Remppa vai muutto Suomi: Ahdas olohuone muuttui perheen viihtyisäksi oleilutilaksi

Marko Paananen kertoo, miten epäkäytännölliseen ruokailutila-olohuoneeseen saatiin lisää tilaa ja avaruutta oivaltavilla kalustevalinnoilla ja pienentämällä takkaa.

Mikä ei toiminut olohuoneessa?

Talon olohuonetta hallitsi suuri takka, joka ei houkutellut oleiluun ja teki tilasta oudon muotoisen ja kokoisen asukasperheen tarpeisiin. Myöskään Indiana Jones -henkiset huonekalut eivät miellyttäneet asukkaita, ja sisustus oli kaiken kaikkiaan jäänyt hieman kesken.

MvR_viikki_veikkola_ennen_1.jpg

MvR_viikki_veikkola_ennen_2.jpgTalossa ei ollut aiemmin asunut lapsiperhettä, joten vanhasta tilaratkaisusta piti saada mahdollisimman toimiva nelihenkiselle lapsiperheelle niin materiaaleiltaan kuin kalusteiltaan. Aiemmin tilaa vei kookas takka, eikä sisustuskaan ollut asukkaiden mieleen.

Miten olohuonetta muutettiin sopivammaksi ja käytännöllisemmäksi?

Keskityimme kalusteratkaisuihin, jotka sopivat lapsiperheelle eli niiden materiaalit olisivat kestäviä ja helppohoitoisia. Perhe ei vierastanut nahkaa, joten valitsimme Vepsäläiseltä Sitsin mustan Hugo-nahkasohvan ja BoConceptin Imola-nojatuolit, jotka ovat sekä kulutusta kestäviä että pyyhittäviä. Nahka tunnetaan ennen kaikkea hienona materiaalina, mutta se on myös erittäin kätevä materiaali lapsiperheessä. Imola-tuolit sopivat myös oivallisesti talon arkkitehtuuriin.

Suuri muutos olohuoneessa oli myös auton kokoisen takan muuttaminen matkalaukun kokoiseksi. Kun takkaa pienennettiin voimakkaasti, saimme luotua järkevän kokoisen ruokailualueen perheelle, jonne mahtui riittävän suuri ruokapöytä tuoleineen.

MvR_viikki_veikkola_1.jpg

Mikä on olohuoneen tärkein kaluste?

BoConceptin pyörivät ja hyvin istuvat nahkanojatuolit ovat isossa roolissa olohuoneessa. Niillä voi seurustella osana sohvaryhmää tai niillä voi kääntyä kohti erittäin avaraa pihanäkymää ja nauttia näköalasta. Tuolithan vetävät aina enemmän ihmisiä puoleensa kuin sohva, ja tässä olohuoneessa ne luovat monitoimisuudellaan juuri sitä houkuttelevaa ja kutsuvaa tunnelmaa, mitä sisustuksessa mielestäni tarvitaan.

MvR_viikki_veikkola_3.jpg

Mikä oli muutoksessa haastavinta?

Eniten päänvaivaa tuotti olohuoneen yhteydessä oleva ruokatila, joka valtavan kokoisen takan pienentämisen jälkeenkin jäi perheruokailun tarpeisiin niukahkoksi. Tilaan oli haasteellista mahduttaa tarpeeksi suurta ruokapöytää ja riittävästi tuoleja, mutta saimme ratkaistua ongelman yhdistämällä BoConceptin pöytään ja tuoleihin kätevän penkin. Näin saimme riittävästi istumatilaa ilman, että tila näyttää ja tuntuu tungetulta. BoConceptin kalusteet on muutenkin suunniteltu helposti yhdisteltäviksi, ja niistä saa muodostettua hauskoja kokonaisuuksia, joissa samat värit ja pintamateriaalit toistuvat.

MvR_viikki_veikkola_2.jpg

Mihin olet olohuoneen muutoksessa erityisen tyytyväinen? Entä asukkaat?

Olen erityisen tyytyväinen, että perhe hyväksyi nahan käytön. Talossa on jonkin verran modernismin piirteitä, mikä suorastaan kutsuu luokseen klassikoita, ja tällöin juuri nahka tulee kyseeseen. Näin saimme olohuoneesta todella tyylikkään ja perheen tarpeisiin sopivan.

MvR_viikki_veikkola_4.jpg

Asukkaat itse olivat erityisen iloisia takan pienentymisestä, koska se monella tapaa avarsi ja muutti huonetta. Heihin vetosi myös olohuoneen viihtyisyys ja kuitenkin samalla sen soveltuvuus lapsiperheelle.

Katso Remppa vai muutto Suomi Sisustamoextra

Kysy apua ammattilaiselta!

Vepsäläisen sisustussuunnittelijat ratkovat isoja ja pieniä sisustuspulmia joka päivä. Kun kysyt apua ammattilaiselta, säästät aikaa ja vältyt vikahankinnoilta. Pääset suunnittelijan juttusille, kun varaat ajan sisustussuunnittelijalle haluamaasi myymälään.

Varaa aika sisustussuunnittelijalle