Louis Poulsen – Vastustamatonta valoa ja klassikkovalaisimia

Kukaan ei taida taitaa valon käsittelyä paremmin kuin tanskalainen Louis Poulsen. Valaisimiin ja valaistusratkaisuihin erikoistuneen yrityksen valaistusfilosofian ytimessä ovatkin toiminnallisuus, mukavuus ja tunnelma. 

Yritys perustettiin virallisesti vuonna 1894, vaikka Louis Poulsen antoikin sille nimensä vasta pari vuotta myöhemmin. Vuonna 1924 joukkoon liittyi tanskalainen muotoilija Poul Henningsen, jonka intohimona oli kehittää häikäisemätön valaisin. Siinä hän onnistui, ja Henningsenin käsialaa ovatkin Louis Poulsenin kuuluisimmat klassikot: PH-valaisimet, kuten PH5 Contemporary -riippuvalaisin, PH5 Classic -riippuvalaisin ja PH Snowball -riippuvalaisin. Rakastetulle valaisinmerkille on suunnitellut myös Arne Jacobsen, jonka käsissä syntyi maailmankuulu AJ-valaisinsarja, johon kuuluu pöytä-, lattia- ja seinävalaisimia. 

Poul Henningsen oli valaisinsuunnittelijana aikansa edelläkävijä. Jo 1920-luvulla hän ja Louis Poulsen nostivat esiin valon merkityksen: hyvällä valaistuksella on vaikutus hyvinvointiimme ja siksi kodin valaistukselta on lupa vaatia paljon. Tuo merkitys ei ole hävinnyt mihinkään, ja Louis Poulsenilla on edelleen sama intohimo luoda upeita valokokemuksia ihmisille. Tästä intohimosta ovat syntyneet aikamme valaisinklassikot.

Lue lisää
Suodata tuloksia

Tuotteet (96):

Louis Poulsen PH Artichoke -riippuvalaisin, musta, ø 48 cm

7 910,00 €

Louis Poulsenin valmistama PH Artichoke -riippuvalaisin, suomeksi ”Artisokka” on yksi valaisimuotoilun kaikkien aikojen mestariteoksista. Tanskalaismuotoilija Poul Hennigsenin suunnittelema valaisin k...

Louis Poulsen PH Artichoke -riippuvalaisin, musta, ø 60 cm

9 920,00 €

Louis Poulsenin valmistama PH Artichoke -riippuvalaisin, suomeksi ”Artisokka” on yksi valaisimuotoilun kaikkien aikojen mestariteoksista. Tanskalaismuotoilija Poul Hennigsenin suunnittelema valaisin k...

Louis Poulsen PH Artichoke -riippuvalaisin, musta, ø 72 cm

10 995,00 €

Louis Poulsenin valmistama PH Artichoke -riippuvalaisin, suomeksi ”Artisokka” on yksi valaisimuotoilun kaikkien aikojen mestariteoksista. Tanskalaismuotoilija Poul Hennigsenin suunnittelema valaisin k...

Louis Poulsen PH Artichoke -riippuvalaisin, musta, ø 84 cm

12 065,00 €

Louis Poulsenin valmistama PH Artichoke -riippuvalaisin, suomeksi ”Artisokka” on yksi valaisimuotoilun kaikkien aikojen mestariteoksista. Tanskalaismuotoilija Poul Hennigsenin suunnittelema valaisin k...

Louis Poulsen AJ-lattiavalaisin, harmaa

925,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ-lattiavalaisin on tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin ilmeikäs taidonnäyte. Jalkalampun avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluamaansa suuntaan. Varj...

Louis Poulsen AJ-lattiavalaisin, kiillotettu teräs

1 070,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ-lattiavalaisin on tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin ilmeikäs taidonnäyte. Jalkalampun avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluamaansa suuntaan. Varj...

Louis Poulsen AJ-lattiavalaisin, ultrasininen

925,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ-lattiavalaisin on tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin ilmeikäs taidonnäyte. Jalkalampun avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluamaansa suuntaan. Varj...

Louis Poulsen AJ-lattiavalaisin, vaaleanpunainen

925,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ-lattiavalaisin on tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin ilmeikäs taidonnäyte. Jalkalampun avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluamaansa suuntaan. Varj...

Louis Poulsen AJ Mini -pöytävalaisin, harmaa

655,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ Mini on pienempi versio tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin suunnittelemasta ikonisesta pöytävalaisimesta. Avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluama...

Louis Poulsen AJ Mini -pöytävalaisin, kiillotettu teräs

735,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ Mini on pienempi versio tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin suunnittelemasta ikonisesta pöytävalaisimesta. Avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluama...

Louis Poulsen AJ Mini -pöytävalaisin, munakoiso

655,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ Mini on pienempi versio tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin suunnittelemasta ikonisesta pöytävalaisimesta. Avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluama...

Louis Poulsen AJ Mini -pöytävalaisin, musta

655,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ Mini on pienempi versio tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin suunnittelemasta ikonisesta pöytävalaisimesta. Avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluama...

Louis Poulsen AJ Mini -pöytävalaisin, okrankeltainen

655,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ Mini on pienempi versio tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin suunnittelemasta ikonisesta pöytävalaisimesta. Avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluama...

Louis Poulsen AJ Mini -pöytävalaisin, ruosteenpunainen

655,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ Mini on pienempi versio tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin suunnittelemasta ikonisesta pöytävalaisimesta. Avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluama...

Louis Poulsen AJ Mini -pöytävalaisin, sininen

655,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ Mini on pienempi versio tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin suunnittelemasta ikonisesta pöytävalaisimesta. Avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluama...

Louis Poulsen AJ Mini -pöytävalaisin, tummanharmaa

655,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ Mini on pienempi versio tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin suunnittelemasta ikonisesta pöytävalaisimesta. Avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluama...

Louis Poulsen AJ Mini -pöytävalaisin, tummanvihreä

655,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ Mini on pienempi versio tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin suunnittelemasta ikonisesta pöytävalaisimesta. Avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluama...

Louis Poulsen AJ Mini -pöytävalaisin, ultrasininen

655,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ Mini on pienempi versio tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin suunnittelemasta ikonisesta pöytävalaisimesta. Avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluama...

Louis Poulsen AJ Mini -pöytävalaisin, vaalea petrooli

655,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ Mini on pienempi versio tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin suunnittelemasta ikonisesta pöytävalaisimesta. Avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluama...

Louis Poulsen AJ Mini -pöytävalaisin, vaaleanharmaa

655,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ Mini on pienempi versio tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin suunnittelemasta ikonisesta pöytävalaisimesta. Avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluama...

Louis Poulsen AJ Mini -pöytävalaisin, vaaleanpunainen

655,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ Mini on pienempi versio tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin suunnittelemasta ikonisesta pöytävalaisimesta. Avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluama...

Louis Poulsen AJ Mini -pöytävalaisin, valkoinen

655,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ Mini on pienempi versio tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin suunnittelemasta ikonisesta pöytävalaisimesta. Avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluama...

Louis Poulsen AJ-pöytävalaisin, harmaa

805,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ-pöytävalaisin on tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin ilmeikäs taidonnäyte. Valaisimen avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluamaansa suuntaan. Pöytäl...

Louis Poulsen AJ-pöytävalaisin, kiillotettu teräs

910,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ-pöytävalaisin on tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin ilmeikäs taidonnäyte. Valaisimen avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluamaansa suuntaan. Pöytäl...

Louis Poulsen AJ-pöytävalaisin, ultrasininen

805,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ-pöytävalaisin on tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin ilmeikäs taidonnäyte. Valaisimen avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluamaansa suuntaan. Pöytäl...

Louis Poulsen AJ-pöytävalaisin, vaaleanpunainen

805,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ-pöytävalaisin on tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin ilmeikäs taidonnäyte. Valaisimen avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluamaansa suuntaan. Pöytäl...

Louis Poulsen AJ-seinävalaisin, harmaa

630,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ-seinävalaisin on tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin ilmeikäs taidonnäyte. Valaisimen avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluamaansa suuntaan. Seinäl...

Louis Poulsen AJ-seinävalaisin, kiillotettu teräs

670,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ-seinävalaisin on tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin ilmeikäs taidonnäyte. Valaisimen avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluamaansa suuntaan. Seinäl...

Louis Poulsen AJ-seinävalaisin, ultrasininen

630,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ-seinävalaisin on tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin ilmeikäs taidonnäyte. Valaisimen avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluamaansa suuntaan. Seinäl...

Louis Poulsen AJ-seinävalaisin, vaaleanpunainen

630,00 €

Louis Poulsenin valmistama AJ-seinävalaisin on tanskalaisarkkitehti Arne Jacobsenin ilmeikäs taidonnäyte. Valaisimen avautuvaa varjostinta voi liikutella ja suunnata valoa haluamaansa suuntaan. Seinäl...

Louis Poulsen VL45 Radiohus -riippuvalaisin, ø 25 cm

435,00 €

Louis Poulsenin minimalistisessa VL45 Radiohus -riippuvalaisimessa on siro messinkiripustus ja suupuhalletusta opaalilasista valmistettu varjostin.

Louis Poulsen VL45 Radiohus -riippuvalaisin, ø 37 cm

585,00 €

Louis Poulsenin minimalistisessa VL45 Radiohus -riippuvalaisimessa on siro messinkiripustus ja suupuhalletusta opaalilasista valmistettu varjostin.

Louis Poulsen PH Artichoke -riippuvalaisin, teräs, ø 60 cm

9 920,00 €

Louis Poulsenin valmistama PH Artichoke -riippuvalaisin, suomeksi ”Artisokka” on yksi valaisimuotoilun kaikkien aikojen mestariteoksista. Tanskalaismuotoilija Poul Hennigsenin suunnittelema valaisin k...

Louis Poulsen PH Artichoke -riippuvalaisin, valkoinen, ø 60 cm

9 920,00 €

Louis Poulsenin valmistama PH Artichoke -riippuvalaisin, suomeksi ”Artisokka” on yksi valaisimuotoilun kaikkien aikojen mestariteoksista. Tanskalaismuotoilija Poul Hennigsenin suunnittelema valaisin k...

Louis Poulsen PH Artichoke -riippuvalaisin, teräs, ø 48 cm

7 910,00 €

Louis Poulsenin valmistama PH Artichoke -riippuvalaisin, suomeksi ”Artisokka” on yksi valaisimuotoilun kaikkien aikojen mestariteoksista. Tanskalaismuotoilija Poul Hennigsenin suunnittelema valaisin k...

Louis Poulsen PH Artichoke -riippuvalaisin, valkoinen, ø 48 cm

7 910,00 €

Louis Poulsenin valmistama PH Artichoke -riippuvalaisin, suomeksi ”Artisokka” on yksi valaisimuotoilun kaikkien aikojen mestariteoksista. Tanskalaismuotoilija Poul Hennigsenin suunnittelema valaisin k...

Louis Poulsen VL Ring Crown riippuvalaisin, opaalilasi/messinki, 3 varjostinta

2 275,00 €

Louis Poulsenin VL Ring Crown on valaisinklassikko, jonka on suunnitellut tanskalainen arkkitehti ja muotoilija Vilhelm Lauritzen.

Louis Poulsen VL Ring Crown riippuvalaisin, opaalilasi/messinki, 5 varjostinta

2 950,00 €

Louis Poulsenin VL Ring Crown on valaisinklassikko, jonka on suunnitellut tanskalainen arkkitehti ja muotoilija Vilhelm Lauritzen.

Louis Poulsen VL Ring Crown riippuvalaisin, opaalilasi/messinki, 7 varjostinta

3 620,00 €

Louis Poulsenin VL Ring Crown on valaisinklassikko, jonka on suunnitellut tanskalainen arkkitehti ja muotoilija Vilhelm Lauritzen.

Louis Poulsen VL Ring Crown -riippuvalaisin, opaalilasi/messinki

405,00 €

Louis Poulsenin VL Ring Crown on valaisinklassikko, jonka on suunnitellut tanskalainen arkkitehti ja muotoilija Vilhelm Lauritzen.

Louis Poulsen VL Ring Crown seinävalaisin, opaalilasi/messinki, 2 varjostinta

805,00 €

Louis Poulsenin VL Ring Crown on valaisinklassikko, jonka on suunnitellut tanskalainen arkkitehti ja muotoilija Vilhelm Lauritzen.

Louis Poulsen VL Ring Crown seinävalaisin, opaalilasi/messinki

535,00 €

Louis Poulsenin VL Ring Crown on valaisinklassikko, jonka on suunnitellut tanskalainen arkkitehti ja muotoilija Vilhelm Lauritzen.

Louis Poulsen PH 3/2 -pöytävalaisin, messinki

1 035,00 €

PH 3/2 -pöytävalaisimen eleganssia tihkuva ulkomuoto perustuu kerroksittaisten lasivarjostimien sarjaan, joka muodostaa tehokkaan valon, kuitenkaan häikäisemättä.

Louis Poulsen PH 2/1 -pöytävalaisin, messinki

735,00 €

PH 2/1 -pöytävalaisimen eleganssia tihkuva ulkomuoto perustuu kerroksittaisten lasivarjostimien sarjaan, joka muodostaa tehokkaan valon, kuitenkaan häikäisemättä.

Louis Poulsen PH 3½-2½ -lattiavalaisin, messinki

1 555,00 €

PH 3½-2½ -lattiavalaisimen eleganssia tihkuva ulkomuoto perustuu kerroksittaisten lasivarjostimien sarjaan, joka muodostaa tehokkaan valon, kuitenkaan häikäisemättä.

Louis Poulsen PH 3½-2½ -lattiavalaisin, musta

1 555,00 €

PH 3½-2½ -lattiavalaisimen eleganssia tihkuva ulkomuoto perustuu kerroksittaisten lasivarjostimien sarjaan, joka muodostaa tehokkaan valon, kuitenkaan häikäisemättä.

Louis Poulsen PH 3½-2½ -lattiavalaisin, kromi

1 450,00 €

PH 3½-2½ -lattiavalaisimen eleganssia tihkuva ulkomuoto perustuu kerroksittaisten lasivarjostimien sarjaan, joka muodostaa tehokkaan valon, kuitenkaan häikäisemättä.

Louis Poulsen PH 3/2 -pöytävalaisin, musta