Sisustussuunnittelu: ”Sisustimme rohkeasti ylellisen kaupunkikodin”

Eikö vuosia asuttu kotisi enää näytä sinulta? Helsinkiläisperheen rintamamiestaloon tehtiin iso remontti ja samalla pistettiin sisustus uusiksi. Vepsäläisen sisustussuunnittelija Kirsi Cardullon avulla kotiin loihdittiin urbaani ja ylellinen tyyli, joka miellytti kahta erilaista sisustajaa.

Varaa aika sisustussuunnittelijalle

 

Tästä lähdettiin liikkeelle: lapset kasvoivat – oli aika uudelle ja aikuisemmalle sisustukselle 

Asukkaat: perhe, jonka kaksi nuorinta lasta asuu vielä kotona ja kolme on muuttanut omilleen 

Koti: rintamamiestalo Helsingissä 

Haaste: uusi sisustus vastaremontoituun olohuoneeseen ja keittiön ruokailutilaan 

”Olemme asuneet nykyisessä kodissamme 19 vuotta. Viidestä lapsestamme enää kaksi asuu kotona. Mietimme muuttamista kerrostaloon, mutta päädyimme kuitenkin remontoimaan talon, jossa olemme kaikki viihtyneet. Oli selvää, että samalla uusimme sisustuksen. Ennen remonttia meillä näytti tyypilliseltä lapsiperheen kodilta. Kerroin sisustussuunnittelija Kirsi Cardullolle, että haluan kotiin väriä, ja lähetin hänelle keräämiäni sisustuskuvia. Kirsi kommentoi, että eihän näissä kuvissa ole lainkaan väriä! Ja yllättäen miehellänikin oli ihan omanlaisiaan ajatuksia sisustuksesta”, kertoo perheen äiti projektin lähtökohdista.

 

Ennen ja jälkeen: Kun sisustussuunnittelija Kirsi Cardullo sai kodin sisustettavakseen, keskikerroksessa oli alkanut iso remontti. Perinteiseen puutaloon löytyi projektissa uusi, urbaani ilme.

Sisustussuunnittelija: Kirsi Cardullo, BoConcept Store Helsinki / Vepsäläinen

”Sain sisustettavakseni kodin, jonne haluttiin jotakin erilaista ja uutta ja jonka asukkailla on itsellään todella hyvä ja tarkka maku. Tällä kertaa puolisot olivat tosin aluksi eri linjoilla kodin tyylistä. Haastavinta tässä projektissa olikin löytää yhteinen sävel ja sisustus, josta kumpikin tykkää”, Cardullo kuvailee.

 

Katso videolta, kuinka kodin muutos tehtiin:

 

 

Näyttäviä mattoja urbaaniin tyyliin

 

Sohvatyynyt ovat BoConceptin ja Habitatin mallistosta. Niistä löytyy samoja sävyjä kuin seinällä olevista tauluista. Kaunis kukallinen tyyny on BoConceptin Bindweed. Jännittävä valaisin asukkailla oli ennestään.

 

Konjakinruskea nahkasohva vain paranee vanhetessaan 

Olohuoneen tärkein kaluste on suuri divaanisohva. Kirsi Cardullo suositteli kangasverhoilun sijasta ylelliseen kaupunkityyliin sopivaa nahkaa. 

”Carlton-sohva on todella laadukas, mutta myös rento. Verhoilua ei ole pingotettu kireäksi, minkä takia sohva on alusta lähtien mukava. Usein nahkasohva on parhaimmillaan vasta vanhempana”, Cardullo kehuu. 

Olohuoneen värit ovat hienot: konjakkia ja vihertävän sinisen sävyjä. Seinällä olevista grafiikantöistä ja muista teoksista löytyy samoja sävyjä kuin sohvasta ja tekstiileistä. Mittatilauskoossa tilattu BoConceptin Cabana-matto on Cardullosta nappivalinta. Maton nukan joukosta löytyy sekä vaaleaa, kuten lattiasta, että tummempia ruskeita. 

TV-taso on Lugano-sarjaa, jossa on paljon erilaisia vaihtoehtoja. Sohvapöydät ovat ByLassenin Twinit. Asukkaat ovat yhdistäneet niihin vanhan messinkirunkoisen lasipöydän, jonka perheen tytär on löytänyt kirpputorilta Latviasta. Hyvä esimerkki siitä, miten koti parhaimmillaan elää ja muuttuu sisustussuunnitelman jälkeen!

Ylellistä nahkaa

 

 

Ruokailutila on malliesimerkki erilaisten pintojen ja värien tasapainosta. Messinkisen Ball-valaisimet ja seinällä olevat Pipsa Pentin maalaukset heijastuvat hienosti BoConceptin Monza-pöydän savulasipinnasta.

 

Ruokailutilassa on täydellinen yhdistelmä pintoja ja värejä 

Kodin asukkaat olivat valinneet remontissa modernin, mustan keittiön. Tilan toiseen päähän tarvittiin ruokailuryhmä. Koska tila ei ole kovin iso, päädyttiin jatkettavaan pöytään. BoConceptin Monza-pöydässä on upea jalka ja kätevä jatkomekanismi. Pöytälevyn päistä esiin liu’utettavat jatkolevyt tuovat lähes metrin lisäpituutta. 

Käsinojalliset Adelaide-tuolit on päällystetty harmaalla, eläväpintaisella sametilla. Kirsi Cardullo suositteli samettia, sillä lasipöydän rinnalle kaivataan jotain pehmeää. Ruokailutilaan sopiva matto asukkailla oli ennestään. 

Kuten olohuoneessa, keittiö-ruokailutilassakin on konjakinväristä nahkaa. Kaksi käsinojatonta Adelaide-tuolia on tavallisesti keittiön tason ääressä, mutta ne nostetaan tarvittaessa ruokapöydän ääreen. Pöydän päälle ripustettiin sisustussuunnittelijan ehdotuksesta yhden suuren valaisimen sijasta rivi pieniä Ball-valaisimia. 

”Harjattu messinki on kaunis ja lämmin sävy savulasin ja viileän tummanharmaan rinnalle”, Cardullo sanoo.

Riippuvat valaisimet

 

Henrik Pedersenin suunnittelema Adelaide-tuoli on todella monipuolinen, sillä sitä saa sekä käsinojilla että ilman, erilaisilla jalkavaihtoehdoilla ja joko verhoiltuna tai ilman verhoilua. Samettiverhoiltujen käsinojallisten tuolien lisäksi keittiöön hankittiin pari käsinojatonta nahkaverhoiltua tuolia.

 

Kokemukset kodin muutoksesta: ”Sisustaminen oli yllättävää ja sohvaan rakastuivat kaikki!” 

Muutoksessa lapsiperhevaihetta palvelleesta talosta sukeutui upea, värikäs ja ylellinen koti, johon taide ja muutama aiempi esine tuovat eletyn elämän makua. 

”Sisustusprojekti oli yllättävä. Etenkin se, että mieheni oli niin messissä tässä! En aluksi ollut samaa mieltä esimerkiksi lasipöydästä. Lopputulos on kuitenkin tosi onnistunut. Lempipaikkamme on sohva, siitähän tykkäävät kaikki. Myös ranskanbuldoggimme Alma, joka istuu koko ajan selkänojalla katselemassa ulos”, talon rouva kertoo. 

Seuraavaksi harkinnassa on nojatuoli olohuoneen ja ruokailutilan välisen kulkuaukon viereen. Vitran Lounge Chair olisi täydellinen, mutta aika näyttää, mihin tuoliin asukkaat päätyvät.

 

Uusi sisustus ja remontoidut pinnat luovat raikkaat puitteet, joihin asukkaiden värikäs taide ja muutama säästetty kaluste sopivat täydellisesti. Rintamamiestalon remontissa koko oleskelukerroksen kulkuaukkoja suurennettiin. Näkymä huoneesta toiseen pysyy rauhallisena, kun tyyli on yhtenäinen.

Vepsäläisen sisustussuunnittelijoilta saat apua kodin suuriin ja pieniin sisustuspulmiin.

Ota yhteyttä Kirsi Cardulloon

Varaa aika sisustussuunnittelijalle

 

 

Tilaa Vepsäläinen Sisustamo -uutiskirje

Haluatko lisää sisustusvinkkejä omaan kotiisi ja kuulla huonekalu-uutuuksista ensimmäisten joukossa? Tutustu Vepsäläisen sisustusmedia Sisustamoon ja tilaa uutiskirje!

Löydät Vepsäläinen Sisustamosta paljon luettavaa ja katsottavaa: oivaltavia ideoita kotisi sisustamiseen, ratkaisuja huonekalujen valintaan liittyviin pulmiin sekä sisustusmaailman kiinnostavimpia trendejä ja uutuuksia.

Tilaa Vepsäläinen Sisustamo -uutiskirje