Ilmari Tapiovaara

Ilmari Tapiovaara – Suomalaisen muotoilun ja funktionaalisuuden mestari

Sisustusarkkitehti Ilmari Tapiovaara (1914-1999) on yksi Suomen suurista suunnittelijoista, jonka nimi ja tuotanto tunnetaan yhä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Erityisen rakastettuja ja suomalaisen kodin mielenmaisemaan uppoavia huonekaluja ovat Tapiovaaran klassikot Pirkka-pöytä ja -tuoli, Kiki-tuoli, Mademoiselle-tuoli ja ennen muuta Domus-tuoli. 

Ikoninen Domus-tuoli sai alkunsa, kun Ilmari Tapiovaara ja hänen vaimonsa Annikki Tapiovaara saivat 1940-luvun lopussa tehtäväkseen suunnitella sisustuksen Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan asuntolaan Domus Academicaan. Yksi suunniteltavista huonekaluista oli pinottava, ryhdikäs ja mukava tuoli, joka mahtui kuljetettaessa hämmästyttävän pieneen tilaan. Näin Tapiovaaran Domus-tuolista tuli aikansa vientihitti. 

Tapiovaara vertasi muotoilijan työtä kirurgin työhän: osaava ammattilainen voi harjoittaa työtään missä tahansa ja hyvät tulokset toimivat kaikkialla. Tavallaan on nurinkurista, että Tapiovaaran klassikkotuotteista on tullut arvokkaita keräilykohteita, sillä suunnittelija itse arvosti ennen muuta funktionaalisuutta ja tasa-arvoa. Hän halusi riisua tuotteista kaiken turhan ja pyrki pelkistykseen. 

Ilmari Tapiovaara on palkittu lukuisia kertoja, muun muassa kuudella kultamitalilla Milanon triennaaleissa 1950- ja 1960-luvuilla. Vuonna 1959 hän sai Pro Finlandia -mitalin.

Lue lisää
Suodata tuloksia

Tuotteet (45):

Artek Aslak-tuoli, musta

810,00 €

Artekin Aslak on tyylikäs ja monikäyttöinen tuoli. Massiivipyökistä valmistettu klassikkotuoli on kevyt ja pinottava. Modernin suomalaisen muotoilun edelläkävijän Ilmari Tapiovaaran suunnittelemaa tuo...

Artek Aslak-tuoli, valkoinen

810,00 €

Artekin Aslak on tyylikäs ja monikäyttöinen tuoli. Massiivipyökistä valmistettu klassikkotuoli on kevyt ja pinottava. Modernin suomalaisen muotoilun edelläkävijän Ilmari Tapiovaaran suunnittelemaa tuo...

Artek Aslak-tuoli, punainen

810,00 €

Artekin Aslak on tyylikäs ja monikäyttöinen tuoli. Massiivipyökistä valmistettu klassikkotuoli on kevyt ja pinottava. Modernin suomalaisen muotoilun edelläkävijän Ilmari Tapiovaaran suunnittelemaa tuo...

Artek Aslak-tuoli, harmaa

810,00 €

Artekin Aslak on tyylikäs ja monikäyttöinen tuoli. Massiivipyökistä valmistettu klassikkotuoli on kevyt ja pinottava. Modernin suomalaisen muotoilun edelläkävijän Ilmari Tapiovaaran suunnittelemaa tuo...

Artek Aslak-tuoli, petrooli

810,00 €

Artekin Aslak on tyylikäs ja monikäyttöinen tuoli. Massiivipyökistä valmistettu klassikkotuoli on kevyt ja pinottava. Modernin suomalaisen muotoilun edelläkävijän Ilmari Tapiovaaran suunnittelemaa tuo...

Artek Crinolette-tuoli, musta

2085,00 €

Crinolette on menestyksekkään Mademoiselle-lepotuolin variaatio, jota valmistettiin aikanaan vain 4200 kappaletta vuosina 1962–63. Vaativan rakenteensa vuoksi valmistus lopetettiin. Yli 50 vuotta myöh...

Artek Crinolette-tuoli, valkoinen

2085,00 €

Crinolette on menestyksekkään Mademoiselle-lepotuolin variaatio, jota valmistettiin aikanaan vain 4200 kappaletta vuosina 1962–63. Vaativan rakenteensa vuoksi valmistus lopetettiin. Yli 50 vuotta myöh...

Artek Domus-nojatuoli, petsattu musta

1895,00 €

Artekin rakastetun Domus-tuolin tarina vie istujan aikamatkalle sodan jälkeiseen opiskelija-asuntoon. Alun perin Ilmari Tapiovaaran vuonna 1946 Helsingin Domus Academican asuntolaan suunnittelema luku...

Artek Domus-nojatuoli, hunajapetsattu koivu

1895,00 €

Artekin rakastetun Domus-tuolin tarina vie istujan aikamatkalle sodan jälkeiseen opiskelija-asuntoon. Alun perin Ilmari Tapiovaaran vuonna 1946 Helsingin Domus Academican asuntolaan suunnittelema luku...

Artek Domus-nojatuoli, Prestige-nahka beige/tammi

2539,00 €

Artekin rakastetun Domus-tuolin tarina vie istujan aikamatkalle sodan jälkeiseen opiskelija-asuntoon. Alun perin Ilmari Tapiovaaran vuonna 1946 Helsingin Domus Academican asuntolaan suunnittelema luku...

Artek Domus-tuoli, musta koivu/musta nahka

1210,00 €

Artek Domus-tuoli, valkoinen koivu/musta nahka

1005,00 €

Artek Domus-tuoli, hunajapetsattu koivu/musta nahka

Artek Domus-tuoli, lakattu koivu/musta nahka

1180,00 €

975,00 €

Artek Domus-tuoli, lakattu tammi/musta nahka

1315,00 €

1130,00 €

Artekin rakastetun Domus-tuolin tarina vie istujan aikamatkalle sodan jälkeiseen opiskelija-asuntoon. Alun perin Ilmari Tapiovaaran vuonna 1946 Helsingin Domus Academican asuntolaan suunnittelema luku...

Artek Domus-tuoli, valkoinen koivu/musta nahka

1210,00 €

Artekin rakastetun Domus-tuolin tarina vie istujan aikamatkalle sodan jälkeiseen opiskelija-asuntoon. Alun perin Ilmari Tapiovaaran vuonna 1946 Helsingin Domus Academican asuntolaan suunnittelema luku...

Artek Domus-tuoli, hunajapetsattu koivu

810,00 €

Artekin rakastetun Domus-tuolin tarina vie istujan aikamatkalle sodan jälkeiseen opiskelija-asuntoon. Alun perin Ilmari Tapiovaaran vuonna 1946 Helsingin Domus Academican asuntolaan suunnittelema luku...

Artek Domus-tuoli, lakattu koivu

780,00 €

Artekin rakastetun Domus-tuolin tarina vie istujan aikamatkalle sodan jälkeiseen opiskelija-asuntoon. Alun perin Ilmari Tapiovaaran vuonna 1946 Helsingin Domus Academican asuntolaan suunnittelema luku...

Artek Domus-tuoli, lakattu tammi

935,00 €

Artekin rakastetun Domus-tuolin tarina vie istujan aikamatkalle sodan jälkeiseen opiskelija-asuntoon. Alun perin Ilmari Tapiovaaran vuonna 1946 Helsingin Domus Academican asuntolaan suunnittelema luku...

Artek Domus-tuoli, maalattu valkoinen

810,00 €

Artekin rakastetun Domus-tuolin tarina vie istujan aikamatkalle sodan jälkeiseen opiskelija-asuntoon. Alun perin Ilmari Tapiovaaran vuonna 1946 Helsingin Domus Academican asuntolaan suunnittelema luku...

Artek Domus-tuoli, petsattu musta

810,00 €

Artekin rakastetun Domus-tuolin tarina vie istujan aikamatkalle sodan jälkeiseen opiskelija-asuntoon. Alun perin Ilmari Tapiovaaran vuonna 1946 Helsingin Domus Academican asuntolaan suunnittelema luku...

Artek Domus-tuoli, pähkinäpetsattu

810,00 €

Artekin rakastetun Domus-tuolin tarina vie istujan aikamatkalle sodan jälkeiseen opiskelija-asuntoon. Alun perin Ilmari Tapiovaaran vuonna 1946 Helsingin Domus Academican asuntolaan suunnittelema luku...

Artek Lukki-tuoli, musta

510,00 €

Artekin Lukki-tuoli on suunniteltu käytännöllisyys edellä, mutta suosittu klassikko onnistuu lisäksi näyttämään sievältä. Ilmari Tapiovaara suunnitteli Lukki-sarjan Helsingin Teknillisen korkeakoulun ...

Artek Lukki-tuoli, valkoinen

510,00 €

Artekin Lukki-tuoli on suunniteltu käytännöllisyys edellä, mutta suosittu klassikko onnistuu lisäksi näyttämään sievältä. Ilmari Tapiovaara suunnitteli Lukki-sarjan Helsingin Teknillisen korkeakoulun ...

Artek Mademoiselle-keinutuoli, valkoinen

1670,00 €

Ilmari Tapiovaaran vuonna 1956 kehittämä uudenlainen Mademoiselle-keinutuoli on mittasuhteiltaan erilainen. Perinteisestä pinnatuolista varioitu keinutuoli on sympaattinen elementti sisustuksessa, jon...

Artek Mademoiselle-keinutuoli, musta

1670,00 €

Ilmari Tapiovaaran vuonna 1956 kehittämä uudenlainen Mademoiselle-keinutuoli on mittasuhteiltaan erilainen. Perinteisestä pinnatuolista varioitu keinutuoli on sympaattinen elementti sisustuksessa, jon...

Artek Mademoiselle-nojatuoli, valkoinen

1320,00 €

Ilmari Tapiovaaran vuonna 1956 suunnittelema Madamoiselle-tuoli on mittasuhteiltaan erilainen. Perinteisestä pinnatuolista varioidussa nojatuolissa on korkea selkänoja ja leveä istuin, jotka tarjoavat...

Artek Mademoiselle-nojatuoli, musta

1320,00 €

Ilmari Tapiovaaran vuonna 1956 suunnittelema Madamoiselle-tuoli on mittasuhteiltaan erilainen. Perinteisestä pinnatuolista varioidussa nojatuolissa on korkea selkänoja ja leveä istuin, jotka tarjoavat...

Artek Ovalette-sohvapöytä, tammi

2990,00 €

Kauniisti viimeistelty Ovalette-sohvapöytä henkii 50-lukua ja tuo hyvin esiin puun ominaisuudet huonekalumateriaalina. Reilunkokoinen pöytä sopii hyvin sohvaryhmän kaveriksi joko tukemaan vintage-fiil...

Artek Ovalette-sohvapöytä, pähkinä

2990,00 €

Kauniisti viimeistelty Ovalette-sohvapöytä henkii 50-lukua ja tuo hyvin esiin puun ominaisuudet huonekalumateriaalina. Reilunkokoinen pöytä sopii hyvin sohvaryhmän kaveriksi joko tukemaan vintage-fiil...

Artek Pirkka-jakkara, K 44 cm

680,00 €

Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Pirkka-sarja on tuttu näky suomalaisissa kodeissa. Kevyempi versio perinteisestä talonpoikaiskalustosta on Suomen lisäksi saavuttanut suosion myös ulkomailla sen selke...

Artek Pirkka-penkki, L 180 cm

1045,00 €

Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Pirkka-sarja on tuttu näky suomalaisissa kodeissa. Kevyempi versio perinteisestä talonpoikaiskalustosta on Suomen lisäksi saavuttanut suosion myös ulkomailla sen selke...

Artek Pirkka-penkki, L 150 cm

930,00 €

Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Pirkka-sarja on tuttu näky suomalaisissa kodeissa. Kevyempi versio perinteisestä talonpoikaiskalustosta on Suomen lisäksi saavuttanut suosion myös ulkomailla sen selke...

Artek Pirkka-ruokapöytä, 80 x 180 cm

2725,00 €

Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Pirkka-sarja on tuttu näky suomalaisissa kodeissa. Kevyempi versio perinteisestä talonpoikaiskalustosta on Suomen lisäksi saavuttanut suosion myös ulkomailla sen selke...

Artek Pirkka-ruokapöytä, 80 x 150 cm

2290,00 €

Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Pirkka-sarja on tuttu näky suomalaisissa kodeissa. Kevyempi versio perinteisestä talonpoikaiskalustosta on Suomen lisäksi saavuttanut suosion myös ulkomailla sen selke...

Artek Pirkka-tuoli, ruskea/musta

780,00 €

Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Pirkka-sarja on tuttu näky suomalaisissa kodeissa. Kevyempi versio perinteisestä talonpoikaiskalustosta on Suomen lisäksi saavuttanut suosion myös ulkomailla sen selke...

Artek Trienna-sohvapöytä, lakattu koivu

965,00 €

Ilmari Tapiovaaran vuonna 1958 suunnittelema Trienna-pöytä viehättää sen kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kolme kulmikasta, muotoon puristettua vanerilevyä muodostavat sekä pöydän pinnan että sen kolme...

Artek Trienna-sohvapöytä, lakattu tammi

1070,00 €

Ilmari Tapiovaaran vuonna 1958 suunnittelema Trienna-pöytä viehättää sen kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kolme kulmikasta, muotoon puristettua vanerilevyä muodostavat sekä pöydän pinnan että sen kolme...

Artek Trienna-sohvapöytä, maalattu valkoinen

965,00 €

Ilmari Tapiovaaran vuonna 1958 suunnittelema Trienna-pöytä viehättää sen kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kolme kulmikasta, muotoon puristettua vanerilevyä muodostavat sekä pöydän pinnan että sen kolme...

Artek Trienna-sohvapöytä, mustapetsattu koivu

965,00 €

Ilmari Tapiovaaran vuonna 1958 suunnittelema Trienna-pöytä viehättää sen kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kolme kulmikasta, muotoon puristettua vanerilevyä muodostavat sekä pöydän pinnan että sen kolme...

Artek Trienna-sohvapöytä, lakattu pähkinä

1075,00 €