Artek – Maailmankuulua suomalaista designia

Artek on ollut erottamaton osa suomalaisia koteja siitä lähtien, kun se toi Alvar Aallon suunnittelemilla kalusteillaan kaikkien ulottuville viimeistellyn ja tyylikkään muotoilun. Nykyisin Artekin ajattomat ja kestävät huonekalut ovat myös tunnetuinta suomalaista designia maailmalla. Artekin ydinajatus on tehdä kestäviä kalusteita, elämänkumppaneita, joita rakastetaan ja huolletaan ja jotka ilahduttavat myös tulevia sukupolvia.

Vuonna 1935 perustetun Artekin valikoimien perusta ovat edelleen Alvar Aallon suunnittelemat, koivuvanerista taivutetut huonekalut sekä valaisimet. Aallon klassikkotuotteiden, kuten ruokapöytien, jakkaroiden ja tarjoiluvaunun, lisäksi Artekin tunnetuimpiin kalusteisiin kuuluvat muun muassa Ilmari Tapiovaaran suunnittelemat Domus-tuoli, Mademoiselle-tuoli ja Mademoiselle-keinutuoli sekä Yrjö Kukkapuron Karuselli-lepotuoli. Kaikki himottuja kalusteita, jotka osaltaan loivat ilmiön ”skandinaavinen muotoilu”.

Viime vuosien yhteistyö kansainvälisten nykymuotoilijoiden ja arkkitehtien kanssa on laajentanut ja nykyaikaistanut Artekin valikoimaa. Artekin uudempaa suunnittelijapolvea edustavat Konstantin Grcic ja veljekset Ronan & Erwan Bouroullec. Vuodesta 2013 lähtien Artek on kuulunut sveitsiläisen Vitran yritysperheeseen, mutta sen kalusteita valmistetaan edelleen Suomessa, Turun lähellä Littoisissa Artekin omalla tehtaalla.

Jo 1930-luvulta saakka Artek on valmistanut kalusteensa kestävän kehityksen mukaisesti ja luontoa kunnioittaen. Tuotannossa käytetty pääraaka-aine, koivu, on peräisin Keski- ja Itä-Suomen metsistä. Kaikki käytettävä puupohjainen materiaali on joko PEFC- tai FSC-sertifioitua tai molempia, mikä takaa sen, että puu on peräisin kestävästi hoidetusta metsästä. Koivu on Artekille arvokas materiaali, ja se hyödynnetään tuotannossa mahdollisimman tarkasti. Hävikkipuuta tulee vähän, ja se poltetaan tehtaan lämpölaitoksessa ja käytetään tuotantotilojen lämmitykseen.

Myös muut tuotantoprosessin vaiheet toteutetaan mahdollisimman pitkälle vastuullisesti ja ekologisesti. Esimerkiksi ennen kuin koivu otetaan työstettäväksi tehtaalle, lankut saavat kuivua ulkoilmassa katoksen alla jopa vuoden verran. Ilmakuivaus ei vie energiaa toisin kuin vaihtoehtoinen tapa, uunissa kuivattaminen. Luonnollinen ja hidas kuivausmenetelmä myös säilyttää puun hennon vaalean sävyn parhaiten.

Lue lisää
Suodata tuloksia

Tuotteet (27):

Artek Vaatenaulakko 160, maalattu musta

785,00 €

Artekin vaatenaulakko 160 on samaan aikaan käytännöllinen ja yksinkertaisen tyylikäs. Naulakon yläosan puut ovat alaosaa pidempiä, joten naulakkoon ripustetut vaatteet pysyvät kätevästi järjestyksessä...

Artek Nojatuoli 42, musta, K 72 cm

2 100,00 €

Alvar Aalto suunnitteli nojatuolin 42 Paimion parantolaan vuonna 1932. Tuoli onkin saanut lempinimen ”Pikku Paimio”.Nojatuolin runko on lakattua, muotoon pakotettua koivua. Istuin sekä selkänoja on mu...

Artek Lattiavalaisin A808, messinki/musta nahka

3 845,00 €

Artekin A808-lattiavalaisin on Alvar Aallon suunnittelema herkkä klassikko, jonka varjostimen ohuet, maalatut metallikehät hajauttavat valoa lempeästi. Pyöreä varjostin muodostaa kiinnostavan vastakoh...

Artek Lattiavalaisin A808, valkoinen/musta nahka

3 520,00 €

Artekin A808-lattiavalaisin on Alvar Aallon suunnittelema herkkä klassikko, jonka varjostimen ohuet, maalatut metallikehät hajauttavat valoa lempeästi. Pyöreä varjostin muodostaa kiinnostavan vastakoh...

Artek Riippuvalaisin A110, musta/musta

425,00 €

Alvar Aallon suunnittelema A110 on saanut muotonsa perusteella lempinimen Käsikranaatti. Aallon riippuvalaisin suunniteltiin alun perin Suomalaisten teknikkojen seuran taloon (ns. Insinööritalo). Aall...

Artek Domus-tuoli, pähkinäpetsattu

710,00 €

Artekin rakastetun Domus-tuolin tarina vie istujan aikamatkalle sodan jälkeiseen opiskelija-asuntoon. Alun perin Ilmari Tapiovaaran vuonna 1946 Helsingin Domus Academican asuntolaan suunnittelema luku...

Artek Riippuvalaisin A331 Mehiläispesä, musta/messinki

1 015,00 €

Artek A331 -riippuvalaisin, joka tunnetaan myös nimellä Mehiläispesä, on yksi Alvar Aallon suosituimpia valaisinmalleja. Veistoksellinen Mehiläispesä suunniteltiin alun perin Jyväskylän yliopiston sis...

Artek Kaari-työtaso, musta/musta

655,00 €

Kaari-sarja on Artekin ja Ronan & Erwan Bouroullecin yhteistyön ensimmäinen tuotesarja. Suunnittelija-veljesten kädenjälki on kevyt, käytännöllinen ja hyvin Artekin tuoteperheeseen sopiva. Huolimatta ...

Artek Kaari-työtaso, musta/tammi

655,00 €

Kaari-sarja on Artekin ja Ronan & Erwan Bouroullecin yhteistyön ensimmäinen tuotesarja. Suunnittelija-veljesten kädenjälki on kevyt, käytännöllinen ja hyvin Artekin tuoteperheeseen sopiva. Huolimatta ...

Artek Kaari-työtaso, punainen/musta

655,00 €

Kaari-sarja on Artekin ja Ronan & Erwan Bouroullecin yhteistyön ensimmäinen tuotesarja. Suunnittelija-veljesten kädenjälki on kevyt, käytännöllinen ja hyvin Artekin tuoteperheeseen sopiva. Huolimatta ...

Artek Sivupöytä 606

290,00 €

Aino Aallon vuonna 1932 suunnittelema teräsrunkoinen sivupöytä 606 soveltuu sivupöytänä ja jakkarana.

Artek Trienna-sohvapöytä, musta

850,00 €

Ilmari Tapiovaaran vuonna 1958 suunnittelema Trienna-pöytä viehättää sen kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kolme kulmikasta, muotoon puristettua vanerilevyä muodostavat sekä pöydän pinnan että sen kolme...

Artek Trienna-sohvapöytä, pähkinä

960,00 €

Ilmari Tapiovaaran vuonna 1958 suunnittelema Trienna-pöytä viehättää sen kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kolme kulmikasta, muotoon puristettua vanerilevyä muodostavat sekä pöydän pinnan että sen kolme...

Artek Domus-tuoli, petsattu musta

710,00 €

Artekin rakastetun Domus-tuolin tarina vie istujan aikamatkalle sodan jälkeiseen opiskelija-asuntoon. Alun perin Ilmari Tapiovaaran vuonna 1946 Helsingin Domus Academican asuntolaan suunnittelema luku...

Artek Lukki-tuoli, musta

460,00 €

Lukki-tuoli suunniteltiin yli 50 vuotta sitten, mutta ajaton muotoilu on säilynyt läpi vuosikymmenten. Kevyen rakenteensa ansiosta tuolia on helppo siirtää. Tuoli sopii hyvin käytettäväksi ruokaryhmäs...

Artek Domus-nojatuoli, petsattu musta

1 665,00 €

Artekin rakastetun Domus-tuolin tarina vie istujan aikamatkalle sodan jälkeiseen opiskelija-asuntoon. Alun perin Ilmari Tapiovaaran vuonna 1946 Helsingin Domus Academican asuntolaan suunnittelema luku...

Artek Kaari-seinähylly, musta/tammi

295,00 €

Kaari-sarja on Artekin ja Ronan & Erwan Bouroullecin yhteistyön ensimmäinen tuotesarja. Suunnittelijaveljesten kädenjälki on kevyt, käytännöllinen ja hyvin Artekin tuoteperheeseen sopiva. Huolimatta l...

Artek Kaari-seinähylly, punainen/musta

295,00 €

Kaari-sarja on Artekin ja Ronan & Erwan Bouroullecin yhteistyön ensimmäinen tuotesarja. Suunnittelijaveljesten kädenjälki on kevyt, käytännöllinen ja hyvin Artekin tuoteperheeseen sopiva. Huolimatta l...

Artek Kaari-seinähylly, sininen/musta

295,00 €

Kaari-sarja on Artekin ja Ronan & Erwan Bouroullecin yhteistyön ensimmäinen tuotesarja. Suunnittelijaveljesten kädenjälki on kevyt, käytännöllinen ja hyvin Artekin tuoteperheeseen sopiva. Huolimatta l...

Artek Latva-lattianaulakko, musta

550,00 €

Tukeva teräksinen naulakko on samalla käytännöllinen ja kaunis. Oksamainen rakenne tarjoaa paljon ripustustilaa takeille ja lakeille, mutta naulakko on tyylikäs sisustuselementti tyhjänäkin.Useamman n...

Artek Latva-seinänaulakko, musta

275,00 €

Tukeva teräksinen naulakko on samalla käytännöllinen ja kaunis. Oksamainen rakenne tarjoaa paljon ripustustilaa takeille ja lakeille, mutta naulakko on tyylikäs sisustuselementti tyhjänäkin.

Artek Kanto-lehtiteline, musta

189,00 €

Kanto on käytännöllinen teline monenlaiseen käyttöön. Se on samalla tyylikäs teline takkapuille tai käytännöllinen lehtien, levyjen ja kodintekstiilien säilytykseen. Yhdestä koivuvanerilevystä muotoon...

Artek Riippuvalaisin A110, musta/messinki

425,00 €

Alvar Aallon suunnittelema A110 on saanut muotonsa perusteella lempinimen Käsikranaatti. Aallon riippuvalaisin suunniteltiin alun perin Suomalaisten teknikkojen seuran taloon (ns. Insinööritalo). Aall...

Artek Lattiavalaisin A805, messinki

1 895,00 €

Aallon tyylille uskollinen valaisin on viehättänyt veistosmaisella ulkomuodollaan vuosikymmenten ajan. Valo siivilöityy kauniisti varjostimen säleiden väleistä antaen valoa sekä ylös että alas. Valkoi...

Artek Lattiavalaisin A805, nikkeli

1 895,00 €

Aallon tyylille uskollinen valaisin on viehättänyt veistosmaisella ulkomuodollaan vuosikymmenten ajan. Valo siivilöityy kauniisti varjostimen säleiden väleistä antaen valoa sekä ylös että alas. Valkoi...

Artek Lattiavalaisin A810, valkoinen/messinki

2 320,00 €

Klassikon asemaan noussut, Aallon tyyliä hyvin kuvastava valaisin on viehättänyt veistosmaisuudellaan ja käytännöllisyydellään vuosikymmenten ajan. Valo siivilöityy kauniisti varjostimien säleiköistä ...

Artek Lattiavalaisin A810, valkoinen/teräs