Alvar Aalto

Alvar Aalto – Suomalaisen muotoilun suunnannäyttäjä

Arkkitehti ja muotoilija Alvar Aalto (1898-1976) on yksi Suomen tunnetuimmista arkkitehtuurin ja huonekalumuotoilun uranuurtajista. Hän teki läpimurtonsa 1930-luvun huonekaluillaan, jotka ovat yhä tänäkin päivänä merkittävässä asemassa niin suomalaisissa kodeissa kuin kansainvälisessä muotoiluviennissä. 

Suomen tunnetuin muotoiluyritys Artek perustettiin ensisijaisesti Aallon huonekalujen markkinointiin ja myyntiin. Aallon huonekalut ja valaisimet muodostavat edelleen Artekin valikoiman perustan. Ikisuositut ruokapöydät, jakkarat ja tuolit hyödyntävät L-jalkarakennetta, joka oli yksi Alvar Aallon suurimmista saavutuksista. Aalto esitteli vallankumouksellisen taivutetun L-jalan ensi kertaa vuonna 1933, ja se yleistyi nopeasti vakio-osana Aallon mallistoa. L-jalan taivutustekniikka mahdollisti tuolin tai pöydän jalkojen kiinnittämisen suoraan pöytälevyyn tavalla, joka tukevoitti kalusteen ilman erilisiä lisäosia. 

Muista Alvar Aallon tuotteista suosituimpia ovat nojatuoli 400 eli Tankki-tuoli, Paimion parantolaan suunniteltu Paimio-tuoli sekä valaisimet Kultakello ja Mehiläispesä. Puoliso Aino Aallon kanssa suunniteltua Savoy-maljakkoa eli Aalto-vaasia (1936) on kutsuttu maailman tunnetuimmaksi lasiesineeksi. 

Aalto tunnetaan myös menestyneestä arkkitehtuuristaan, ja monet hänen suunnittelemansa rakennukset, kuten Villa Mairea ja Lakeuden Risti, ovat ulkomaalaisten turistien pyhiinvaelluskohteita. Alvar Aallon kuva on komistanut myös postimerkkiä ja seteliä. Ehkä suurin tunnustus Aallon merkitykselle on silti hänen nimeään kantava korkeakoulu: vuonna 2011 syntynyt Aalto-yliopisto. 

Miksi me edelleen rakastamme ja valitsemme kotiimme yli 80 vuotta sitten suunniteltuja Aallon tuotteita? Ehkä siksi, että olemme oppineet niiden olevan sekä käytännöllisyydessä, kauneudessa että kestävyydessä paras valinta.

Lue lisää
Suodata tuloksia

Tuotteet (27):

Artek Baarijakkara 64, koivu/valkoinen laminaatti, K 65 cm

539,00 €

Artekin baarijakkara 64 on suosittu klassikko, joka ihastuttaa edelleen niin keittiöissä, kahviloissa, baareissa kuin työhuoneissakin. Baarijakkara 64 on kauttaaltaan symmetrinen, joten se on käteväst...

Artek Baarijakkara 64, koivu/valkoinen laminaatti, K 75 cm

539,00 €

Artekin baarijakkara 64 on suosittu klassikko, joka ihastuttaa edelleen niin keittiöissä, kahviloissa, baareissa kuin työhuoneissakin. Baarijakkara 64 on kauttaaltaan symmetrinen, joten se on käteväst...

Artek Jakkara 60, koivu/valkoinen, koottu

250,00 €

Artekin kolmijalkainen jakkara 60, eli Aalto-jakkara, on Alvar Aallon vuonna 1934 suunnittelema pinottava klassikko. Aalto-jakkaran L-jalka valmistetaan yhä samalla tekniikalla kuin lanseerausvuonnaa...

Artek Jakkara 60, koivu/valkoinen

225,00 €

Artekin kolmijalkainen jakkara 60, eli Aalto-jakkara, on Alvar Aallon vuonna 1934 suunnittelema pinottava klassikko. Aalto-jakkaran L-jalka valmistetaan yhä samalla tekniikalla kuin lanseerausvuonnaa...

Artek Jakkara E60, koivu/valkoinen

255,00 €

Artekin nelijalkainen E60-jakkara, eli Aalto-jakkara, on Alvar Aallon vuonna 1934 suunnittelema pinottava klassikko. Aalto-jakkaran L-jalka valmistetaan yhä samalla tekniikalla kuin lanseerausvuonnaan...

Artek Lasten jakkara NE60, koivu/valkoinen laminaatti

255,00 €

Artekin lastenjakkara NE60 on monikäyttöinen kaluste, joka sopii niin istuimeksi, yöpöydäksi kuin säilytystasoksikin. Nelijalkainen lastenjakkara NE60 on ihastuttanut koteja ja julkisia tiloja aina vu...

Artek Lasten tuoli N65, koivu/valkoinen laminaatti

350,00 €

Lasten tuoli N65 on pienikokoisempi versio Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelemasta 65-tuolista, jonka tunnusmerkkejä ovat selkeät linjat ja elegantti muotokieli. Lastentuolin yhdestä koivuvanerikapp...

Artek Pöytä 80A, koivu/valkoinen laminaatti, 60 x 120 cm

845,00 €

Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema Pöytä 80A sopii tyyliltään monenlaisiin tiloihin. Suorakaiteen muotoinen pöytä tarjoaa loputtomasti käyttömahdollisuuksia – se soveltuu mainosti niin ruokailu-, ...

Artek Pöytä 81B, koivu/valkoinen laminaatti, 75 x 120 cm

891,00 €

Pöytä 81B on Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema ruokapöytä, jossa pöytälevy yhdistyy klassisiin L-jalkoihin. Taivutettu koivuinen L-jalka patentoitiin vuonna 1933 ja siitä muodostui monipuolisesti...

Artek Pöytä 81C, koivu/valkoinen laminaatti, 75 x 75 cm

690,00 €

Artekin pöytä 81C on laadukas Aalto-klassikko, joka sopii näppärästi pieneenkin tilaan. Alvar Aalto suunnitteli pöydän vuonna 1935. Pöytä 81C seisoo tukevasti L-jalkojen varassa ja ikääntyy kauniisti ...

Artek Pöytä 82A, koivu/valkoinen laminaatti, 85 x 150 cm

1 593,00 €

Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema Pöytä 82A sopii tyyliltään monenlaisiin tiloihin. Suorakaiteen muotoinen pöytä tarjoaa loputtomasti käyttömahdollisuuksia – se soveltuu mainosti niin ruokailu-, ...

Artek Pöytä 82B, koivu/valkoinen laminaatti, 85 x 135 cm

1 252,00 €

Pöytä numero 82B on tuote, jossa kiteytyy Alvar Aallon uran suurimmat saavutukset. Aalto esitteli vallankumouksellisen taivutetun L-jalan ensi kertaa vuonna 1933, ja se yleistyi nopeasti vakio-osana A...

Artek Pöytä 83, koivu/valkoinen laminaatti, 91 x 182 cm

1 787,00 €

Artekin pöytä 83 on Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema klassikkoruokapöytä. 83-pöydässä näkyy Alvar Aallon kyky innovatiiviseen muotoiluun. Aalto esitteli vallankumouksellisen taivutetun L-jalan e...

Artek Pöytä 90A, valkoinen laminaatti, ø 100 cm

978,00 €

Pöytä 90A on Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema pyöreä ruokapöytä, joka sopii luontevasti niin työhuoneeseen kuin ruokailutilaankin. Ruokapöydän suosio perustuu pöytälevyn ja L-jalan klassiseen yh...

Artek Pöytä 90D, koivu/valkoinen

460,00 €

Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema Pöytä 90D sopii muotonsa ja kokonsa puolesta moneen paikkaan. Artekin 90D-sohvapöydässä pyöreä pöytätaso yhdistyy klassisiin L-jalkoihin. Taivutettu koivuinen L-...

Artek Pöytä 91, koivu/valkoinen laminaatti, ø 125 cm

1 607,00 €

Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema Pöytä 91. Useimmissa Alvar Aallon suunnittelemissa pöydissä pöytätaso yhdistyy aina klassisiin L-jalkoihin. Taivutettu koivuinen L-jalka patentoitiin vuonna 1933...

Artek Pöytä 95, koivu/valkoinen laminaatti, 60 x 120 cm

963,00 €

Artekin pöytä 95 on Aalto-pöydille tuttuun tapaan todellinen moniottelija, joka soveltuu niin julkisiin tiloihin kuin kotitoimistoon, lastenhuoneeseen ja keittiöönkin. Alvar Aalto suunnitteli pöydän v...

Artek Pöytä 97, koivu/valkoinen laminaatti, 85 x 135-190 cm

2 742,00 €

Artekin pöytä 97 on kaunis ja ajaton jatkettava pöytä, joka muuntautuu vieraiden tullen näppärän kokoisesta työpöydästä kookkaaksi ruokapöydäksi yhdellä jatkopalalla. Alvar Aalto suunnitteli pöydän vu...

Artek Tarjoiluvaunu 901, koivu/valkoinen

2 072,00 €

Tarjoiluvaunu 901 on monikäyttöinen, liikuteltava sivupöytä. Sen lähtökohtia ovat brittiläinen teekulttuuri, johon Alvar Aalto tutustui matkoillaan, sekä hänen ihailemansa japanilainen puutyö ja arkki...

Artek Tuoli 65, koivu/valkoinen laminaatti

350,00 €

Artekin tuoli 65 on ajaton klassikko, joka sopii monenlaiseen sisustukseen. Tuoli 65 muodostuu Alvar Aallolle ominaisesta pyöreästä istuinosasta ja L-jaloista. Matala ja hieman kaareva selkänoja on se...

Artek Tuoli 66, koivu/valkoinen laminaatti, koottu

407,00 €

Tuoli 66 kuuluu suositumpiin Aallon klassikoihin. Pöydistä tuttu L-jalkarakenne on olennainen osa tuolin rakennetta ja ulkonäköä. Tuoli 66 sopii yhtä lailla ruokapöydän ympärille kuin yksittäin vaikka...

Artek Tuoli 66, koivu/valkoinen laminaatti

382,00 €

Tuoli 66 kuuluu suositumpiin Aallon klassikoihin. Pöydistä tuttu L-jalkarakenne on olennainen osa tuolin rakennetta ja ulkonäköä. Tuoli 66 sopii yhtä lailla ruokapöydän ympärille kuin yksittäin vaikka...

Artek Tuoli 68, koivu/valkoinen laminaatti

451,00 €

Artekin tuoli 68 on Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema klassikko, joka onnistuu olemaan samaan aikaan sekä linjakkaan tyylikäs että käytännöllinen. Tuoli 68:ssa on miellyttävä istua pyöreän istuin...

Artek Tuoli 69, koivu/valkoinen laminaatti, koottu

417,00 €

Tuoli numero 69 kuuluu Alvar Aallon suunnittelemiin suosikkituoleihin. Tuolia on valmistettu vuodesta 1935, jolloin Aalto suunnitteli sen 1935 Viipurin kirjastoon. Tuoli 69 on tukeva ja hyvä istua, si...

Artek Tuoli 69, koivu/valkoinen laminaatti

392,00 €

Tuoli numero 69 kuuluu Alvar Aallon suunnittelemiin suosikkituoleihin. Tuolia on valmistettu vuodesta 1935, jolloin Aalto suunnitteli sen 1935 Viipurin kirjastoon. Tuoli on tukeva ja hyvä istua, sillä...

Artek Työtuoli K65, koivu/valkoinen laminaatti, koottu

469,00 €

Artekin työtuoli K65 on baarijakkaroiden klassikko, jonka Alvar Aalto suunnitteli vuonna 1935. Tämä monikäyttöinen jakkara sopii niin saarekkeen kuin työpöydänkin ääreen. Matala selkänoja sekä kaareva...

Artek Työtuoli K65, koivu/valkoinen laminaatti

444,00 €

Artekin työtuoli K65 on baarijakkaroiden klassikko, jonka Alvar Aalto suunnitteli vuonna 1935. Tämä monikäyttöinen jakkara sopii niin saarekkeen kuin työpöydänkin ääreen. Matala selkänoja sekä kaareva...