Näin huollat ja säilytät puutarhakalusteet

Pihakalusteet eivät vaadi valtavasti hoitoa, mutta vähän vaivaa kannattaa nähdä – näin ne säilyvät siisteinä ja käyttökunnossa pitkään. Hoito-ohjeet vaihtelevat kalusteiden materiaalien mukaan. Kertaa tästä vinkit, miten huollat ja säilytät muun muassa puu-, betoni-, rottinki- ja muovikalusteet.

Tutustu puutarhakalusteisiin

 

 

Tiikki – puukalusteet kaipaavat säännöllistä öljyämistä

Huolto: Pyyhi tiikkikalusteet säännöllisesti nihkeällä liinalla, niin lika ei pääse muodostamaan pinnalle homeen kasvualustaa. Poista tahrat miedolla pesuaineliuoksella. Muista myös kiristää kalusteen ruuvit säännöllisesti.

Jos pintaan ilmestyy valkoista härmää, poista se pyyhkimällä tai harjaamalla kevyesti pehmeällä harjalla. Sateisina kesinä kalusteeseen saattaa tulla tummia kohtia, jotka kertovat pinnalla kasvavasta homesienestä tai pintalahosta. Kokeile poistamiseen puun puhdistusainetta tai pesua vahvalla kloriittiliuoksella. Jos se ei auta, tummantumat voi hioa pois.

Tiikki on luja ja kestävä puulaji, joka sisältää luonnostaan runsaasti öljyä. Öljyäminen pidentää tiikkikalusteen käyttöikää, mutta tiikki kestää käytössä useita vuosia myös käsittelemättä. Tiikkisten ulkokalusteiden öljyäminen säilyttää puun rusehtavan sävyn, käsittelemätön tiikki taas harmaantuu ajan kanssa.

Jos valitset öljyämisen, tiikkikaluste on hyvä käsitellä tiikkiöljyllä aina ennen käyttöönottoa ja varastointia. Säästä ja käytöstä riippuen kalusteet saattavat vaatia useampiakin käsittelykertoja kesässä. Noudata öljytessä valmistajan ohjeita. Varmista ensin, että kaluste on kuiva äläkä öljyä sateisella säällä. Puhdista pinta perusteellisesti ja hio tarvittaessa hienolla hiomapaperilla puunsyiden mukaisesti. Käytä reilusti öljyä, kunnes pinta ei enää ime sitä. Pyyhi lopuksi ylimääräinen öljy pois. Anna kuivua kunnolla ennen käyttöä.

Hyvästä huollosta ja puhtaanapidosta huolimatta kalusteeseen saattaa tulla pieniä halkeamia ja lieviä kiertymiä, mutta nämä eivät ole vikoja tuotteessa, vaan luonnontuotteeseen liittyviä ominaisuuksia.

Säilytys: Säilytä tiikkikalusteet kuivassa ja viileässä paikassa. Jos peität kalusteen suojalla, varmista, että kaluste on kuiva, jotta pinta ei homehdu.

Lujaa tiikkiä

 

 

Akaasia – luonnonmateriaalista valmistetut kalusteet ovat aina yksilöllisiä

Huolto: Akaasiasta valmistettujen kalusteiden puhtaanapitoon riittää säännöllinen nihkeällä liinalla pyyhkiminen, jotta lika ei pääse muodostamaan pinnalle homeen kasvualustaa. Tahrat voi poistaa hellävaraisesti miedolla pesuaineliuoksella.

Lisäksi akaasiakalusteet on hyvä huoltaa kausittain hiomalla pinta kevyesti hiomapaperilla. Tämän jälkeen irtopöly poistetaan pinnalta ja pinta öljytään kovapuuöljyllä.

Hyvästä huollosta ja puhtaanapidosta huolimatta kalusteeseen saattaa tulla pieniä halkeamia ja lieviä kiertymiä, mutta nämä eivät ole vikoja tuotteessa, vaan luonnontuotteeseen liittyviä ominaisuuksia.

Säilytys: Akaasiasta valmistetut kalusteet on syytä siirtää suojaan sateella eikä vettä saa jättää seisomaan tuotteen pinnalle. Talvisäilytys kuivassa ja viileässä paikassa, mieluiten sisätilassa.

vepsalainen_0419_huolla_puutarhakalusteet_3.jpg

 

Bambu – kestävä puulaatu sisälle ja ulos

Huolto: Vepsäläisellä myytävät Houen bambukalusteet on käsitelty suoja-aineelta, mutta silti bambupinta on hyvä käsitellä öljyllä ennen käyttöönottoa. Bambukalusteita tulisi muutenkin öljytä säännöllisesti, jotta ne eivät kuivu. Kuivuessaan bambu alkaa halkeilla ja pinta voi mennä ”karvaiseksi”. Jos bambu on jo ehtinyt kuivua ja pinta on muuttunut epätasaiseksi, sen voi hioa tasaiseksi ja öljytä sen jälkeen uudelleen.

Houe valmistaa nimenomaan bambukalusteille tarkoitettua öljyä, jota on myynnissä Vepsäläisellä. Myös laadukas ulkokalusteiden käsittelyyn tarkoitettu öljy sopii bambulle. Bambua ei tulisi öljytä pellavansiemenöljyllä, joka saattaa edistää homeen kasvua kalusteen pinnalla. Tee bambupuisten puutarhakalusteiden öljyäminen vähintään 1–2 kertaa kaudessa. Ennen öljykäsittelyä, varmista aina että kaluste on täysin kuiva. Kalusteen ruuvit on syytä kiristää säännöllisesti.

Hyvästä huollosta ja puhtaanapidosta huolimatta kalusteeseen saattaa tulla pieniä halkeamia ja lieviä kiertymiä, mutta nämä eivät ole vikoja tuotteessa, vaan luonnontuotteeseen liittyviä ominaisuuksia.

Säilytys: Bambukalusteet olisi paras säilyttää talven ajan sisätilassa, kuitenkin suojassa kosteudelta ja sään vaihtelulta. Säilytä bambukalusteet paikassa, jossa ilma kiertää vapaasti ja bambu saa ”hengittää” – eli ei ilmatiiviisti suojan alla, jolloin bambu saattaa homehtua.

 

Polyrottinki – kevyt puhdistus kostealla liinalla riittää

Huolto: Polyrottinki on helppohoitoinen materiaali, joka kestää hyvin erilaisia sääolosuhteita. Polyrottingin puhdistamiseen riittää pyyhkiminen kostealla liinalla. Tahroihin voi käyttää mietoa pesuaineliuosta. Vältä voimakkaita puhdistusaineita, painepesuria tai hankaavia puhdistusvälineitä.

Säilytys: Polyrottinkikalusteet suositellaan säilyttämään talven ajan lumelta suojattuna. Älä käytä polyrottinkituotteita talvella, sillä pakkasen kovettama materiaali ei kestä rasitusta.

Rottinki – suojaa sateelta ja suoralta auringonpaisteelta

Huolto: Pyyhi rottinkikaluste pölystä kerran viikossa pehmeällä harjalla tai liinalla. Ole hellävarainen: älä käytä puhdistamiseen kemikaaleja tai muita kalustetta vahingoittavia aineita tai työkaluja eikä liikaa voimaa. Pyyhi mahdolliset tahrat ja pinttynyt lika nihkeällä liinalla.

Rottinkikalusteiden kunnostaminen hoituu, kun imuroit kalusteen 1–2 kertaa kaudessa huolellisesti. Muista imuroida myös punosten välit. Pehmusteille suositellaan kuivapesua.

Säilytys: Älä jätä rottinkituotteita suoraan auringonpaisteeseen tai sateeseen, sillä ne saattavat haalistua tai vaurioitua. Säilytä rottinkikalusteet talven yli kuivassa ja suojaisessa tilassa, jossa on hyvä ilmanvaihto.

 

sisusta_piha_ja_parveke_7_vinkkia-1920x640_3.jpg

 

Betoni – vahaa betonikalusteet pari kertaa kesässä

Huolto: Puhdista kuituvahvistetusta betonista tehdyt kalusteet kostealla pehmeällä liinalla. Voit käyttää likaantuneisiin kohtiin mietoa pesuaineliuosta. Käsittele pinta 1–2 kertaa kaudessa parafiinivahalla tai parafiinipohjaisella liuoksella. Toista käsittely ennen talvisäilytystä.

Jos betonin pintaan ilmestyy kalkkilaikkuja, voit poistaa ne laimealla viinietikkaseoksella. Suojaa pinta käsittelyn jälkeen vahalla. Pienet hiushalkeamat pinnassa eivät vaikuta käyttöön tai kestävyyteen.

Betonikalusteita suositellaan käytettävän vain sisällä tai katetuilla terasseilla. Suojaa betonikalusteet seisovalta vedeltä, lumelta ja jäältä. Älä sijoita betonikalusteita nurmikolle tai muulle paljaalle maa-alustalle, sillä betoni imee itseensä kosteutta. Sama koskee myös betoniruukkuja: ne on tarkoitettu vain suojaruukuiksi, jotta betoni ei ime mullasta kosteutta.

Säilytys: Paras talvisäilytyspaikka betonikalusteille on hyvin suojattu, kuiva ja ilmava tila. Jos säilytät betonikalusteita talven yli ulkona, suojaa ne hyvin peitteellä ja varmista ilman kiertäminen suojan alla. Jos suojapeite on suoraan esimerkiksi pöydän pintaa vasten, väliin voi muodostua kosteutta, joka voi vahingoittaa pintaa.

Massiivista ja rouheaa betonia

 

Ruostumaton teräs, alumiini, metalli – puhdista pehmeällä liinalla ja varo kolhuja

Huolto: Puhdista ruostumattomasta teräksestä, alumiinista tai pintakäsitellystä metallista valmistetut kalusteet kostealla, pehmeällä liinalla. Käytä likaantuneisiin kohtiin mietoa pesuaineliuosta.

Poista pintaruoste hankaamalla varovasti pehmeällä sienellä ja miedolla pesuaineliuoksella. Kuivaa hyvin. Kokeile vaikeisiin ruostejälkiin ruostumattoman teräksen puhdistusainetta. Älä käytä metallikalusteiden puhdistamiseen klooria, valkaisuaineita, muita voimakkaita pesuaineita tai teräviä työkaluja. Vältä myös kosketusta happoja ja suoloja sisältäviin ruokiin.

Säilytys: Varo kolhimasta alumiinikalusteita. Maalipintaan tulleet naarmut kannattaa paikata heti. Metalli kestää hyvin erilaisia sääolosuhteita, mutta kalusteet on silti hyvä säilyttää lumelta suojattuna.

Tutustu puutarhapöytiin

Säänkestävät kalusteet metallista, alumiinista ja teräksestä

 

Muovi – ei hankaavia pesuaineita ja suojaa talvella lumelta

Huolto: Puhdista muovikalusteet kostealla, pehmeällä liinalla. Tahroihin voi käyttää mietoa pesuaineliuosta. Vepsäläiseltä saa myös erityisesti muovikalusteille tarkoitettua Nanospray-puhdistusainetta. Älä käytä voimakkaita aineita tai hankaavia välineitä, ettei muovipinta vahingoitu.

Säilytys: Muovi kestää hyvin erilaisia sääolosuhteita, mutta talven ajaksi muovikalusteet kannattaa suojata lumelta. Jäätynyt muovikaluste saattaa murtua, joten älä aseta sen päälle painoa tai käytä sitä.

Tutustu puutarhatuoleihin

Muovituoleja ulos

 

Eukalyptus – eksoottinen materiaali, joka rakastaa öljyämistä

Huolto: Eukalyptuspuisten kalusteiden puhtaanapito hoituu pyyhkimällä nihkeällä liinalla. Tahrat voi poistaa miedolla pesuaineliuoksella. Älä käytä voimakkaita pesuaineita, hankaavia puhdistusvälineitä tai painepesuria.

Eukalyptuskalusteet on hyvä käsitellä öljyllä ainakin 1–2 kertaa kaudessa, aina ennen käyttöönottoa ja varastointia. Puutarhakalusteiden käsittely on hyvä toistaa useamminkin, jos ne ovat kovalla käytöllä ja altistuvat säävaihteluille. Noudata öljyämisessä valmistajan ohjeita. Puhdista pinta ensin huolellisesti, varmista että se on täysin kuiva ja hio tarvittaessa hienolla hiekkapaperilla puunsyiden mukaisesti. Käytä öljyä reilusti, kunnes pinta ei enää ime, ja pyyhi ylimääräinen öljy pois.

Hyvästä huollosta ja puhtaanapidosta huolimatta eukalyptuspinnan ulkonäkö saattaa muuttua ajan myötä, tämä on luonnonmateriaaliin liittyvä ominaisuus.

Säilytys: Talvisäilytys mieluiten sisätilassa, kuitenkin kosteudelta ja sään vaihteluilta suojattuna.

 


 

Kankaat ja pehmusteet – kuivata kastuneet materiaalit heti

Huolto: Ulkokalusteiden päälliset ovat tavallisesti kestäviä, mutta saattavat silti haalistua ajan mittaan. Suojaa pehmusteet voimakkaalta auringonpaisteelta ja kastumiselta. Suosi myös pehmusteille tarkoitettuja suojapeitteitä. Pehmusteiden suojaamiseen ja puhdistukseen voi käyttää myös Vepsäläiseltä saatavia Soft Care -tuotteita.

Jos pehmuste pääsee kastumaan, kuivata se varjossa. Myös kastunut päivänvarjo on hyvä avata ja kuivattaa.

Säilytys: Pese pehmusteet tarpeen mukaan ennen säilytystä. Noudata valmistajan antamia pesuohjeita. Varmista ennen talvisäilytystä, että pehmusteet ovat täysin kuivia ja säilytystila riittävän ilmava.

Tutustu ulkosohviin

sisusta_piha_ja_parveke_7_vinkkia-1920x640_5.jpg

 

Synteettinen tekstiili, tekstiilimuovi ja textilene – miedot pesuaineet ja suihkutus

Huolto: Puhdista synteettinen tekstiili pehmeällä liinalla. Tahroihin voi käyttää mietoa pesuaineliuosta. Synteettinen tekstiili voidaan myös suihkuttaa vedellä puhtaaksi, mutta vältä voimakasta vedenpainetta. Samoin varo, ettei muovitekstiili altistu happoa sisältäville, öljyisille tai värjääville aineille.

 

Nonwood, aintwood ja polywood – pyyhi puhtaaksi ja uudista pinta akrylaattimaalilla

Huolto: Puuta jäljittelevät muovikalusteet ovat helppohoitoisia: pyyhi ne kostealla, pehmeällä liinalla, pahemmin likaantuneisiin kohtiin voi käyttää mietoa pesuaineliuosta. Kalusteet voi myös suihkuttaa vedellä puhtaaksi, vältä kuitenkin kovaa vedenpainetta.

UV-säteet ja sää saattavat ajan myötä haalistaa puujäljitelmäkalusteiden väriä, mutta pinnan voi uudistaa akrylaattimaalilla.

Säilytys: Puujäljitelmäkalusteet kestävät hyvin sään vaihteluita, mutta talvella ne kannattaa säilyttää kuivassa, hyvin ilmastoidussa tilassa. Jos kaluste jätetään talven ajaksi ulos, se on hyvä suojata lumelta.

 

 

Päivänvarjot – ennen varjon sulkemista varmista, että se on kuiva

Huolto: Päivänvarjoissa käytettävät tekstiilit kestävät hyvin kulutusta ja erilaisia sääolosuhteita, mutta voivat silti ajan myötä haalistua. Varjon suojaamiseen ja puhdistamiseen on hyvä käyttää esimerkiksi Soft Care -tuotteita, joita saa Vepsäläiseltä.

Jos varjon päällinen on irrotettava ja pestävä, noudata pesussa aina valmistajan ohjetta. Jos varjo pääsee kastumaan, kuivata se avattuna.

Säilytys: Myös päivänvarjo on hyvä säilyttää puhtaana, kuivana ja suljettuna – mieluiten päällisellä suojattuna. Ennen talvisäilytystä varmista, että varjo on täysin kuiva.


Tutustu aurinkovarjoihin

 

Tilaa Vepsäläinen Sisustamo -uutiskirje

Haluatko lisää sisustusvinkkejä omaan kotiisi ja kuulla huonekalu-uutuuksista ensimmäisten joukossa? Tutustu Vepsäläisen sisustusmedia Sisustamoon ja tilaa uutiskirje!

Löydät Vepsäläinen Sisustamosta paljon luettavaa ja katsottavaa: oivaltavia ideoita kotisi sisustamiseen, ratkaisuja huonekalujen valintaan liittyviin pulmiin sekä sisustusmaailman kiinnostavimpia trendejä ja uutuuksia.

Tilaa Vepsäläinen Sisustamo -uutiskirje