Tuote lisätty ostoskoriin

Artek - maailmankuulua suomalaista designia

Artek on ollut erottamaton osa suomalaisia koteja siitä lähtien, kun se toi kaikkien ulottuville Alvar Aallon ikoniset huonekalut. Nykyisin Artekin ajattomat ja kestävät kalusteet ovat myös tunnetuinta suomalaista designia maailmalla. 

Vuonna 1935 perustetun Artekin valikoimien perusta ovat edelleen Alvar Aallon suunnittelemat, koivuvanerista taivutetut huonekalut ja valaisimet. Alvar Aallon tuotteiden, kuten ruokapöydän, jakkaroiden ja tarjoiluvaunun, lisäksi Artekin tunnetuimpiin kalusteisiin kuuluvat muun muassa Ilmari Tapiovaaran suunnittelemat Domus-tuoli, Mademoiselle-tuoli ja Mademoiselle-keinutuoli sekä Yrjö Kukkapuron Karuselli-lepotuoli. Kaikki himottuja kalusteita, jotka osaltaan loivat ilmiön ”skandinaavinen muotoilu”. 

Viime vuosien yhteistyö kansainvälisten nykymuotoilijoiden ja arkkitehtien kanssa on laajentanut ja nykyaikaistanut Artekin valikoimaa. Artekin uudempaa suunnittelijapolvea edustavat Konstantin Grcic ja veljekset Ronan & Erwan Bouroullec. Vuodesta 2013 lähtien Artek on kuulunut sveitsiläisen Vitran yritysperheeseen, mutta sen kalusteita valmistetaan edelleen Suomessa.

Lue lisää
Suodata tuloksia

Tuotteet (25):

Artek Rival-tuoli, korkea selkänoja, nahkaverhoilu, hopeakoivu/caramel nahka

980,00 €

Artekin Rival-tuoli on hauska puutuoli. Sulavalinjaisessa tuolissa on korkea, tukea antava selkänoja ja pyörivä istuin, joiden ansiosta siinä viihtyy pidempäänkin.

Artek Rival-tuoli, korkea selkänoja, nahkaverhoilu, punainen/caramel nahka

980,00 €

Artekin Rival-tuoli on hauska puutuoli. Sulavalinjaisessa tuolissa on korkea, tukea antava selkänoja ja pyörivä istuin, joiden ansiosta siinä viihtyy pidempäänkin.

Artek Rival-tuoli, korkea selkänoja, nahkaverhoilu, valkoinen/caramel nahka

980,00 €

Artekin Rival-tuoli on hauska puutuoli. Sulavalinjaisessa tuolissa on korkea, tukea antava selkänoja ja pyörivä istuin, joiden ansiosta siinä viihtyy pidempäänkin.

Artek Rival-tuoli, korkea selkänoja, kangasverhoilu, punainen/punainen

830,00 €

Artekin Rival-tuoli on hauska puutuoli. Sulavalinjaisessa tuolissa on korkea, tukea antava selkänoja ja pyörivä istuin, joiden ansiosta siinä viihtyy pidempäänkin.

Artek Työtuoli K65, koivu/valkoinen laminaatti

435,00 €

Artekin työtuoli K65 on baarijakkaroiden klassikko, jonka Alvar Aalto suunnitteli vuonna 1935. Tämä monikäyttöinen jakkara sopii niin saarekkeen kuin työpöydänkin ääreen.

Artek Jakkara E60, koivu/musta

240,00 €

Artekin nelijalkainen E60-jakkara, eli Aalto-jakkara, on Alvar Aallon vuonna 1934 suunnittelema pinottava klassikko.

Artek Tuoli 611, koivu, luonnonvärinen/valkoinen satulavyö

585,00 €

Artekin ruokapöydäntuoli 611 on ensimmäisiä Alvar Aallon suunnittelemia huonekaluja. Tuoli lanseerattiin vuonna 1929, ja se on ollut tuotannossa siitä saakka.

Artek Tuoli 611, koivu, luonnonvärinen/punainen satulavyö

585,00 €

Artekin ruokapöydäntuoli 611 on ensimmäisiä Alvar Aallon suunnittelemia huonekaluja. Tuoli lanseerattiin vuonna 1929, ja se on ollut tuotannossa siitä saakka.

Artek Tuoli 611, koivu, luonnonvärinen/musta satulavyö

585,00 €

Artekin ruokapöydäntuoli 611 on ensimmäisiä Alvar Aallon suunnittelemia huonekaluja. Tuoli lanseerattiin vuonna 1929, ja se on ollut tuotannossa siitä saakka.

Artek Nojatuoli 406, koivu, luonnonvärinen/punainen satulavyö

1 280,00 €

Artekin nojatuoli 406 hurmaa keveydellään. Alvar Aalto suunnitteli tuolin vuonna 1939 ja se on yhä muotoilultaan moneen kotiin sopiva. Suositussa klassikkotuolissa on mukava istua pidempiäkin aikoja.

Artek Aalto Säleseinä 100

1 960,00 €

Artekin Säleseinä 100 on Alvar Aallon vuonna 1936 suunnittelema tilanjakaja. 150 senttimetriä korkea seinäke jakaa tilan peittämättä näkymää tai pimentämättä huonetta.

Artek Tuoli 69, pähkinä/punaoranssi

420,00 €

Artekin tuoli numero 69 on yksi Alvar Aallon tunnetuimmista huonekaluista. Aalto suunnitteli sen vuonna 1935 Viipurin kirjastoon, ja se on ollut siitä lähtien tuotannossa.

Artek Domus-tuoli, pähkinäpetsattu/punaoranssi

685,00 €

Artekin rakastetun Domus-tuolin tarina vie istujan aikamatkalle sodan jälkeiseen opiskelija-asuntoon. Kokoonsa nähden tuoli on ergonominen ja hyvä istua.

Artek Jakkara 60, pähkinä/punaoranssi

235,00 €

Artekin kolmijalkainen jakkara 60, eli Aalto-jakkara, on Alvar Aallon vuonna 1934 suunnittelema pinottava klassikko. Aalto-jakkaran L-jalka valmistetaan yhä samalla tekniikalla kuin lanseerausvuonnaan...

Artek Atelier-tuoli, tummanpunainen

469,00 €

Atelier-tuoli suunniteltiin Ruotsin kansallismuseoon Tukholmaan. Siro ja kevyt tuoli soveltuu ihanteellisesti ruokapöydän ääreen tai työtuoliksi.

Artek Latva-lattianaulakko, tummanpunainen

550,00 €

Tukeva teräksinen naulakko on samalla käytännöllinen ja kaunis. Oksamainen rakenne tarjoaa paljon ripustustilaa takeille ja lakeille, mutta naulakko on tyylikäs sisustuselementti tyhjänäkin.

Artek Latva-seinänaulakko, tummanpunainen

275,00 €

Tukeva teräksinen naulakko on samalla käytännöllinen ja kaunis. Oksamainen rakenne tarjoaa paljon ripustustilaa takeille ja lakeille, mutta naulakko on tyylikäs sisustuselementti tyhjänäkin

Artek Kaari-työtaso, punainen/musta

635,00 €

Kaari-sarja on Artekin ja Ronan & Erwan Bouroullecin yhteistyön ensimmäinen tuotesarja. Suunnittelijaveljesten kädenjälki on kevyt, käytännöllinen ja hyvin Artekin tuoteperheeseen sopiva.

Artek Kaari-työtaso, punainen/tammi

635,00 €

Kaari-sarja on Artekin ja Ronan & Erwan Bouroullecin yhteistyön ensimmäinen tuotesarja. Suunnittelijaveljesten kädenjälki on kevyt, käytännöllinen ja hyvin Artekin tuoteperheeseen sopiva.

Artek Trienna-sohvapöytä, tammi

930,00 €

Ilmari Tapiovaaran vuonna 1958 suunnittelema Trienna-pöytä viehättää sen kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Artek Domus-tuoli, hunajapetsattu koivu

685,00 €

Alunperin Domus Academican asuntolaan suunniteltu lukutuoli on sittemmin saavuttanut ikonisen aseman sekä kotimaassaan Suomessa että ulkomailla. Kokoonsa nähden tuoli on ergonominen ja hyvä istua.

Artek Domus-tuoli, lakattu koivu

660,00 €

Alunperin Domus Academican asuntolaan suunniteltu lukutuoli on sittemmin saavuttanut ikonisen aseman sekä kotimaassaan Suomessa että ulkomailla. Kokoonsa nähden tuoli on ergonominen ja hyvä istua.

Artek Domus-tuoli, lakattu tammi

770,00 €

Alunperin Domus Academican asuntolaan suunniteltu lukutuoli on sittemmin saavuttanut ikonisen aseman sekä kotimaassaan Suomessa että ulkomailla. Kokoonsa nähden tuoli on ergonominen ja hyvä istua.

Artek Kaari-seinähylly, punainen/musta

285,00 €

Kaari-sarja on Artekin ja Ronan & Erwan Bouroullecin yhteistyön ensimmäinen tuotesarja. Suunnittelijaveljesten kädenjälki on kevyt, käytännöllinen ja hyvin Artekin tuoteperheeseen sopiva.

Artek Domus-nojatuoli, petsattu hunaja

1 615,00 €

Ilmari Tapiovaaran kauniita yksityiskohtia vilisevä, mutta silti selkeärakenteinen nojatuoli sopii hyvin esimerkiksi takkahuoneeseen, lukunurkkaukseen tai erkkerin istuinryhmään.