Sisustussuunnitelman teko: ”Helsinkiläisnaisen moderni kaksio”

Sisustussuunnitelman teko omin voimin voi tuntua haastavalta. Helsinkiläisnainen kaipasi apua kaupunkikaksionsa sisustamiseen, joten hän kääntyi Vepsäläisen sisustussuunnittelijan puoleen. Toiveena oli seesteinen mutta persoonallinen koti, joka olisi rauhoittava paikka keskellä kaupungin vilinää. Näin sisustussuunnitelma syntyi!

VARAA AIKA SISUSTUSSUUNNITTELIJALLE

Tästä sisustussuunnitelman teko lähti liikkeelle:

Helsinkiläisnaisen_moderni_kaksio_2.jpg

Asukas oli aiemmin asunut kalustetussa vuokra-asunnossa, joten hänellä ei juuri ollut kalusteita ennestään. Niinpä uuden kodin sisustamisessa sai lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä. Seinät päätettiin jättää valkoiseksi, jotta tila pysyisi mahdollisimman avarana.

Asukkaan toive sisustussuunnitelmalle: Harmoninen, kaunis koti, jossa sielu lepää, mutta jossa kuitenkin on rohkeaa otetta. Kotinsa tyylistä asukkaalla oli pari toivetta: toisaalta hän halusi mustavalkoista ja selkeälinjaista New York -henkeä, toisaalta rohkeita värejäkuvailee Vepsäläisen sisustussuunnittelija Matilda Arjatsalo 

Huomioitavaa: ”Asunto on pienehkö ja tiloista näkyy toiseen, joten oli tärkeä saada koko kotiin yhtenäinen tyyli. Lisäksi kulku eteisestä keittiön kautta olohuoneeseen on kapea, mikä vaikutti kalusteiden kokoonNiinpä kävin paikan päällä mittaamassa, että valitsemani sohvan mahtuu kuljettamaan olohuoneeseen”, Matilda kertoo.

Helsinkiläisnaisen_moderni_kaksio_4.jpg

Sisustussuunnittelija Matilda Arjatsalo työskentelee Vepsäläisen Suomenojan myymälässä Espossa.

Näin sisustussuunnitelma tehdään:

Helsinkiläisnaisen_moderni_kaksio_3.jpg

Ruokailyryhmä ja pieni lipasto asukkaalla olivat ennestään, kaikki muut kalusteet valittiin suunnitelman teon yhteydessäOlohuoneeseen sijoitettiin tv-taso, sohva ja rahi. Makuuhuoneeseen valittiin sänky ja yöpöydät. Myös valaisimet ja matot huomioitiin sisustussuunnitelman teossa.

Suunnitelman lähtökohta: ”Asukkaalla oli ennestään kolme maisemataulua, joiden kuvaama Ruovesi lähialueineen on hänelle tärkeä rauhoittumisen paikka. Samaa seesteistä henkeä hän toivoi kaupunkikotiinsa, joten taulut otettiin suunnitelman pohjaksi: kaksi tauluista sijoitettiin olohuoneeseen ja yksi makuuhuoneeseen”, sisustussuunnittelija Matilda Arjatsalo kertoo.

Helsinkiläisnaisen_moderni_kaksio_5.jpg

Suunnitelman pohjana olivat asukkaan maisemataulut, jotka hän on teettänyt ruoveteläisen valokuvaajan Petri Kangasniemen valokuvista.

Kodin sävyt: ”Kodin yleissävy on vaalea. Seinät jätettiin valkoiseksi, samoin lattia on valkoinen. Sekä olohuoneen että makuuhuoneen tekstiilit ovat valkoisia. Vaaleuden vastapainoksi kodissa on muutama väriläikkä: maisemataulut ja olohuoneen sohva, jonka tumma liila sävy lainattiin tauluista.

Oleskelutilan sohvavalinta: ”Asukas toivoi kulmasohvaa tai divaania, mutta sellainen ei olisi oleskelutilaan mahtunut. Niinpä olohuoneeseen valittiin Sitsin kolmen istuttava Stella-sohva ja saman sarjan rahi. Rahia voi käyttää tarjottimen kanssa sohvapöytänä tai siirtää kiinni sohvaan, jolloin siitä saa divaanin.

Helsinkiläisnaisen_moderni_kaksio_7.jpg

Liila Sitsin Stella-samettisohva on ylellinen ja tumma väri kätevä, koska tahrat eivät näy niin selvästi.

Helsinkiläisnaisen_moderni_kaksio_1.jpg

Liilaa sohvaa lukuun ottamatta kodin tekstiilit ovat vaaleita. Olohuoneessa ja makuuhuoneessa on Jab Teppichen Diva-matot, jotka teetettiin mittojen mukaan.

Oleskelutilan säilytyskalusteet: ”Kalustuksessa päädyttiin selkeälinjaiseen, moderniin tyyliin. Sohvan ja rahin lisäksi olohuoneeseen sijoitettiin ByNiemen linjakas Forma, jonka musta lasikansi tuo kokonaisuuteen toivottua New York -tunnelmaa. 

Kodin valaisimet: ”Valaisimiksi valitsin hienostuneita ja näyttäviä malleja, jotka kestävät aikaa ja sopivat moneen tyyliin. Olohuoneeseen pääsi Verpanin klassikko Onion, makuuhuonetta taas valaisevat Doctor Designin herkkä Vuolle-valaisin ja yöpöydillä Valaisin Grönlundin Galileo-valaisimet. 

Helsinkiläisnaisen_moderni_kaksio_6.jpg

Makuuhuoneeseen mahtui hyvin parivuode ja yöpöydät sen molemmille puolille. Tunnelmavaloa tuovat yöpöydille sijoitetut pöytävalaisimet, yleisvalon keskellä huonetta roikkuva Vuolle-valaisin.

Asiakkaan kommentti sisustussuunnitelmasta:

Kaunis ja raikas kokonaisuus: ”Matilda osasi raikkaalla tavalla suunnitella kauniin kokonaisuuden. Itse asiassa suunnitelma oli niin mieluinen, että päädyin tilaamaan enemmän tuotteita kuin olin etukäteen ajatellut. Ensin kuvittelin hankkivani valaisimet muualta, mutta Matildan valitsemat valaisimet olivat niin hienot, että nyt myös ne ovat kotonani, kaupunkilaiskaksion asukas kertoo.

Vepsäläisen sisustussuunnittelijoilta saat apua kodin suuriin ja pieniin sisustuspulmiin.

Ota yhteyttä Matilda Arjatsaloon

Varaa aika sisustussuunnittelijalle