Sisustussuunnittelu: Olohuoneen vanhat huonekalut saivat rinnalleen uutta

Eivätkö vanhat huonekalut istu uuteen kotiin? Saavatko perintökalusteet tai iso kirjahylly sisustuksen näyttämään raskaalta? Vepsäläisen sisustussuunnittelija Kirsi Cardullo tarttui Helsingin Töölössä kaksion olohuoneen sisustusongelmiin. Vanhaa ja uutta yhdistelemällä syntyi moderni ja aikuiseen makuun sopiva olohuone kahden aikuisen kotiin.

Varaa aika sisustussuunnittelijalle

 

Tästä lähdettiin liikkeelle: uuden kodin olohuone kaipasi nuorennusleikkausta 

Asukkaat: aikuinen pariskunta 

Koti: 1920-luvun kivitalo Helsingin Töölössä 

Haaste: vanhat kalusteet, jotka eivät istuneet uuden kodin olohuoneeseen

”Muutimme vuosi sitten 60 neliön asunnosta tähän yli sadan neliön kaksioon. Asunnossa oli putkiremontti meneillään, ja totesimme, että selviämme remontin yli vanhoilla kalusteilla. Putkiremontin valmistuttua halusimme uusia, selkeälinjaisia ja ajattomia kalusteita. Olemme suurimman osan ajasta keskenämme, joten halusimme tehdä kodin juuri meitä varten. Olohuoneeseen tahdoimme esimerkiksi lukunurkan ja niin suuren sohvan, että siinä mahtuu löhöämään kaksi aikuista kunnolla”, toinen asukkaista kertoo.

 

Ennen ja jälkeen: Vepsäläisen sisustussuunnittelija Kirsi Cardullo sai sisustettavaksi upean töölöläiskodin olohuoneen. Ensimmäiset huomiot vanhasta sisustuksesta olivat, että olohuoneessa oli liian pieni sohvaryhmä ja että kaikki kalusteet ja matot olivat tummia ja tyyliltään perinteisiä. Ilme päätettiin raikastaa uusimalla osa huonekaluista.

Sisustussuunnittelija: Kirsi Cardullo, BoConcept Store Helsinki / Vepsäläinen 

”Asukkaat halusivat uusia olohuoneen sisustuksen, sillä tädiltä peritty sohvakalusto ei enää toiminut uudessa kodissa. He halusivat säilyttää aiemmin hankkimansa kirjahyllyn, työpöydän ja tv-tason. Niiden rinnalle piti löytää uusia kalusteita, joiden avulla olohuoneesta tulisi toimiva, moderni ja ehjä kokonaisuus”, Kirsi Cardullo kertoo lähtötilanteesta.

 

Katso videolta, kuinka kodin muutos tehtiin:

 

Olohuoneen kulmakivet

Carlton-sohva 240 cm, Napoli-kangas

2 595,00 €

Muotoiluunsa 60- ja 70-luvuilta inspiraatiota hakenut kaunis Carlton-sohva tuo olohuoneeseesi tuulahduksen katseita kääntävää retrotyyliä.

Monika-matto 170 x 240 cm, harmaa

869,00 €

Monika-matto tuo runsautta ja arvokkuutta huoneeseen. Elävä nukka ja kirjava väri sopivat monenlaiseen kotiin.

Imola-nojatuoli, Napoli-kangas

1 932,00 €

Imola on mukava ja moderni vaihtoehto periteiselle laiskanlinnalle. Tuoli on tilattavissa useassa erilaisessa versiossa ja verhoilussa.

Boksnäs Karusellipöytä

590,00 €

Karusellipöydässä on paljon tilaa kirjoille joka sivulla. Pöytä toimii mainiosti myös tarjoiluvaununa tai sivutasona sohvan vieressä.

Koska asunnon lattia ja olemassa olevat kalusteet olivat tummia ja perinteisiä, sisustussuunnittelija Kirsi Cardullo halusi niiden rinnalle kevyitä, nykyaikaisia ja vaaleita kalusteita. Tällainen on esimerkiksi Natuzzin Cabaret-pöytä. Sievä klaffilipasto on asukkaan enon tekemä lahja.

Sisustussuunnittelijalla on silmää yhdistää uutta vanhaan 

Sisustussuunnitelman teettäminen ei tarkoita sitä, että kaikki pistetään automaattisesti uusiksi. Päinvastoin, on turhaa luopua sellaisesta, joka toimii ja miellyttää silmää. 

Cardullon asiakkailla, uuteen kotiin muuttaneella pariskunnalla, oli ennestään laadukkaita huonekaluja, jotka he halusivat säästää. Koska sekä Boknäsin kalusteet että asunnon lattia olivat tummaa puuta, Cardullo ehdotti, ettei olohuoneeseen lisätä enää puupintaa. 

”Halusin rinnalle keveyttä ja vaaleutta. Haaste oli modernisoida tila niin, että vanhat kalusteet näyttävät kuuluvan joukkoon.” 

Sohvaryhmä rakennettiin BoConceptin Carlton-kulmasohvasta ja saman sarjan nojatuolista. 

”Sirojen jalkojen ansiosta sohva näyttää keveältä ja sen alta pääsee imuroimaan kunnolla. Myös lasikantinen Lugo-sohvapöytä näyttää koostaan huolimatta ilmavalta eikä peitä alla olevaa mattoa”, Cardullo kuvailee valintoja. 

Samanhenkinen Cabaret-sivupöytä sohvan päätyyn löytyi Natuzzilta. Pöytää saa monessa eri koossa ja eri kansivaihtoehdoilla. 

”Toinen hieno sohvapöytävaihtoehto olisi ollut Knollin Platner”, Kirsi Cardullo sanoo.

Ilmavia sohvapöytiä

PK 61 -sohvapöytä

3 357,00 €

PK61-pöytä oli Poul Kjærholmin ensimmäisiä tuotoksia vuonna 1956.

Platner-sohvapöytä

2 386,00 €

Materiaalina teräslanka ja kirkas tai pronssinen lasi. Suunnittelija Warren Platner 1960.

By Lassen Twin 49 -sohvapöytä, valkoinen/tammi, musta jalkaosa

349,00 €

Monipuolinen sohvapöytä on saanut nimensä käännettävän kannen mukaan. Pöydän kannessa on kaksi eriväristä ja materiaaliltaan erilaista puolta.

Gubi Pedrera -sohvapöytä, lasi, musta jalka

774,00 €

Gubin Pedrera-sohvapöytä on tyylikäs lasipöytien klassikko, joka sopii niin suureen kuin pieneenkin tilaan.

Oikeankokoiset kalusteet tekevät tilasta toimivan ja miellyttävän. Reilu mutta sopusuhtainen kulmasohva on BoConceptin Carlton ja lasipöytä saman valmistajan Lugo. Bo Conceptin suuri Monika-matto kokoaa oleskeluryhmän kalusteet kokonaisuudeksi ja rajaa tilaa visuaalisesti.

Toimivan olohuoneen resepti? Huonekalut ovat oikeaa kokoa ja järkevissä paikoissa 

Vähintään yhtä paljon kuin kalusteiden värit ja tyyli, vaikuttaa olohuoneen ilmeeseen myös huonekalujen mittasuhteet. Töölöläiskodin olohuone on tilava, noin neljäkymmentä neliötä. Sen vuoksi asukkaiden sinänsä kaunis perintökalusto oli sinne aivan liian pieni. 

Tilalle valitun Carlton-kulmasohvan koko on 245 cm x 245 cm. Sen ansiosta olohuoneeseen saatiin reilusti lisää istumatilaa. 

”Space planning eli tilasuunnittelu on niin tärkeää! Siis se, minkä kokoisia huonekalut ovat ja miten ne asetellaan. Huoneessa pitää olla helppo liikkua ja kulkuteiden pitää jäädä vapaiksi”, Cardullo sanoo. 

”Eikä kyse ole vain toimivuudesta. Kalusteiden pitää olla oikeaa kokoa, että kokonaisuudesta tulee myös kaunis. Väärillä valinnoilla huone voi näyttää todella täydeltä tai tyhjältä. Käytän sisustussuunnitelmaa tehdessäni mielelläni aikaa pohjan suunnitteluun, sillä koristelun voi tehdä jälkeenpäinkin.” 

Sisustussuunnittelija Cardullo on huomannut, että monesti asukkaat ovat jääneet kiinni huonekalujen paikkoihin. Ajatellaan, että sohvan pitää olla seinän vieressä tutussa paikassa. Mutta sohvanhan voi pistää vaikka diagonaalisesti keskelle huonetta! 

Tässä töölöläiskodissa suuret kalusteet olivat kuitenkin ennestäänkin toimivissa paikoissa, joten niitä Cardullo ei lähtenyt siirtämään.

Arvokkaasti perinteistä

Pikkutuoli

260,00 €

Pikkutuoli on klassinen keittiöntuoli, mutta taipuu kodissa moneen tilaan ja tilanteeseen.

Arne Jacobsen Roman-herätyskello, musta

99,00 €

Maailmankuulu arkkitehti Arne Jacobsen suunnitteli tämän pöytäkellon herätysominaisuudella vuonna 1939. Kellon graafinen muoto ja metallijalka muistuttavat Jacobsenin tunnetuimmista luomuksista, Seisk...

Balmuir Oxford-arkku, L

409,00 €

Käsityönä tehdyn, ylellisen arkun pinta on puhvelin nahkaa.

-36%

Senaattori-pöytävalaisin, Nousukausi Collection

1 550,00 €

990,00 €

36% Alennusta

Suomi100-juhlavuoden kunniaksi uudelleen tuotantoon otettu, Suomen itsenäisyyteen vahvasti linkittyvä valaisin nähtiin usein presidentti Urho Kekkosen työpöydällä hänen pitäessään uudenvuoden puhettaa...

 

Lukunurkka syntyy mukavasta nojatuolista, pienestä laskutasosta ja suunnattavasta valosta. BoConceptin Imola-tuolin seurana on Artekia: Aino Aallon suunnittelema 606-sivupöytä ja Alvar Aallon A810-lattiavalaisin

 

Lukunurkkauksessa näyttävä nojatuoli on piste i:n päälle 

Kirjahyllyn viereen, huoneen nurkkaan rakennettiin lukunurkkaus. Koska muut kalusteet ovat kantikkaita, lukunurkkaan valittiin muodoltaan lennokas Imola-nojatuoli. Sen turkoosi väri on upea, viileä vastakohta punertavalle puulle. 

”Imola-tuolin turkoosi samettikangas on asukkailta rohkea veto. Tykkään tosi paljon. Olen aina ilahtunut, kun asiakkaat uskaltavat valita omannäköistään”, Cardullo sanoo. 

Elegantteja valaisimia

Artek A810 -lattiavalaisin, messinki

1 920,00 €

Klassikon asemaan noussut, Aallon tyyliä hyvin kuvastava valaisin on viehättänyt veistosmaisuudellaan ja käytännöllisyydellään vuosikymmenten ajan. Valo siivilöityy kauniisti varjostimien säleiköistä ...

Gubi Bestlite BL5 -seinävalaisin, kromi/musta

599,00 €

Gubin Bestlite-seinävalaisin on ikoninen designvalaisin, jonka suosio ei ole hiipunut yli 80 vuodessa.

Patera-riippuvalaisin ø 45 cm

795,00 €

Louis Puolsen toi syksyllä 2015 mallistonsa klassikoiden rinnalle jälleen uuden, täysin erilaisen valaisimen. Patera on saanut innoitteensa luonnon spiraalimaisista muodoista, erilaisista kasveista, s...

Lightyears Caravaggio Read -seinävalaisin, opaalilasi

415,00 €

Lightyearsin Caravaggio Read -seinävalaisin täydentää tanskalaisen muotoilija Cecilie Manzin Caravaggio-valaisinsarjaa, joka sai alkunsa riippuvalaisimesta vuonna 2005.

 

Pienellä työpisteellä on kaikki tarpeellinen. Bestlite-valaisimet ovat olleet valmistuksessa vuodesta 1930. Arne Jacobsen suunnitteli City Hall -kellon alun perin Aarhusin kaupungintaloon vuonna 1942.

 

 

Värit kokoavat sisustuksen yhteen. Louis Poulsenin Patera-kattovalaisimessa on huikean kaunis valo. Riikinkukko-tyyny on BoConceptin.

 

BoConceptin Carlton-sarjaan kuuluu monenkokoisia osia, kulmasohvan lisäksi myös nojatuoli ja eteisen penkkinä toimiva reilun kokoinen rahi valittiin samasta sarjasta. Messinkiset kynttilänjalat ovat Fritz Hansenin Objects-mallistosta.

Kokemukset kodin muutoksesta: ”Olohuoneesta tuli todella toimiva” 

Töölöläiskoti Helsingissä sai muutoksessa uuden, modernin ilmeen. Tumman lattian ja tummien kalusteiden rinnalle tuotiin moderneja ja ilmavia kalusteita ja vaaleita, kylmään taittavia värejä. Pieni sohvakalusto korvattiin tilaan mittasuhteiltaan oikeanlaisella kulmasohvalla ja nojatuolilla. 

”Kirjahylly ja työpöytä pysyivät entisillä paikoillaan, mutta olohuone toimii nyt todella hyvin. Saimme haluamamme ajattoman ja selkeälinjaisen, kahden aikuisen kodin. Kirsi Cardullo teki hyvää työtä”, toinen asukkaista kertoo.

Vepsäläisen sisustussuunnittelijoilta saat apua kodin suuriin ja pieniin sisustuspulmiin.

Ota yhteyttä Kirsi Cardulloon

Varaa aika sisustussuunnittelijalle »

 

Lue lisää

 

Julkaistu 13.8.2018