Artek – Maailmankuulua suomalaista designia

Artek on ollut erottamaton osa suomalaisia koteja siitä lähtien, kun se toi Alvar Aallon suunnittelemilla kalusteillaan kaikkien ulottuville viimeistellyn ja tyylikkään muotoilun. Nykyisin Artekin ajattomat ja kestävät huonekalut ovat myös tunnetuinta suomalaista designia maailmalla. Artekin ydinajatus on tehdä kestäviä kalusteita, elämänkumppaneita, joita rakastetaan ja huolletaan ja jotka ilahduttavat myös tulevia sukupolvia.

Vuonna 1935 perustetun Artekin valikoimien perusta ovat edelleen Alvar Aallon suunnittelemat, koivuvanerista taivutetut huonekalut sekä valaisimet. Aallon klassikkotuotteiden, kuten ruokapöytien, jakkaroiden ja tarjoiluvaunun, lisäksi Artekin tunnetuimpiin kalusteisiin kuuluvat muun muassa Ilmari Tapiovaaran suunnittelemat Domus-tuoli, Mademoiselle-tuoli ja Mademoiselle-keinutuoli sekä Yrjö Kukkapuron Karuselli-lepotuoli. Kaikki himottuja kalusteita, jotka osaltaan loivat ilmiön ”skandinaavinen muotoilu”.

Viime vuosien yhteistyö kansainvälisten nykymuotoilijoiden ja arkkitehtien kanssa on laajentanut ja nykyaikaistanut Artekin valikoimaa. Artekin uudempaa suunnittelijapolvea edustavat Konstantin Grcic ja veljekset Ronan & Erwan Bouroullec. Vuodesta 2013 lähtien Artek on kuulunut sveitsiläisen Vitran yritysperheeseen, mutta sen kalusteita valmistetaan edelleen Suomessa, Turun lähellä Littoisissa Artekin omalla tehtaalla.

Jo 1930-luvulta saakka Artek on valmistanut kalusteensa kestävän kehityksen mukaisesti ja luontoa kunnioittaen. Tuotannossa käytetty pääraaka-aine, koivu, on peräisin Keski- ja Itä-Suomen metsistä. Kaikki käytettävä puupohjainen materiaali on joko PEFC- tai FSC-sertifioitua tai molempia, mikä takaa sen, että puu on peräisin kestävästi hoidetusta metsästä. Koivu on Artekille arvokas materiaali, ja se hyödynnetään tuotannossa mahdollisimman tarkasti. Hävikkipuuta tulee vähän, ja se poltetaan tehtaan lämpölaitoksessa ja käytetään tuotantotilojen lämmitykseen.

Myös muut tuotantoprosessin vaiheet toteutetaan mahdollisimman pitkälle vastuullisesti ja ekologisesti. Esimerkiksi ennen kuin koivu otetaan työstettäväksi tehtaalle, lankut saavat kuivua ulkoilmassa katoksen alla jopa vuoden verran. Ilmakuivaus ei vie energiaa toisin kuin vaihtoehtoinen tapa, uunissa kuivattaminen. Luonnollinen ja hidas kuivausmenetelmä myös säilyttää puun hennon vaalean sävyn parhaiten.

Lue lisää
Suodata tuloksia

Tuotteet (18):

Artek Riihitie-ruukku B, sininen, pieni

59,00 €

Artekin Riihitie-ruukku on hyvä esimerkki tuotteesta, jonka muotoilija on suunnitellut omaan käyttöönsä. Aino Aalto suunnitteli ruukun alun perin 1930-luvulla Aaltojen Munkkiniemen Riihitien kodin ter...

Artek Riihitie-ruukku A, sininen, pieni

59,00 €

Artekin Riihitie-ruukku on hyvä esimerkki tuotteesta, jonka muotoilija on suunnitellut omaan käyttöönsä. Aino Aalto suunnitteli ruukun alun perin 1930-luvulla Aaltojen Munkkiniemen Riihitien kodin ter...

Artek Riihitie-ruukku B, sininen, keskikokoinen

89,00 €

Artekin Riihitie-ruukku on hyvä esimerkki tuotteesta, jonka muotoilija on suunnitellut omaan käyttöönsä. Aino Aalto suunnitteli ruukun alun perin 1930-luvulla Aaltojen Munkkiniemen Riihitien kodin ter...

Artek Riihitie-ruukku A, sininen, iso

129,00 €

Artekin Riihitie-ruukku on hyvä esimerkki tuotteesta, jonka muotoilija on suunnitellut omaan käyttöönsä. Aino Aalto suunnitteli ruukun alun perin 1930-luvulla Aaltojen Munkkiniemen Riihitien kodin ter...

Artek Tuoli 611, musta, musta/sininen satulavyö

640,00 €

Artekin ruokapöydäntuoli 611 on ensimmäisiä Alvar Aallon suunnittelemia huonekaluja. Tuoli lanseerattiin vuonna 1929, ja se on ollut tuotannossa siitä saakka.Artek lanseerasi vuonna 2019 satulavöille ...

Artek Tuoli 611, koivu, musta/sininen satulavyö

585,00 €

Artekin ruokapöydäntuoli 611 on ensimmäisiä Alvar Aallon suunnittelemia huonekaluja. Tuoli lanseerattiin vuonna 1929, ja se on ollut tuotannossa siitä saakka.Artek lanseerasi vuonna 2019 satulavöille ...

Artek Pöytä 91, pähkinä/sininen linoleum, ø 125 cm

1 870,00 €

Artekin pöytä 91 on Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema klassikkoruokapöytä.Useimmissa Alvar Aallon suunnittelemissa pöydissä pöytätaso yhdistyy aina klassisiin L-jalkoihin. Taivutettu koivuinen L-...

Artek Jakkara E60, pähkinä/sininen

270,00 €

Artekin nelijalkainen E60-jakkara, eli Aalto-jakkara, on Alvar Aallon vuonna 1934 suunnittelema pinottava klassikko.Aalto-jakkaran L-jalka valmistetaan yhä samalla tekniikalla kuin lanseerausvuonnaan....

Artek Jakkara 60, pähkinä/sininen linoleum

235,00 €

Artekin kolmijalkainen jakkara 60, eli Aalto-jakkara, on Alvar Aallon vuonna 1934 suunnittelema pinottava klassikko. Aalto-jakkaran L-jalka valmistetaan yhä samalla tekniikalla kuin lanseerausvuonnaan...

Artek Latva-lattianaulakko, petroolinsininen

550,00 €

Tukeva teräksinen naulakko on samalla käytännöllinen ja kaunis. Oksamainen rakenne tarjoaa paljon ripustustilaa takeille ja lakeille, mutta naulakko on tyylikäs sisustuselementti tyhjänäkin.Useamman n...

Artek Latva-seinänaulakko, petroolinsininen

275,00 €

Tukeva teräksinen naulakko on samalla käytännöllinen ja kaunis. Oksamainen rakenne tarjoaa paljon ripustustilaa takeille ja lakeille, mutta naulakko on tyylikäs sisustuselementti tyhjänäkin.

Artek Tarjoiluvaunu 901, Hella Jongerius edition

1 990,00 €

Tarjoiluvaunu 901 on monikäyttöinen, liikuteltava sivupöytä. Sen lähtökohtia ovat brittiläinen teekulttuuri, johon Alvar Aalto tutustui matkoillaan, sekä hänen ihailemansa japanilainen puutyö ja arkki...

Artek Karuselli-tuoli, musta nahka, K 92 cm

6 680,00 €

Sisustusarkkitehti ja huonekalusuunnittelija Yrjö Kukkapuron vuonna 1965 suunnittelema Karuselli-tuoli on yksi suomalaisen designin klassikoista. Aiemmin Avarten mallistoon kuuluneen klassikkotuolin t...

Artek Karuselli-tuoli, ruskea nahka, K 92 cm

6 680,00 €

Sisustusarkkitehti ja huonekalusuunnittelija Yrjö Kukkapuron vuonna 1965 suunnittelema Karuselli-tuoli on yksi suomalaisen designin klassikoista. Aiemmin Avarten mallistoon kuuluneen klassikkotuolin t...

Artek Karuselli-tuoli, valkoinen nahka, K 92 cm

6 680,00 €

Sisustusarkkitehti ja huonekalusuunnittelija Yrjö Kukkapuron vuonna 1965 suunnittelema Karuselli-tuoli on yksi suomalaisen designin klassikoista. Aiemmin Avarten mallistoon kuuluneen klassikkotuolin t...

Artek Kaari-seinähylly, sininen/musta

285,00 €

Kaari-sarja on Artekin ja Ronan & Erwan Bouroullecin yhteistyön ensimmäinen tuotesarja. Suunnittelijaveljesten kädenjälki on kevyt, käytännöllinen ja hyvin Artekin tuoteperheeseen sopiva. Huolimatta l...

Artek Riippuvalaisin A330S, kromi

415,00 €

Kaunis kellomainen valaisin suunniteltiin alun perin 1937 avautuneen ravintola Savoyn sisustukseen Helsinkiin. Edelleen Savoyn ravintolassa vaikuttava A330S on kulkenut läpi Pariisin maailman näyttely...

Artek Riippuvalaisin A331 Mehiläispesä, valkoinen/kromi

990,00 €

Artek A331 -riippuvalaisin, joka tunnetaan myös nimellä Mehiläispesä, on yksi Alvar Aallon suosituimpia valaisinmalleja. Veistoksellinen Mehiläispesä suunniteltiin alun perin Jyväskylän yliopiston sis...