Tuote lisätty ostoskoriin

Fritz Hansen - ajattomia designhuonekaluja aikansa huippusuunnittelijoilta

Fritz Hansen on tanskalaisen huonekalusuunnittelun lippulaiva ja kansainvälisesti menestyneimpiä designbrändejä. Usko ajattomaan designiin on luotsannut yritystä läpi vuosien. Fritz Hansenilla tiedetään, ettei muotoilua voi määritellä ainoastaan käytännöllisyyden perusteella – se vetoaa aina myös tunteisiin. 

Menestystarina alkoi vuonna 1872, kun tanskalainen puuseppä Fritz Hansen perusti huonekalutehtaan, joka pyrki alusta asti kehittämään yhä hienompia tuotteita ja hiotumpia valmistustekniikoita. Yhteistyö nuoren arkkitehdin Arne Jacobsenin kanssa alkoi 1930-luvulla. Läpimurtoa saatiin odottaa vuoteen 1952, kunnes Jacobsenin uraauurtava Ant Chair eli Muurahaistuoli lanseerattiin. Se ja kolme vuotta myöhemmin ilmestynyt 3107 eli tutummin Seiska-tuoli vakiinnuttivat Fritz Hansenin maineen yhtenä maailman arvostetuimmista huonekaluvalmistajista. 

Yhteistyössä huippusuunnittelijoiden kanssa Fritz Hansen on valmistanut useita sisustuksen klassikoita. Kukapa ei tuntisi Seiskan ja Muurahaisen lisäksi Arne Jacobsenin Egg-tuolia, Swan-tuolia tai Grand Prix -tuolia. Suosittu Superellipsi-pöytä taas oli kolmen kuuluisan suunnittelijan, Arne Jacobsenin, Piet Heinin ja Bruno Mathssonin, yhteistyö. Nyt Fritz Hansen luo tulevia klassikoita nykysuunnittelijoiden huippujen, kuten Jaime Hayonin, Kasper Salton ja Cecilie Manzin, kanssa. 

Huonekalujen lisäksi Fritz Hansenin valikoimiin kuuluvat valaisimet ja sisustustavarat. Uutta suuntaa edustaa esimerkiksi Jaime Hayonin Objects-mallisto, joka on kokoelma sisustusesineitä ja pieniä huonekaluja.

Lue lisää
Suodata tuloksia

Tuotteet (271):

Fritz Hansen Nap-tuoli käsinojin, harmaa

428,00 €

Nap on muotoilultaan pehmeän pyöristetty ja elegantti. Istuimen vartaloa mukaileva muoto tekee tuolista luonnollisen mukavan istua.

Fritz Hansen Nap-tuoli käsinojin, harmaa/tammijalat

470,00 €

Nap on muotoilultaan pehmeän pyöristetty ja elegantti. Istuimen vartaloa mukaileva muoto tekee tuolista luonnollisen mukavan istua.

Fritz Hansen Nap-tuoli käsinojin, puujalat Valkoinen/tammi

470,00 €

Nap on muotoilultaan pehmeän pyöristetty ja elegantti.

Fritz Hansen Nap-tuoli käsinojin, valkoinen

428,00 €

Nap on muotoilultaan pehmeän pyöristetty ja elegantti. Istuimen vartaloa mukaileva muoto tekee tuolista luonnollisen mukavan istua.

Fritz Hansen Nap-tuoli, valkoinen/tammijalat

373,00 €

Nap on muotoilultaan pehmeän pyöristetty ja elegantti. Istuimen vartaloa mukaileva muoto tekee tuolista luonnollisen mukavan istua.

Fritz Hansen Fritz Hansen PK 61 -sohvapöytä, musta marmori

3 424,00 €

PK61-pöytä oli Poul Kjærholmin ensimmäisiä tuotoksia vuonna 1956.

Fritz Hansen PK22 -lepotuoli

4 161,00 €

Suunittelijansa Paul Kjærholmin mukaan nimensä saanut tuoli on yhdistelmä eleganssia ja teollisia vaikutteita.

Fritz Hansen Seiska-tuoli 3107, kuultomaalattu musta

414,00 €

Tuoli 3107 tunnetaan yleisimmin nimellä Seiska. Seiska-tuoli on yksi Arne Jacobsenin tunnetuimpia design-ikoneita, eikä suotta.

Fritz Hansen Seiska-tuoli, yksiväriset Kuultomaalattu musta

414,00 €

Republic of Fritz Hansen esitteli Milanon huonekalumessuilla 2015 yhdeksän uutta Seiska-tuolin istuimen väriä. Neljä väreistä valittiin kokonaan yksivärisiin tuoleihin, joiden jalat ovat sävytetty ist...

Fritz Hansen Seiska-tuoli, uutuusvärit Kuultomaal. keltainen

414,00 €

Yksi Seiska-tuolin uusista väreistä, jotka lanseerattiin Milanon huonekalumessuilla vuonna 2015.

Fritz Hansen Seiska-tuoli, uutuusvärit Kuultomaal. oranssi

414,00 €

Yksi Seiska-tuolin uusista väreistä, jotka lanseerattiin Milanon huonekalumessuilla vuonna 2015.

Fritz Hansen Seiska-tuoli, yksiväriset Kuultomaal. oranssi

414,00 €

Republic of Fritz Hansen esitteli Milanon huonekalumessuilla 2015 yhdeksän uutta Seiska-tuolin istuimen väriä. Neljä väreistä valittiin kokonaan yksivärisiin tuoleihin, joiden jalat ovat sävytetty ist...

Fritz Hansen Seiska-tuoli, uutuusvärit Kuultomaal. punainen

414,00 €

Yksi Seiska-tuolin uusista väreistä, jotka lanseerattiin Milanon huonekalumessuilla vuonna 2015.

Fritz Hansen Seiska-tuoli, uutuusvärit Kuultom. roosa

414,00 €

Yksi Seiska-tuolin uusista väreistä, jotka lanseerattiin Milanon huonekalumessuilla vuonna 2015.

Fritz Hansen Seiska-tuoli, uutuusvärit Kuultomaal. ruskea

414,00 €

Yksi Seiska-tuolin uusista väreistä, jotka lanseerattiin Milanon huonekalumessuilla vuonna 2015.

Fritz Hansen Seiska-tuoli, yksiväriset Kuultomaal. sininen

414,00 €

Republic of Fritz Hansen esitteli Milanon huonekalumessuilla 2015 yhdeksän uutta Seiska-tuolin istuimen väriä. Neljä väreistä valittiin kokonaan yksivärisiin tuoleihin, joiden jalat ovat sävytetty ist...

Fritz Hansen Seiska-tuoli, uutuusvärit Kuultomaal. tum. sininen

414,00 €

Yksi Seiska-tuolin uusista väreistä, jotka lanseerattiin Milanon huonekalumessuilla vuonna 2015.

Fritz Hansen Seiska-tuoli, uutuusvärit Kuultomaal. vaal. sininen

414,00 €

Yksi Seiska-tuolin uusista väreistä, jotka lanseerattiin Milanon huonekalumessuilla vuonna 2015.

Fritz Hansen Seiska-tuoli, yksiväriset Kuultomaal. valkoinen

414,00 €

Republic of Fritz Hansen esitteli Milanon huonekalumessuilla 2015 yhdeksän uutta Seiska-tuolin istuimen väriä. Neljä väreistä valittiin kokonaan yksivärisiin tuoleihin, joiden jalat ovat sävytetty ist...

Fritz Hansen Seiska-tuoli, uutuusvärit Kuultomaal. vihreä

414,00 €

Yksi Seiska-tuolin uusista väreistä, jotka lanseerattiin Milanon huonekalumessuilla vuonna 2015.

Fritz Hansen Seiska-tuoli, uutuusvärit Kuultomaal. violetti

414,00 €

Yksi Seiska-tuolin uusista väreistä, jotka lanseerattiin Milanon huonekalumessuilla vuonna 2015.

Fritz Hansen Seiska-tuoli, yksiväriset Peittomaalattu musta

432,00 €

Republic of Fritz Hansen esitteli Milanon huonekalumessuilla 2015 yhdeksän uutta Seiska-tuolin istuimen väriä. Neljä väreistä valittiin kokonaan yksivärisiin tuoleihin, joiden jalat ovat sävytetty ist...

Fritz Hansen Seiska-tuoli 3107, yksivärinen peittomaalattu valkoinen

432,00 €

Republic of Fritz Hansen esitteli Milanon huonekalumessuilla 2015 yhdeksän uutta Seiska-tuolin istuimen väriä. Neljä väreistä valittiin kokonaan yksivärisiin tuoleihin, joiden jalat ovat sävytetty ist...

Fritz Hansen Seiska-tuoli 3107, peittomaalattu valkoinen/kromi

432,00 €

Tuolin sulava muotokieli yhdessä sen sirouden, laadun ja käytännöllisuuden kanssa tekee siitä erittäin monikäyttöisen moniin eri tiloihin.

Fritz Hansen Seiska-tuoli, uutuusvärit Peittomaal. keltainen

596,00 €

Yksi Seiska-tuolin uusista väreistä, jotka lanseerattiin Milanon huonekalumessuilla vuonna 2015.

Fritz Hansen Seiska-tuoli, uutuusvärit Peittomaal. oranssi

596,00 €

Yksi Seiska-tuolin uusista väreistä, jotka lanseerattiin Milanon huonekalumessuilla vuonna 2015.

Fritz Hansen Seiska-tuoli, uutuusvärit Peittomaal. punainen

596,00 €

Yksi Seiska-tuolin uusista väreistä, jotka lanseerattiin Milanon huonekalumessuilla vuonna 2015.

Fritz Hansen Seiska-tuoli, uutuusvärit Peittomaal. roosa

596,00 €

Yksi Seiska-tuolin uusista väreistä, jotka lanseerattiin Milanon huonekalumessuilla vuonna 2015.

Fritz Hansen Seiska-tuoli, uutuusvärit Peittomaal. ruskea

596,00 €

Yksi Seiska-tuolin uusista väreistä, jotka lanseerattiin Milanon huonekalumessuilla vuonna 2015.

Fritz Hansen Seiska-tuoli, uutuusvärit Peittomaal. tum. sininen

596,00 €

Yksi Seiska-tuolin uusista väreistä, jotka lanseerattiin Milanon huonekalumessuilla vuonna 2015.

Fritz Hansen Seiska-tuoli, uutuusvärit Peittomaal. vaal. sininen

596,00 €

Yksi Seiska-tuolin uusista väreistä, jotka lanseerattiin Milanon huonekalumessuilla vuonna 2015.

Fritz Hansen Seiska-tuoli, uutuusvärit Peittomaal. vihreä

596,00 €

Yksi Seiska-tuolin uusista väreistä, jotka lanseerattiin Milanon huonekalumessuilla vuonna 2015.

Fritz Hansen Seiska-tuoli, uutuusvärit Peittomaal. violetti

596,00 €

Yksi Seiska-tuolin uusista väreistä, jotka lanseerattiin Milanon huonekalumessuilla vuonna 2015.

Fritz Hansen Seiska-tuoli 3107, tammi/kromi

510,00 €

Tuolin sulava muotokieli yhdessä sen sirouden, laadun ja käytännöllisuuden kanssa tekee siitä erittäin monikäyttöisen moniin eri tiloihin.

Fritz Hansen Seiska-tuolin istuintyyny Aura-nahka, musta

71,00 €

Klassikko-tuolin istuinmukavuutta voi parantaa siihen suunnitellulla pehmusteella. Ohut istuintyyny piristää tuolin ilmettä, mutta myös suojaa sen pintaa arjessa ja juhlassa.

Fritz Hansen Seiska-tuolin istuintyyny Eleg.-nahka, konjakki

100,00 €

Klassikko-tuolin istuinmukavuutta voi parantaa siihen suunnitellulla pehmusteella. Ohut istuintyyny piristää tuolin ilmettä, mutta myös suojaa sen pintaa arjessa ja juhlassa.

Fritz Hansen Fritz Hansen Objects Single #1 -kynttilänjalka

71,00 €

Tämä tukeva kynttilänjalka on valmistettu messingistä, jonka lakattu pinta hehkuu lämpimän kauniina vuodesta toiseen.

Fritz Hansen Fritz Hansen Objects Single #2 -kynttilänjalka

79,00 €

Tämä tukeva kynttilänjalka on valmistettu messingistä, jonka lakattu pinta hehkuu lämpimän kauniina vuodesta toiseen.

Fritz Hansen Fritz Hansen Stack Tray -tarjotin, korkeareunainen

171,00 €

Stack-tarjotin on saanut inspiraationsa pohjoismaisesta talonpoikaistyylistä ja puurasioista.

Fritz Hansen Superellipsi-pöytä B612 150x100cm

1 910,00 €

Superellipsi pöytä syntyi kolmen kuuluisan suunnittelijan yhteistyönä. Matemaatikko ja taiteilija Piet Hein päätyi ratkaisemaan Tukholman Sergelin torin liikenneruuhkat soikeanmuotoisella liikenneympy...

Fritz Hansen Superellipsi-pöytä B616 170x100 cm

2 057,00 €

Verkkokaupassa myynnissä kuvan kaltainen pöytä kolmessa eri koossa.

Fritz Hansen Superellipsi-pöytä B619 180/300x120 cm

4 408,00 €

Superellipsi pöytä syntyi kolmen kuuluisan suunnittelijan yhteistyönä. Matemaatikko ja taiteilija Piet Hein päätyi ratkaisemaan Tukholman Sergelin torin liikenneruuhkat soikeanmuotoisella liikenneympy...

Fritz Hansen Fritz Hansen Tealight-tuikkulyhty

129,00 €

Kauniilla kynttilänjalalla on monet kasvot ja se muuntautuu tunnelman ja sinun mielesi mukaan.

Fritz Hansen Fritz Hansen Objects, Tray-pöytä

501,00 €

Elegantti, kokoontaitettava tarjotinpöytä on suunniteltu alunperin vuonna 1958.

Fritz Hansen Fritz Hansen Objects -maljakko, korkea

143,00 €

Kaunis vaasi ilahduttaa kukilla tai ilman.

Fritz Hansen Fritz Hansen Objects -vaasi, matala

129,00 €

Kaunis vaasi ilahduttaa kukilla tai ilman.

Fritz Hansen Fritz Hansen Objects Vertigo -tyyny, 40x60 harmaa

121,00 €

Vertigo-tyynyt pysyvät ryhdikkäinä vuodesta toiseen.

Fritz Hansen Fritz Hansen Objects Vertigo -tyyny, 50x50 harmaa

121,00 €

Vertigo-tyynyt pysyvät ryhdikkäinä vuodesta toiseen.

Fritz Hansen Fritz Hansen Calabash -riippuvalaisin ø 15 cm, hopea

265,00 €

Kurvikas Calabash on ikuisesti muuntautuva valaisin, sillä sen kromattu pinta heijastaa alati muuttuvaa ympäristöä peilin lailla.

Fritz Hansen Fritz Hansen Calabash -riippuvalaisin ø 15 cm, kulta

265,00 €

Kurvikas Calabash on ikuisesti muuntautuva valaisin, sillä sen kromattu pinta heijastaa alati muuttuvaa ympäristöä peilin lailla.

Fritz Hansen Fritz Hansen Calabash -riippuvalaisin ø 15 cm, musta

265,00 €

Kurvikas Calabash on ikuisesti muuntautuva valaisin, sillä sen kromattu pinta heijastaa alati muuttuvaa ympäristöä peilin lailla.

Fritz Hansen Fritz Hansen Calabash -riippuvalaisin ø 22 cm, hopea

371,00 €

Kurvikas Calabash on ikuisesti muuntautuva valaisin, sillä sen kromattu pinta heijastaa alati muuttuvaa ympäristöä peilin lailla.

Fritz Hansen Fritz Hansen Calabash -riippuvalaisin ø 22 cm, kulta

371,00 €

Kurvikas Calabash on ikuisesti muuntautuva valaisin, sillä sen kromattu pinta heijastaa alati muuttuvaa ympäristöä peilin lailla.

Fritz Hansen Fritz Hansen Calabash -riippuvalaisin ø 22 cm, musta

371,00 €

Kurvikas Calabash on ikuisesti muuntautuva valaisin, sillä sen kromattu pinta heijastaa alati muuttuvaa ympäristöä peilin lailla.

Fritz Hansen Fritz Hansen Caravaggio -pöytävalaisin, musta

489,00 €

Caravaggio-valaisimen ajaton muoto sopii klassisiin ja moderneihin sisustuksiin. Kallistamalla varjostinta valoa voi ohjata sinne missä sitä tarvitaan.

Fritz Hansen Fritz Hansen Caravaggio -pöytävalaisin, valkoinen

489,00 €

Caravaggio-valaisimen ajaton muoto sopii klassisiin ja moderneihin sisustuksiin. Kallistamalla varjostinta valoa voi ohjata sinne missä sitä tarvitaan.

Fritz Hansen Fritz Hansen Caravaggio -jalkavalaisin, musta

911,00 €

Caravaggio-valaisimen ajaton muoto sopii klassisiin ja moderneihin sisustuksiin. Kallistamalla varjostinta valoa voi ohjata sinne missä sitä tarvitaan.

Fritz Hansen Fritz Hansen Caravaggio -jalkavalaisin, valkoinen

911,00 €

Caravaggio-valaisimen ajaton muoto sopii klassisiin ja moderneihin sisustuksiin. Kallistamalla varjostinta valoa voi ohjata sinne missä sitä tarvitaan.

Fritz Hansen Fritz Hansen Caravaggio -riippuvalaisin P0, ø 11cm, kiiltomusta/punainen

175,00 €

Caravaggio-valaisimen ajaton muoto sopii klassisiin ja moderneihin sisustuksiin. Punainen johto on suunniteltu osaksi tyylikästä kokonaisuutta.

Fritz Hansen Fritz Hansen Caravaggio P1 -riippuvalaisin, matta, tummanharmaa

250,00 €

Fritz Hansenin Caravaggio-riippuvalaisin on modernin muotoilun ikoni. Caravaggion ajaton muoto sopii klassisiin ja moderneihin sisustuksiin.

Fritz Hansen Fritz Hansen Caravaggio P1 -riippuvalaisin, matta, vaaleanharmaa

250,00 €

Fritz Hansenin Caravaggio-riippuvalaisin on modernin muotoilun ikoni. Caravaggio-valaisimen ajaton muoto sopii klassisiin ja moderneihin sisustuksiin.

-20%

Fritz Hansen Fritz Hansen Caravaggio P3 -riippuvalaisin, opaalilasi

785,00 €

629,00 €

20% Alennusta

Fritz Hansenin Caravaggio-riippuvalaisin on modernin muotoilun ikoni. Caravaggio-valaisimen ajaton muoto sopii klassisiin ja moderneihin sisustuksiin.

-17%

Fritz Hansen Fritz Hansen Caravaggio P0 -riippuvalaisin, opaalilasi

228,00 €

189,00 €

17% Alennusta

Fritz Hansenin Caravaggio-riippuvalaisin on modernin muotoilun ikoni. Caravaggio-valaisimen ajaton muoto sopii klassisiin ja moderneihin sisustuksiin.

Fritz Hansen Fritz Hansen Caravaggio P1 -riippuvalaisin, mattavalkoinen

250,00 €

Fritz Hansenin Caravaggio-riippuvalaisin on modernin muotoilun ikoni. Caravaggio-valaisimen ajaton muoto sopii klassisiin ja moderneihin sisustuksiin.

-17%

Fritz Hansen Fritz Hansen Caravaggio P1 -riippuvalaisin, opaalilasi

289,00 €

239,00 €

17% Alennusta

Caravaggio-valaisimen ajaton muoto sopii klassisiin ja moderneihin sisustuksiin.

Fritz Hansen Fritz Hansen Caravaggio P2 -riippuvalaisin, matta, tummanharmaa

350,00 €

Fritz Hansenin Caravaggio-riippuvalaisin on modernin muotoilun ikoni. Caravaggio-valaisimen ajaton muoto sopii klassisiin ja moderneihin sisustuksiin.

Fritz Hansen Fritz Hansen Caravaggio P2 -riippuvalaisin, matta, vaaleanharmaa

350,00 €

Fritz Hansenin Caravaggio-riippuvalaisin on modernin muotoilun ikoni. Caravaggio-valaisimen ajaton muoto sopii klassisiin ja moderneihin sisustuksiin.

Fritz Hansen Fritz Hansen Caravaggio P2 -riippuvalaisin, mattavalkoinen

350,00 €

Fritz Hansenin Caravaggio-riippuvalaisin on modernin muotoilun ikoni.  Caravaggio-valaisimen ajaton muoto sopii klassisiin ja moderneihin sisustuksiin.

-19%

Fritz Hansen Fritz Hansen Caravaggio P2 -riippuvalaisin, opaalilasi

469,00 €

379,00 €

19% Alennusta

Fritz Hansenin Caravaggio-riippuvalaisin on modernin muotoilun ikoni. Caravaggio-valaisimen ajaton muoto sopii klassisiin ja moderneihin sisustuksiin.

Fritz Hansen Fritz Hansen Juicy -riippuvalaisin, musta

501,00 €

Juicyn sulava muoto avautuu suureksi pinnaksi, jota peittää hunajakennomainen häikäisysuoja. Kenno suodattaa valon pehmeänä lävitseen ja estää polttimoa häikäisemästä.

Fritz Hansen Fritz Hansen Juicy -riippuvalaisin, valkoinen

501,00 €

Juicyn sulava muoto avautuu suureksi pinnaksi, jota peittää hunajakennomainen häikäisysuoja. Kenno suodattaa valon pehmeänä lävitseen ja estää polttimoa häikäisemästä.

Fritz Hansen Fritz Hansen Orient P1 -riippuvalaisin, kupari

419,00 €

Jo vuonna 1963 suunniteltu valaisin otettiin uudelleen tuotantoon vuonna 2013. Sen sipulimainen muoto on sekä kaunis että käytännöllinen.

Fritz Hansen Fritz Hansen Orient P2 -riippuvalaisin, kupari