String – Säilytysratkaisu, josta tuli sisustajien suosikki

Tältä sisustusblogien seuraajat eivät ole voineet välttyä 2010-luvulla: eleettömän kevyt String-hylly on ottanut kodeissa säilytyskalusteen ykköspaikan! Palkittu String-hyllyjärjestelmä miellyttää esteetikon silmää, ja se on yhtä toimiva niin kirjahyllynä kuin keittiön tai lastenhuoneen säilytysratkaisuna. Vuonna 2005 lanseerattu, vain 15 senttiä syvä String Pocket -seinähylly taas on loistava pokkareiden, koriste-esineiden ja muiden pikkutavaroiden säilytykseen. 

String-hylly on ruotsalaisen designyritys String Furnituren keulakuva. Kaikki sai alkunsa, kun ruotsalainen arkkitehti ja muotoilija Nils Strinning osallistui vuonna 1949 tukholmalaisen kustantajan Bonnierin muotoilukilpailuun hyllyjärjestelmällä, jonka hän oli suunnitellut vaimonsa Kajsa Strinningin kanssa. He voittivat kisan, ja String-järjestelmästä tuli yksi 1900-luvun suosituimmista kalusteista. 

Edelleen, yli 60 vuotta myöhemmin, String on nerokas, elämäntilanteiden ja kodin mukaan muuntuva säilytysratkaisu. String-hyllyn voi koota tarpeidensa ja tilan mukaan tikasmaisista sivupaneeleista, erikokoisista ja -syvyisistä hyllylevyistä, kaapistoista ja laatikoista. Elegantti hylly näyttää hyvältä seinällä tai kokonaisuus voi seisoa lattialla.

Lue lisää
Suodata tuloksia

Tuotteet (12):

String String+ -lokerosetti 3 kpl, musta

53,00 €

String+ -lokerosettiin kuuluu kolme String-hyllyjärjestelmän sivupaneeleihin ripustettavaa lokeroa. Lokeroissa voit säilyttää esimerkiksi kyniä, keittiövälineitä tai kauneustuotteita.String-hyllyn voi...

String String+ -pulloteline, musta

42,00 €

String String System -hyllysetti 3 kpl, musta saarni, 78 x 30 cm

164,00 €

String-hyllyn voi koota omien tarpeidensa mukaisesti tikasmaisista sivupaneeleista, erikokoisista hyllylevyistä, lehtitelineestä, laatikoista ja kaapistoista. Eri osista voi helposti koota haluamansa ...

String String System -hyllysetti 3 kpl, musta saarni, 58 x 30 cm

144,00 €

String-hyllyn voi koota omien tarpeidensa mukaisesti tikasmaisista sivupaneeleista, erikokoisista hyllylevyistä, lehtitelineestä, laatikoista ja kaapistoista. Eri osista voi helposti koota haluamansa ...

String String System -hyllysetti 3 kpl, musta, 58 x 20 cm

130,00 €

String-hyllyn voi koota omien tarpeidensa mukaisesti tikasmaisista sivupaneeleista, erikokoisista hyllylevyistä, lehtitelineestä, laatikoista ja kaapistoista. Eri osista voi helposti koota haluamansa ...

String String System -hyllysetti 3 kpl, musta saarni, 78 x 20 cm

144,00 €

String-hyllyn voi koota omien tarpeidensa mukaisesti tikasmaisista sivupaneeleista, erikokoisista hyllylevyistä, lehtitelineestä, laatikoista ja kaapistoista. Eri osista voi helposti koota haluamansa ...

String String System -klaffipöytä, musta saarni, L 78 cm

522,00 €

String-klaffipöytä on yhdistettävissä 30 cm syvien String System -lattiapaneelien kanssa.String-hyllyn voi koota omien tarpeidensa mukaisesti tikasmaisista sivupaneeleista, erikokoisista hyllylevyistä...

String String Pocket -hylly, musta saarni

149,00 €

String Pocket on näppärä seinähylly esimerkiksi pokkarikokoisten kirjojen ja koriste-esineiden säilytykseen. Hylly suunniteltiin täydentämään String System -hyllyjärjestelmää vuonna 2005. Hyllyjä voi ...

String String Pocket -hylly, musta/pähkinä

149,00 €

String Pocket on näppärä seinähylly esimerkiksi pokkarikokoisten kirjojen ja koriste-esineiden säilytykseen. Hylly suunniteltiin täydentämään String System -hyllyjärjestelmää vuonna 2005. Hyllyjä voi ...

String String System -kaappi, musta saarni, S 30 cm

451,00 €

String-hyllyn voi koota omien tarpeidensa mukaisesti tikasmaisista sivupaneeleista, erikokoisista hyllylevyistä, lehtitelineestä, laatikoista ja kaapistoista. Eri osista voi helposti koota haluamansa ...

String String System -lipasto, musta saarni, 78 x 30 cm

521,00 €

String System -lipasto on kätevä paikka jemmata kodin pikkuesineet eteisessä, makuuhuoneessa tai kotitoimistossa. Vetolaatikot on helppo vetää auki reiästä, jota reunustaa metallirengas.String-hyllyn ...

String String System -pöytätaso, musta saarni, L 78 cm

155,00 €

String-pöytätaso sopii yhteen 30 cm syvien sivupaneeleiden kanssa.String-hyllyn voi koota omien tarpeidensa mukaisesti tikasmaisista sivupaneeleista, erikokoisista hyllylevyistä, lehtitelineestä, laat...