Vepsäläinen / Toimitusehdot


Toimitusehdot

1. Yleiset ehdot
1.1. Tilaajan tulee olla 18-v täyttänyt. Tilauksen tekeminen verkkokaupasta (myöhemmin Palvelu) ei edellytä rekisteröitymistä. Tilauksen yhteydessä ostajan (myöhemmin Kuluttaja) tulee kuitenkin antaa suostumuksensa, että Vepsäläinen Oy (myöhemmin Myyjä) rekisteröi henkilötiedot tuotteiden toimitusta varten asiakasrekisteriinsä. Kuluttajan antamat asiakastiedot ovat luottamuksellisia. Myyjä sitoutuu olemaan luovuttamatta Kuluttajan tietoja muille kuin yrityskonsernin sisäisille yhteistyökumppaneille.

1.2. Kuluttajan tulee noudattaa normaalia tarkkaavaisuutta ja huolellisuutta verkkokaupassa asioidessaan.

2. Tilauksen sitovuus
2.1. Yhteydenpito osapuolten välillä tapahtuu joko sähköpostitse, kirjeitse tai puhelimitse. Kuluttaja sitoutuu tilauksensa tehtyään tarkkailemaan sähköpostiaan tilausvahvistuksen vastaanottamiseksi.

2.2. Sitova kauppasopimus tulee voimaan, kun Myyjä on lähettänyt kirjallisen tilausvahvistuksen.

2.3. Kuluttajalla on oikeus sähköpostitse, kirjeitse tai puhelimitse ennen tilauksen toimitusta peruuttaa koko tilaus tai osia tilauksesta. Toimitus on tapahtunut, kun Kuluttajalle on toimitettu kukin osa tilauksesta.

2.4. Kuluttajan tilauksen tekemisen jälkeen ei Myyjällä ole oikeutta muuttaa sopimusehtoja.

3. Hinnat
3.1. Voimassaoleva hinta on hinta, joka on Myyjän Palvelussa osoitteessa vepsalainen.com. Voimassaoleva hinta on euroissa (EUR) ja sisältää voimassaolevan arvonlisäveron 23 % (ALV). Myyjä pidättää oikeuden hinnanmuutoksiin.

3.2. Kotiinkuljetuksen toimituskulut ovat 50 euroa/toimitus/osoite.

4. Toimitus
4.1. Kuluttaja voi tilausta tehdessään valita toimitustavaksi joko noudon valitsemastaan myymälästä tai kotiinkuljetuksen. Ilmainen toimitus -maininnalla merkityt tuotteet toimitetaan automaattisesti postin kotiinkuljetuksena. Ennen varsinaista toimitusta posti on yhteydessä vastaanottajaan sopiakseen tarkemman toimitusajankohdan. 
Pääkaupunkiseudun myymälöille (Espoo Päämyymälä, Espoo Suomenoja, Helsinki Keskusta, Helsinki Lanterna ja Vantaa Porttipuisto) tehdyt tilaukset noudetaan osoitteesta: Juvankartanontie 11, 02920 Espoo.

4.2. Toimitusaika vahvistetaan kirjallisella tilausvahvistuksella sähköpostitse tai Kuluttajan erikseen niin pyytäessä telefaksilla, tekstiviestinä tai kirjeitse. Mikäli Kuluttaja ostaa tuotteita, joille Myyjä on ilmoittanut eri toimitusajat, toimitetaan tilaus pisimmän ilmoitetun toimitusajan mukaisesti.

4.3. Myyjä toimittaa tuotteita vain Manner-Suomessa.

5. Maksutavat
Tuotteet ja niiden postikulut maksetaan tilauksen yhteydessä. Verkkokaupassa voidaan maksaa seuraavilla maksutavoilla: Nordea, Osuuspankki, Sampo, Tapiola, Aktia, Nooa, Paikallisosuuspankit, Säästöpankit, Handelsbanken, S-Pankki, Ålandsbanken sekä luottokortit. Maksaminen tapahtuu Suomen Verkkomaksut Oy:n sivuston kautta. Maksutapana on myös tilisiirto ennakkomaksuna.

5.1. Maksut Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla
Korttimaksaminen verkkokaupassamme tapahtuu turvallisesti Luottokunnan SSL-suojatulla maksulomakkeella. Yrityksellämme ei ole pääsyä korttitietoihin eikä maksukortin tietoja tallenneta järjestelmiimme. Verkkokaupassamme ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa- ja MasterCard SecureCode –todentamispalvelut, joiden avulla kortinhaltijan henkilöllisyys todennetaan.

Voit maksaa verkkokaupassamme Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard- ja Debit MasterCard -korteilla. 

5.2. Verkkopankit
Verkkopankkimaksamiseen liittyvän maksu- ja rahoituspalvelun toteuttaa Suomen Verkkomaksut Oy (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Suomen Verkkomaksut Oy ostaa maksusuorituksen ja tilittää sen kauppiaalle. Käyttäjän kannalta palvelu toimii aivan kuten perinteinen verkkomaksaminenkin. Suomen Verkkomaksut Oy on myös maksun saaja.

Suomen Verkkomaksut Oy
y-tunnus: 2122839-7
Ohjelmakaari 10
40500 JYVÄSKYLÄ
Puhelin: 020 718 1830

6. Palautukset
6.1. Kuluttajalla on oikeus palauttaa käyttämättömät tuotteet neljäntoista (14) päivän kuluessa tuotteen / tuotteiden vastaanottamisesta, vastaanottamispäivä pois lukien.

6.2. Palautuksesta on aina etukäteen sovittava asiakaspalvelumme kanssa, joko puhelimitse (040-5731036 ma-pe 8-16) tai sähköpostilla palaute.verkkokauppa@vepsalainen.com

6.3. Tuotepalautukset tulee aina tehdä alkuperäisessä paketissa, hyvin pakattuna ja ilman turhia merkintöjä. Palautettavan tuotteen ja tuotepakkauksen tulee olla olennaisesti samassa kunnossa kuin sitä vastaanotettaessa. Jos poikkeustapauksessa hyväksymme myyntikelvottoman tai muuten puutteellisen tuotteen palautuksen, veloitamme omia kulujamme vähintään 25% tuotteen hinnasta sekä muut välittömät kulut (esim. postimaksut jne.). Vuodevaatteet (tyynyt, peitteet, patjat ja niiden suojat sekä lakanat ja tyynyliinat) ovat hygieniatuotteita ja ne tulee palauttaa avaamattomissa, alkuperäisissa pakkauksissa.

6.4 Kauppasumma palautetaan kohtuullisen ajan kuluessa, kuitenkin viimeistään 30 vrk kuluessa siitä, kun Myyjä on vastaanottanut palautuksen.

7. Kuljetuksessa rikkoutuneet lähetykset
7.1. Joskus voi käydä niin, että huolellisesta pakkaamisesta huolimatta kuljetuksen yhteydessä paketit voivat vaurioitua. Siksi on hyvä jo lähetystä vastaanottaessa tarkistaa sen kunto kuljettajan (tai muun kuljetusliikkeen edustajan) läsnä ollessa. Mikäli paketti on vaurioitunut kuljetuksessa ja mikäli myös tilattu tuote/tuotteet ovat vaurioituneet, tulee vastaanottajan pyytää tavarankuljettajaa tekemään heti vahinkoilmoitus, eli rahtikirjaan laitetaan merkintä vauriosta ja kuljettajan allekirjoitus + nimenselvennys. Tämän jälkeen Kuluttajan tulee ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme sopiaksesi uuden tuotteen toimittamisesta.

8. Reklamaatio
8.1. Mikäli Kuluttajalle on toimitettu väärä tuote, tuote on vaurioitunut tms., tulee Kuluttajan ilmoittaa asiasta välittömästi, kuitenkin viimeistään 7 pv sisällä asiakaspalveluumme. Virheellinen toimitus palautetaan Myyjän antamien ohjeiden mukaisesti (kohta 6). Saatuaan palautetun tavaran, Myyjä palauttaa jo maksetun kauppahinnan asiakkaalle. (katso kohta 6.4)

9. Ylivoimainen este (Force majeure)
9.1. Myyjä ei vastaa siitä, että tilauksen toimitus estyy, vaikeutuu tai myöhästyy Myyjän vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta seikasta, kuten sodasta, luonnonmullistuksesta, vienti- tai tuontikiellosta, viranomaisen päätöksestä, yleisen liikenteen häiriintymisestä tai muusta vastaavasta Myyjän toimintaa vaikeuttavasta tai estävästä toiminnasta.

10. Riitojen ratkaisu
10.1. Tästä etäkauppasopimuksesta aiheutuviin riitoihin ja erimielisyyksiin sovelletaan Suomen lakia.

11. På svenska
11.1 Betalningssätt
Produkterna samt leveranskostnaderna betalas i samband med beställningen. På nätet är betalning möjlig via följande banker: Nordea, Andelsbanken, Sampo, Tapiola, Aktia, Nooa, Lokalandelsbankerna, Sparbankerna, Handelsbanken, Ålandsbanken samt kreditkort. Betalning sker via Suomen Verkkomaksut Oy:s webbplats eller via Luottokunta SSL-skyddade betalformulär. Det är även möjligt att göra en förskottsbetalning.

11.2 Betalningar med Visa, Visa Electron eller MasterCard-kort.
Kortbetalningarna i vår onlinebutik sker säkert med Luottokuntas SSL-skyddade betalformulär. Vårt företag har inte tillträde till kortuppgifterna och informationen på betalkortet sparas inte i våra system. Vår onlinebutik använder de internationella verifieringstjänsterna Verified by Visa och MasterCard SecureCode, genom vilka kortinnehavarens identitet verifieras.

Du kan betala med korten Visa, Visa Debit, Visa Electron, MasterCard och Debit MasterCard i vår onlinebutik.


11.3 Nätbankerna
Suomen Verkkomaksut Oy (2122839-7) förverkligar nätbetalnings- och finansieringstjänsten tillsammans med finländska banker och kreditinstitut. Suomen Verkkomaksut Oy köper betalningen och redovisar den till försäljaren. För användaren fungerar tjänsten precis som traditionell nätbetalning.Suomen Verkkomaksut Oy är även betalningsmottagare.
 Suomen Verkkomaksut Oy

    FO-nummer: 2122839-7
    Ohjelmakaari 10
    40500 JYVÄSKYLÄ
    Telefon: +358 20 718 1830

12 In English

12.1 Payments with Visa, Visa Electron or Mastercard
Card payments can be performed online safely with the Luottokunta SSL-secured payment form. Our company does not have access to cardholder data, and card information is not stored on our systems. Our online store uses the international Verified by Visa and MasterCard SecureCode authentication services, which verify the identity of the cardholder.

Online payments can be made with Visa, Visa Debit, Visa Electron, MasterCard, and Debit MasterCard payment cards.