Fritz Hansen – Ajattomia designhuonekaluja aikansa huippusuunnittelijoilta

Fritz Hansen on tanskalaisen huonekalusuunnittelun lippulaiva ja kansainvälisesti menestyneimpiä designbrändejä. Usko ajattomaan designiin on luotsannut yritystä läpi vuosien. Fritz Hansenilla tiedetään, ettei muotoilua voi määritellä ainoastaan käytännöllisyyden perusteella – se vetoaa aina myös tunteisiin. 

Menestystarina alkoi vuonna 1872, kun tanskalainen puuseppä Fritz Hansen perusti huonekalutehtaan, joka pyrki alusta asti kehittämään yhä hienompia tuotteita ja hiotumpia valmistustekniikoita. Yhteistyö nuoren arkkitehdin Arne Jacobsenin kanssa alkoi 1930-luvulla. Läpimurtoa saatiin odottaa vuoteen 1952, kunnes Jacobsenin uraauurtava Ant Chair eli Muurahaistuoli lanseerattiin. Se ja kolme vuotta myöhemmin ilmestynyt 3107 eli tutummin Seiska-tuoli vakiinnuttivat Fritz Hansenin maineen yhtenä maailman arvostetuimmista huonekaluvalmistajista. 

Yhteistyössä huippusuunnittelijoiden kanssa Fritz Hansen on valmistanut useita sisustuksen klassikoita. Kukapa ei tuntisi Seiskan ja Muurahaisen lisäksi Arne Jacobsenin Egg-tuolia, Swan-tuolia tai Grand Prix -tuolia. Suosittu Superellipsi-pöytä taas oli kolmen kuuluisan suunnittelijan, Arne Jacobsenin, Piet Heinin ja Bruno Mathssonin, yhteistyö. Nyt Fritz Hansen luo tulevia klassikoita nykysuunnittelijoiden huippujen, kuten Jaime Hayonin, Kasper Salton ja Cecilie Manzin, kanssa. 

Huonekalujen lisäksi Fritz Hansenin valikoimiin kuuluvat valaisimet ja sisustustavarat. Uutta suuntaa edustaa esimerkiksi Jaime Hayonin Objects-mallisto, joka on kokoelma sisustusesineitä ja pieniä huonekaluja.

Lue lisää
Suodata tuloksia

Tuotteet (22):

Fritz Hansen Sammen-tuoli, Sunniva-kangas 143 vaaleanpunainen

875,00 €

Sammen on muotoilultaan pehmeän pyöristetty ja elegantti ruokapöydän tuoli. Istuinosan vartaloa mukaileva muoto tekee tuolista miellyttävän istua. Vaaleanpunaisella Sunniva-kankaalla verhoillun istuin...

Fritz Hansen Happy Hook -naulakko, vaaleanpunainen

57,00 €

Espanjalaisen Jaime Hayónin suunnittelema Happy Hook -naulakko sopii niin takkien, vaatteiden, keittiöpyyhkeiden tai asusteiden ripustamiseen. Leikkisästi muotoiltu seinänaulakko on erinomainen lisä m...

Fritz Hansen Muurahais-tuoli 3101, kuultomaalattu vaaleanpunainen

283,00 €

Fritz Hansenin Muurahais-tuoli, eli tuoli 3101, suunniteltiin alun perin tanskalaisen Novo Nordisk -yrityksen kanttiiniin. Tänä päivänä Muurahais-tuoli on Seiska-tuolin ohella yksi tanskalaismuotoilij...

Fritz Hansen Muurahais-tuoli 3101, kuultomaalattu vaaleanpunainen, kromijalat

283,00 €

Fritz Hansenin Muurahais-tuoli, eli tuoli 3101, suunniteltiin alun perin tanskalaisen Novo Nordisk -yrityksen kanttiiniin. Tänä päivänä Muurahais-tuoli on Seiska-tuolin ohella yksi tanskalaismuotoilij...

Fritz Hansen Seiska-tuoli 3107, vaaleanpunainen, samettiverhoilu

662,00 €

Fritz Hansenin tuoli 3107 tunnetaan yleisimmin nimellä Seiska. Klassikkohuonekalun tunnistaakin juuri siitä, että sillä on oma lempinimi.Seiska-tuoli on yksi tanskalaismuotoilun legenda Arne Jacobseni...

Fritz Hansen Fri-nojatuoli, Sunniva-kangas 143 vaaleanpunainen, metallijalat

2 983,00 €

Fri on avoin ja miellyttävä nojatuoli, joka antaa sinulle luvan hengähtää ja uppoutua omiin ajatuksiisi. Espanjalaisen Jaime Hayónin suunnittelemassa Fri-lepotuolissa on pehmeä istuin ja koristenapein...

Fritz Hansen Ro-nojatuoli, vaaleanpunainen, metallijalat

3 045,00 €

Fritz Hansenin Ro on samanaikaisesti sekä miellyttävä että veistoksellinen nojatuoli, joka antaa sinulle luvan hengähtää ja uppoutua omiin ajatuksiisi. Espanjalaisen Jaime Hayónin suunnittelemassa JH1...

Fritz Hansen Ro-nojatuoli, vaaleanpunainen, puujalat

3 045,00 €

Fritz Hansenin Ro on samanaikaisesti sekä miellyttävä että veistoksellinen nojatuoli, joka antaa sinulle luvan hengähtää ja uppoutua omiin ajatuksiisi. Espanjalaisen Jaime Hayónin suunnittelemassa JH2...

Fritz Hansen Ro-rahi, vaaleanpunainen, metallijalat

901,00 €

Pieni ja monikäyttöinen Ro-rahi sopii samannimisen nojatuolin kaveriksi. Espanjalaisen Jaime Hayónin suunnittelema JH2 Ro -rahi on kevyt ja siten helppo siirtää paikasta toiseen.

Fritz Hansen Ro-rahi, vaaleanpunainen, puujalat

901,00 €

Pieni ja monikäyttöinen Ro-rahi sopii samannimisen nojatuolin kaveriksi. Espanjalaisen Jaime Hayónin suunnittelema JH2 Ro -rahi on kevyt ja siten helppo siirtää paikasta toiseen.

Fritz Hansen Lasten Seiska-tuoli 3107, kuultomaalattu vaaleanpunainen

298,00 €

Arne Jacobsenin suunnittelema lasten tuoli on pienempi versio Fritz Hansenin klassisesta Seiska-tuolista. Saatavissa kolmessa eri värissä.

Fritz Hansen PM-02-pöytävalaisin, messinki

267,00 €

Paul McCobbin suunnittelemassa PM-02-pöytävalaisimessa on sylinterimäinen lasivarjostin ja sitä kannatteleva messinkinen metallijalka.

Fritz Hansen Swan-nojatuoli, kangasverhoilu vaaleanpunainen

3 528,00 €

Arkkitehti Arne Jacobsen suunnitteli Swan-nojatuolin osaksi suunnittelemansa Kööpenhaminan SAS Royal -hotellin sisustusta. Swan oli siihen aikaan teknisesti innovatiivinen tuoli kaarevine muotoineen.S...

Fritz Hansen Drop-tuoli, vaaleanpunainen/kromi

285,00 €

Repuplic of Fritz Hansenin Drop-tuoli on muotoilultaan persoonallisen näköinen ja pitää sisällään tarkkaan harkittuja yksityiskohtia. Drop on mukava istua ja sen ulkonäkö on yhä yhtä ajankohtainen ja ...

Fritz Hansen Drop-tuoli, vaaleanpunainen/vaaleanpunainen

285,00 €

Repuplic of Fritz Hansenin Drop-tuoli on muotoilultaan persoonallisen näköinen ja pitää sisällään tarkkaan harkittuja yksityiskohtia. Drop on mukava istua ja sen ulkonäkö on yhä yhtä ajankohtainen ja ...

Fritz Hansen Ikebana-maljakko, L 34 cm

193,00 €

Tämän Fritz Hansenin jännittävän maljakon avulla vähän taitamattomampikin kotifloristi saa loihdittua tyylikkään kukka-asetelman. Rei'itetyn metallilevyn ansiosta näyttävä asetelma syntyy jo muutamast...

Fritz Hansen Ikebana-maljakko, ø 24 cm

193,00 €

Tämän Fritz Hansenin jännittävän maljakon avulla vähän taitamattomampikin kotifloristi saa loihdittua tyylikkään kukka-asetelman. Rei'itetyn metallilevyn ansiosta näyttävä asetelma syntyy jo muutamast...

Fritz Hansen Ikebana-maljakko, ø 12 cm

104,00 €

Tämän Fritz Hansenin jännittävän maljakon avulla vähän taitamattomampikin kotifloristi saa loihdittua tyylikkään kukka-asetelman. Rei'itetyn metallilevyn ansiosta näyttävä asetelma syntyy jo muutamast...

Fritz Hansen 3-osainen kynttilänjalka

193,00 €

Tämä moderni kynttilänjalka on nykyajan tulkinta perinteikkäästä kammarilyhdystä, joka valaisi huoneita 1700-luvun lopulla. Messingistä valmistetun ja lakalla viimeistellyn tuotteen on suunnitellut Ja...

Fritz Hansen Single #1 -kynttilänjalka, messinki

74,00 €

Single #1 -kynttilänjalka näyttää kauniilta sekä yksinään, että erilaisissa sommitelmissa. Tämä tukeva kynttilänjalka on valmistettu messingistä, jonka lakattu pinta hehkuu lämpimän kauniina vuodesta ...

Fritz Hansen Single #2 -kynttilänjalka, messinki

82,00 €

Single #2 -kynttilänjalka näyttää kauniilta sekä yksinään, että erilaisissa sommitelmissa. Tämä tukeva kynttilänjalka on valmistettu messingistä, jonka lakattu pinta hehkuu lämpimän kauniina vuodesta ...

Fritz Hansen Tealight-tuikkulyhty

119,00 €

Jos tätä jykevää messinkistä tuikkulyhtyä pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, olisi se "leikkisä". Kauniilla kynttilänjalalla on monet kasvot ja se muuntautuu tunnelman ja sinun mielesi mukaan. Voit käy...