Woodnotes – paperinarun edelläkävijä

Woodnotes on Ritva Puotilan ja hänen poikansa Mikko Puotilan vuonna 1987 perustama perheyritys, joka valmistaa mattoja, verhoja, muita sisustustekstiilejä, huonekaluja ja uniikkeja taidetekstiilejä. Yritys syntyi ideasta käyttää paperinarua matoissa ja muissa käyttötekstiileissä.

Ritva Puotila on yrityksen taiteellinen johtaja sekä mattojen ja kankaiden pääsuunnittelija. Huonekaluja Woodnotesille ovat suunnitelleet mm. Ulla Koskinen ja Harri Koskinen sekä Ilkka Suppanen ja Raffaella Mangiarotti. Harri Koskisen vuonna 2003 suunnittelema k-tuoli on noussut kotimaiseksi klassikoksi. Valtaosa eli noin 70 prosenttia Woodnotesin tuotteista tehdään Suomessa, loput muualla EU:ssa.

Tutustu Woodnotesin mallistoon

Täydellisen maton metsästys – viisi syytä, miksi rakastua Woodnotesin paperinarumattoihin.

woodnotes_tuotteen_takana_1.jpg

Ensimmäinen paperinarutuote oli matto. Toimitusjohtaja Mikko Puotilan oma suosikki Woodnotesilta on San Francisco -matto. ”Kaikki lähti aikanaan paperinarumatosta. Siksi matot ovat edelleen niin lähellä sydäntä.”

1. Matto tuo kotiin taidetta

Woodnotesin matot ovat kuin ajattomia taideteoksia. Jokaisen niiden takana on tekstiili- ja väritaiteilija Ritva Puotilan taiteellinen näkemys sekä vahva tekstiilien ja kuitujen ymmärrys. Woodnotesin perustaja ja taiteellinen johtaja on tehnyt merkittävän kansainvälisen uran ja hänet on palkittu työstään useasti. Puotilan suunnittelemia tuotteita on esillä esimerkiksi New Yorkin nykytaiteenmuseo MoMA:n kokoelmissa.

Woodnotesin mattojen maanläheiset, luonnosta lainatut sävyt ja ajattoman kaunis design istuvat monenlaisiin tiloihin moderneista rustiikkisiin sisustuksiin. Siksi ne ovat elämänkumppaneita, jotka kulkevat mukana asunnosta ja elämäntilanteesta toiseen.

Ajattomia taideteoksia

Woodnotes Avenue-matto, 170 x 240 cm, light grey-grey purple

1 062,00 €

Avenue-maton leveät, rytmikkäät väriraidat poimivat ympäristöstä värejä yhtenäistäen sisustuskokonaisuutta.

Woodnotes Horizon-matto, 170 x 240 cm, grey-natural

1 062,00 €

Horizon-matossa yhdistyy rauhallinen yksivärinen pinta ja ryhdikästä linjakkuutta tuova raita.

Woodnotes Beach-matto, 170 x 240 cm, white-brass

1 062,00 €

Beach-maton värisommittelu jakaa maton kahteen alueeseen: rantaan ja veteen.

woodnotes_tuotteen_takana_2.jpg
Mattojen ja muiden kodintekstiilien lisäksi Woodnotes valmistaa mm. puisia täydennyskalusteita, kuten Twiggy-pöytä ja Siro+ -tuoli.

2. Ekologinen vaihtoehto

Woodnotesin tarina alkoi Ritva Puotilan ideasta käyttää paperinarua mattojen materiaalina. Niinpä paperinaru onkin Woodnotesin ydin ja sielu. Se on luonnonmukainen, ekologinen ja biohajoava materiaali. Woodnotes käyttää paperinarunsa raaka-aineena paperia, jolla on FSC-sertifikaatti. Se tarkoittaa, että puu, josta paperi tehdään, tulee ekologisten arvojen mukaan hoidetuista metsistä. Paperinaru on myös tuotannoltaan eettinen, sillä se ei pölyä samalla lailla kuin esimerkiksi villa, mikä mahdollistaa työntekijöille kutomoissa miellyttävät työskentelyolot.

3. Paperinaru ei allergisoi

Paperinarumatto sopii hyvin allergiakotiin, koska se on hygieeninen, ei kerää pölyä eikä sähköisty, joten hiukset tai lemmikkien karvat eivät jää siihen kiinni.

Paperinaru on myös myrkytön materiaali: sen tuotannossa ei käytetä myrkyllisiä kemikaaleja ja väreissä käytetään samoja pigmenttejä kuin elintarvikeväreissä. Paperinarun valmistuksessa käytetty raaka-aine on jopa hyväksytty ruokapakkausten raaka-ainemateriaaliksi.

Lisäksi paperinaru on kestävä ja pestävä materiaali. Woodnotesin matoissa on likaahylkivä pintakäsittely eli ne eivät ime itseensä nesteitä, kuten esimerkiksi kahvia tai punaviiniä, vaan tahrat jäävät pisaroiksi maton pinnalle ja ne voi imeyttää talouspaperiin.

Allergisoimaton paperinaru

Woodnotes Panorama-matto, 170 x 240 cm, graphite-light grey

1 062,00 €

Panorama-maton rauhalliset raitakuviot sitovat yhteen kaikki sisustuksesi värit. Päätyraitojen leveydet ovat aina vakioita riippumatta maton pituudesta tai leveydestä.

Woodnotes San Francisco -matto, 170 x 240 cm, nutria-stone

1 090,00 €

San Francisco -matto on yhdistelmä erilaisia raitoja ja kuoseja. Päätyhapsut antavat modernille paperinarumatolle perinteisen ilmeen.

Woodnotes Big Stripe -matto, 170 x 240 cm, black-stone

1 169,00 €

Woodnotesin Big Stripe -matto täydentää raidallisten mattojen sarjaa muhkeilla, 10 cm leveillä raidoilla. Raidat antavat huoneeseen lisää vauhdikkuutta ja tilantuntua.

4. Juuri sellainen matto kuin haluat

Voit tilata Woodnotesin maton omien toiveidesi mukaan. Valittavana on 20 eri mallia, 21 väriä, kahdeksan vakioleveyttä ja seitsemän viimeistelyvaihtoehtoa. Näiden lisäksi tarjolla on erikoisleveyksiä ja -pituuksia sekä mahdollisuus valita mattoon oma yksilöllinen väriyhdistelmä Woodnotesin värikartasta. Tilausmaton saat kotiin neljässä viikossa, mikä on mahdollista siksi, että matot valmistetaan Suomessa.

Valitse värit ja mieti mitat

Woodnotes Fourways-matto, 170 x 240 cm, light grey-white

1 062,00 €

Fourways-maton leveiden raitojen yhdistelmä luo värileikin, joka antaa matolle rytmiä ja rakennetta.

Woodnotes Beach-matto, 170 x 240 cm, stone-intensive blue

1 062,00 €

Beach-maton värisommittelu jakaa maton kahteen alueeseen: rantaan ja veteen.

Woodnotes Avenue-matto, 170 x 240 cm, light grey-graphite

1 062,00 €

Avenue-maton leveät, rytmikkäät väriraidat poimivat ympäristöstä värejä yhtenäistäen sisustuskokonaisuutta.

woodnotes_tuotteen_takana_3.jpg

Woodnotesin Fourways ja Big Stripe -mattoja yhdistämällä voi saada aikaan erilaisia ilmeitä kotiin. Molemmat matot ovat tilattavissa mittojen mukaan ja väritkin voi valita itse 23 maanläheisestä vaihtoehdosta.

5. Tue suomalaista työtä ja muotoilua

Woodnotes ammentaa filosofiansa Suomesta ja sen luonnosta. Ritva Puotila saa ideoita tuotteisiin Saimaan rannan mökiltä tai katsellessaan parvekkeella kasvien liikettä tuulessa.

Woodnotesin matot tehdään alusta loppuun Pohjanmaalla. Paperinaru kehrätään Lapualla, ja siellä sijaitsee myös Ojalan kutomo ja ompelimo, josta valmiit matot lähtevät käsin tehdyn viimeistelyn jälkeen maailmalle. Suomalainen Woodnotes tunnetaan myös maailmalla. Brändin mattoja viedään yli 40 maahan, muun muassa Saksaan, Tanskaan, Italiaan ja Yhdysvaltoihin.

Tutustu kaikkiin Woodnotesin tuotteisiin

 

Lue lisää:

Julkaistu 11.5.2020