Ruokapöydän tuolit

Keittiön kulmakivet

Ruokapöydän tuolit

Sivun alkuun

Ruokapöydän tuolit

Monikäyttöiset ruokapöydän tuolit

Ruokapöydän tuoli on yksi kodin käytetyimmistä huonekaluista. Ruokapöydän ohella ne ovat usein myös koko ruokailutilan näyttävin elementti. Kaikkien ruokapöydän tuolien ei tarvitse olla keskenään samanlaisia. Eläväinen kokonaisuus syntyy esimerkiksi metallista ja puusta valmistettuja ruokapöydän tuoleja yhdistelemällä. Ruokapöydän tuoleja voi tietenkin käyttää muuallakin kotona kuin ruokailutilassa. Pienikokoiset jakkarat ovat erinomainen lisä ruokapöydän tuolien seuraksi etenkin silloin, kun pöydän äärelle tarvitaan ylimääräisiä istumapaikkoja.

Puiset ruokapöydän tuolit ovat ajaton valinta

Puu on kaunis ja erittäin kestävä materiaali, jonka parhaimmat puolet pääsevät oikeuksiinsa ruokapöydän tuoleissa. Puulajeista etenkin koivu ja tammi ovat säilyttäneet suosionsa vuodesta toiseen. Eläväisen yleisilmeen luomiseksi myös ruokaryhmissä voi rohkeasti sekoitella eri puulajeja. Esimerkiksi vaalean, saarnesta tai koivusta valmistetun ruokapöydän äärelle voi hyvin sijoittaa lämpimämmän sävyiset ruokapöydän tuolit, jolloin kokonaisuudesta tulee miellyttävän harmoninen. Eri puulajeja yhdistellessä kannattaa kuitenkin joko pitäytyä vaaleissa tai tummissa sävyissä tai valita sävyjen välille riittävän suuri kontrasti sopusointuisen lopputuloksen saavuttamiseksi.

Ruokapöydän tuolien designklassikot

Kenties yksi tunnetuimmista designklassikoista on tanskalaisen Carl Hansen & Sønin Wishbone-tuoli, jonka selkänojan Y-kirjaimen muotoinen tukirakenne muistuttaa nimensä mukaisesti linnun toivomusluuta. Toinen tanskalaisosaamisen taidonnäyte on Fritz Hansenin ikoninen Seiska-tuoli, jonka siro muotokieli yhdessä laadun ja käytännöllisyyden kanssa tekee siitä moneen ruokailutilaan sopivan tuolin. Kotimaisista klassikoista muun muassa Eero Saarisen suunnittelema Tulppaani-tuoli sekä Artekin ruokapöydän tuolit ovat ihastuttaneet vuosikymmeniä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

vepsalainen-fritz-hansen-seiska-tuoli-ruokapoydan-tuolit.jpg

Usein kysyttyä ruokapöydän tuoleista

Miten valita oikean korkuiset ruokapöydän tuolit?

+

Ruokapöydän tuolien valinnassa tulee erityisesti kiinnittää huomiota istuinosan ja pöydän alareunan väliin jääviin sentteihin. Kaikki ruokapöydät ja tuolit eivät myöskään ole samankokoisia, vaan niiden korkeudet vaihtelevat usein mallin ja suunnitteluajankohdan mukaan. Useimmat ruokapöydät ovat korkeudeltaan 72–75 cm, mutta suosittelemme mittaamaan ruokapöydän korkeuden vielä ennen ostoksille lähtemistä.

Mikä on paras materiaali ruokapöydän tuoleille?

+

Ruokapöydän tuolien materiaali määräytyy ensisijaisesti käytön ja ruokailutilan muun sisustuksen mukaan. Muoviset ruokapöydän tuolit ovat kaikista helppohoitoisimpia, mutta myös esimerkiksi viilupintaiset tuolit sopivat hyvin lapsiperheen tai lemmikkikodin arkeen. Puulajeista koivu, tammi ja saarni ovat erittäin suosittuja materiaaleja, jotka kestävät oikein huollettuina jopa vuosikymmeniä.

Kuinka monta tuolia mahtuu pyöreän ruokapöydän ympärille?

+

Pyöreät ruokapöydät ovat useimmiten halkaisijaltaan 90–120 cm, jolloin ruokapöydän tuoleja mahtuu 3–6 pöydän koosta riippuen. Huomioithan myös, että käsinojalliset ruokapöydän tuolit jäävät yleensä hieman kauemmaksi pöydästä ja vievät siten enemmän tilaa.