Remppa vai muutto Suomi: Santa Fe:tä, värejä ja rauhaa viisihenkisen perheen kotiin

Marko Paananen toi värejä ja järkeä perhekodin neliöihin. Lasten oma riehumishuone ja leikkejä kestävät materiaalit tuovat rauhaa perheen arkeen.

Viisihenkisen perheen vanhemmat kokivat, että heidän kodissaan oli vaikeaa saada omaa rauhaa. Mistä tämä johtui?

Makuuhuoneita oli yksi liian vähän, joten yksi kolmesta pojasta nukkui vanhempien kanssa samassa huoneessa. Lisäksi huone toimi päivisin pojan huoneena eli leikkisästi voi sanoa, että vanhemmat nukkuivat oikeastaan pojan huoneessa. Kodin neliöt olivat muutenkin epätehokkaasti käytössä, vaikka energinen ja kasvava veljeskolmikko tarvitsee paljon tilaa. Yläkerran valtava eteinen toimi vain perheen isän vaatteiden säilytyspaikkana, ja suuri ruokapöytä söi roimasti neliöitä olohuoneesta, koska se ei mahtunut keittiöön.

MvR_jakso5_turku_ennen_1.jpg

MvR_jakso5_turku_ennen_2.jpg

Miten kodin tilaongelma ratkaistiin?

Teimme lämpimästä autotallista pojille ”monkey barin” eli oman riehumishuoneen, jossa on kokolattiamatto, puolapuut ja renkaat. Siellä vilkkaat pojat saavat pelata pleikkaa ja huutaa niin paljon kuin ikinä jaksavat, eikä kukaan asunnossa häiriinny. Vanhemmat saavat kaipaamaansa rauhaa, kun pojat ohjataan lempeästi metelöimään tähän huoneeseen, jos meno yltyy liian kovaksi. Kaikki lapset saivat myös omat makuuhuoneet, sillä kellarimaisen alakerran huoneen ikkunoita suurentamalla syntyi kelpo makkari yhdelle pojista. Hauska yksityiskohta on, että poikien riehumishuoneeseen mennään eteisen kenkähyllyn takana sijaitsevasta salaovesta.

Keittiö muutettiin myös kokonaan. Vanhan keittiön ja eteisen välinen seinä kaadettiin, ja keittiö siirrettiin käyttämättömään eteiseen. Vanha keittiö puolestaan muuttui ruokatilaksi, jolloin ruokapöytä saatiin pois olohuoneesta tilaa viemästä.

MvR_jakso5_turku_2.jpg

MvR_jakso5_turku_6.jpg

MvR_jakso5_turku_4.jpg

Koska kodissa riittää vilinää, miten lapset otettiin huomioon kaluste- ja materiaalivalinnoissa?

Hain kotiin kiintopisteitä meksikolaisesta Santa Fe -tyylistä, jossa on ronskeja, helposti hoidettavia pintoja, kuten tammea, villaa, korkkia ja terästä. Halusin, että kodissa olisi elävyyttä ja iloa, mutta pintojen ja kalusteiden tulisi kestää käyttöä ja naarmuuntumista, mikä ei vaatisi lapsilta varovaista käytöstä. Vepsäläiseltä hankittu Asseri Collectionin juuttimatto on houkutteleva ja tekstuurinen, mutta kestää kovaakin kulutusta. Vitran Cork Family -korkkijakkara ja Habitatin tammirimoitettu Kargo-senkki sopivat rouheaan sisustukseen, ja ne vain paranevat ajan ja käytön myötä. Skovbyn suuri ruokapöytä on tehty kahdesta tammilankusta ja Calligarisin Fifties-ruokatuolit on verhoiltu nahalla, jotka molemmat ovat kestäviä materiaaleja ja kuluessaankin todella hyvännäköisiä.

Kohteessa bongattua

Minkälainen värimaailma kotiin luotiin?

Halusin tehdä kodista todella värikkään. Kodissa on muun muassa murretun puolukanpunainen seinä ja vihreä maalaistyylinen keittiösaareke, joka on yhdistetty kontrastisesti teräksisiin keittiökalusteisiin ja mustiin Calligarisin nahkatuoleihin. Runsaat viherkasvit ja Sitsin smaragdinvihreä Harry-samettituoli kruunaavat väri-ilottelun. Koen, että tämän kodin sisustamista on helppo jatkaa, koska siinä ei ole varsinaisesti tavoiteltu tyylipuhtautta vaan yhdistelty värejä eri kalusteissa ja pinnoissa.

MvR_jakso5_turku_7.jpg

MvR_jakso5_turku_5.jpg

Mitä vinkkejä antaisit värikkään sisustuksen luomiseen?

Värillä on kolme ominaisuutta: sävy, kirkkaus ja kylläisyys, mikä kertoo onko väri kirkas vai murrettu. Kun yhdistelee sisustuksessa monia eri värejä, on tärkeää valita kaikki sävyt samasta kylläisyysasteesta eli ei sekoiteta murrettuja ja kirkkaita sävyjä keskenään. Näin sisustus toimii, vaikka yhdisteltäisiin kymmeniä eri värejä keskenään.

Katso Remppa vai Muutto Suomi Sisustamoextra

Kysy apua ammattilaiselta!

Vepsäläisen sisustussuunnittelijat ratkovat isoja ja pieniä sisustuspulmia joka päivä. Kun kysyt apua ammattilaiselta, säästät aikaa ja vältyt vikahankinnoilta. Pääset suunnittelijan juttusille, kun varaat ajan sisustussuunnittelijalle haluamaasi myymälään.

Varaa aika sisustussuunnittelijalle

 

Katso Remppa vai muutto 1. kauden kohteet ja tuotetiedot

Katso Remppa vai muutto 2. kauden kohteet ja tuotetiedot