Alvar Aalto

Alvar Aalto – Suomalaisen muotoilun suunnannäyttäjä

Arkkitehti ja muotoilija Alvar Aalto (1898-1976) on yksi Suomen tunnetuimmista arkkitehtuurin ja huonekalumuotoilun uranuurtajista. Hän teki läpimurtonsa 1930-luvun huonekaluillaan, jotka ovat yhä tänäkin päivänä merkittävässä asemassa niin suomalaisissa kodeissa kuin kansainvälisessä muotoiluviennissä. 

Suomen tunnetuin muotoiluyritys Artek perustettiin ensisijaisesti Aallon huonekalujen markkinointiin ja myyntiin. Aallon huonekalut ja valaisimet muodostavat edelleen Artekin valikoiman perustan. Ikisuositut ruokapöydät, jakkarat ja tuolit hyödyntävät L-jalkarakennetta, joka oli yksi Alvar Aallon suurimmista saavutuksista. Aalto esitteli vallankumouksellisen taivutetun L-jalan ensi kertaa vuonna 1933, ja se yleistyi nopeasti vakio-osana Aallon mallistoa. L-jalan taivutustekniikka mahdollisti tuolin tai pöydän jalkojen kiinnittämisen suoraan pöytälevyyn tavalla, joka tukevoitti kalusteen ilman erilisiä lisäosia. 

Muista Alvar Aallon tuotteista suosituimpia ovat nojatuoli 400 eli Tankki-tuoli, Paimion parantolaan suunniteltu Paimio-tuoli sekä valaisimet Kultakello ja Mehiläispesä. Puoliso Aino Aallon kanssa suunniteltua Savoy-maljakkoa eli Aalto-vaasia (1936) on kutsuttu maailman tunnetuimmaksi lasiesineeksi. 

Aalto tunnetaan myös menestyneestä arkkitehtuuristaan, ja monet hänen suunnittelemansa rakennukset, kuten Villa Mairea ja Lakeuden Risti, ovat ulkomaalaisten turistien pyhiinvaelluskohteita. Alvar Aallon kuva on komistanut myös postimerkkiä ja seteliä. Ehkä suurin tunnustus Aallon merkitykselle on silti hänen nimeään kantava korkeakoulu: vuonna 2011 syntynyt Aalto-yliopisto. 

Miksi me edelleen rakastamme ja valitsemme kotiimme yli 80 vuotta sitten suunniteltuja Aallon tuotteita? Ehkä siksi, että olemme oppineet niiden olevan sekä käytännöllisyydessä, kauneudessa että kestävyydessä paras valinta.

Lue lisää
Suodata tuloksia

Tuotteet (74):

Artek Artek 80 v -juhlavuoden juliste, 50 x 70 cm

34,00 €

80-vuotista taivaltaan juhliva Artek julkisti juhlavuoden julisteen, jonka linjakkaasta ilmeestä löytyy jokaiselle tuttuja muotoja.

Artek Baarijakkara 64, koivu/valkoinen laminaatti, K 65 cm

539,00 €

Artekin baarijakkara 64 on suosittu klassikko, joka ihastuttaa edelleen niin keittiöissä, kahviloissa, baareissa kuin työhuoneissakin. Baarijakkara 64 on kauttaaltaan symmetrinen, joten se on käteväst...

Artek Baarijakkara 64, koivu/valkoinen laminaatti, K 75 cm

539,00 €

Artekin baarijakkara 64 on suosittu klassikko, joka ihastuttaa edelleen niin keittiöissä, kahviloissa, baareissa kuin työhuoneissakin. Baarijakkara 64 on kauttaaltaan symmetrinen, joten se on käteväst...

Artek Jakkara 60, koivu/valkoinen, koottu

250,00 €

Artekin kolmijalkainen jakkara 60, eli Aalto-jakkara, on Alvar Aallon vuonna 1934 suunnittelema pinottava klassikko. Aalto-jakkaran L-jalka valmistetaan yhä samalla tekniikalla kuin lanseerausvuonnaa...

Artek Jakkara 60, koivu/valkoinen

225,00 €

Artekin kolmijalkainen jakkara 60, eli Aalto-jakkara, on Alvar Aallon vuonna 1934 suunnittelema pinottava klassikko. Aalto-jakkaran L-jalka valmistetaan yhä samalla tekniikalla kuin lanseerausvuonnaa...

Artek Jakkara 60, valkoinen

250,00 €

Artekin kolmijalkainen jakkara 60, eli Aalto-jakkara, on Alvar Aallon vuonna 1934 suunnittelema pinottava klassikko. Aalto-jakkaran L-jalka valmistetaan yhä samalla tekniikalla kuin lanseerausvuonnaa...

Artek Jakkara 60, valkoinen, koottu

275,00 €

Artekin kolmijalkainen jakkara 60, eli Aalto-jakkara, on Alvar Aallon vuonna 1934 suunnittelema pinottava klassikko. Aalto-jakkaran L-jalka valmistetaan yhä samalla tekniikalla kuin lanseerausvuonnaa...

Artek Jakkara E60, koivu/valkoinen

255,00 €

Artekin nelijalkainen E60-jakkara, eli Aalto-jakkara, on Alvar Aallon vuonna 1934 suunnittelema pinottava klassikko. Aalto-jakkaran L-jalka valmistetaan yhä samalla tekniikalla kuin lanseerausvuonnaan...

Artek Jakkara E60, valkoinen

285,00 €

Artekin nelijalkainen E60-jakkara, eli Aalto-jakkara, on Alvar Aallon vuonna 1934 suunnittelema pinottava klassikko. Aalto-jakkaran L-jalka valmistetaan yhä samalla tekniikalla kuin lanseerausvuonnaan...

Artek Kattovalaisin A622A, valkoinen, ø 57 cm

1 156,00 €

Artekin A622A on suoraan kattoon kiinnitettävä klassikkovalaisin. Alvar Aalto suunnitteli valaisimen vuonna 1953 Helsingin Kansaneläkelaitokselle. Valkoinen plafondi sopii niin julkisiin tiloihin kuin...

Artek Kattovalaisin A622B, valkoinen, ø 47 cm

1 156,00 €

Artekin A622B on suoraan kattoon kiinnitettävä klassikkovalaisin. Alvar Aalto suunnitteli valaisimen vuonna 1953 Helsingin Kansaneläkelaitokselle. Valkoinen plafondi sopii niin julkisiin tiloihin kuin...

Artek Kehäpöytä 915, valkoinen/koivu

846,00 €

Artekin kehäpöytä 915 on tyylikäs klassikko, joka tarjoaa runsaasti laskutilaa. Alvar Aalto suunnitteli sivupöydän vuonna 1932. Sivupöytä 915 sopii yhtä lailla sohvan kaveriksi kuin yöpöydäksikin. Pöy...

Artek Lasten jakkara NE60, koivu/valkoinen laminaatti

255,00 €

Artekin lastenjakkara NE60 on monikäyttöinen kaluste, joka sopii niin istuimeksi, yöpöydäksi kuin säilytystasoksikin. Nelijalkainen lastenjakkara NE60 on ihastuttanut koteja ja julkisia tiloja aina vu...

Artek Lasten tuoli N65, koivu/valkoinen laminaatti

350,00 €

Lasten tuoli N65 on pienikokoisempi versio Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelemasta 65-tuolista, jonka tunnusmerkkejä ovat selkeät linjat ja elegantti muotokieli. Lastentuolin yhdestä koivuvanerikapp...

Artek Lattiavalaisin A805, messinki

1 957,00 €

Aallon tyylille uskollinen valaisin on viehättänyt veistosmaisella ulkomuodollaan vuosikymmenten ajan. Valo siivilöityy kauniisti varjostimen säleiden väleistä antaen valoa sekä ylös että alas. Valkoi...

Artek Lattiavalaisin A805, nikkeli

1 957,00 €

Aallon tyylille uskollinen valaisin on viehättänyt veistosmaisella ulkomuodollaan vuosikymmenten ajan. Valo siivilöityy kauniisti varjostimen säleiden väleistä antaen valoa sekä ylös että alas. Valkoi...

Artek Lattiavalaisin A808, valkoinen/musta nahka

3 637,00 €

Artekin A808-lattiavalaisin on Alvar Aallon suunnittelema herkkä klassikko, jonka varjostimen ohuet, maalatut metallikehät hajauttavat valoa lempeästi. Pyöreä varjostin muodostaa kiinnostavan vastakoh...

Artek Lattiavalaisin A809, valkoinen/nikkelöity messinki

3 162,00 €

Artekin lattiavalaisin A809 on upea sisustuselementti, jonka näyttävästä kolmen varjostimen kokonaisuudesta siivilöityy huoneeseen suoraa tai epäsuoraa valoa – halutessaan molempia. Lattiavalaisin suu...

Artek Lattiavalaisin A809, valkoinen/kiillotettu messinki

3 162,00 €

Artekin lattiavalaisin A809 on upea sisustuselementti, jonka näyttävästä kolmen varjostimen kokonaisuudesta siivilöityy huoneeseen suoraa tai epäsuoraa valoa – halutessaan molempia. Lattiavalaisin suu...

Artek Lattiavalaisin A810, valkoinen/messinki

2 397,00 €

Klassikon asemaan noussut, Aallon tyyliä hyvin kuvastava valaisin on viehättänyt veistosmaisuudellaan ja käytännöllisyydellään vuosikymmenten ajan. Valo siivilöityy kauniisti varjostimien säleiköistä ...

Artek Lattiavalaisin A810, valkoinen/teräs

2 397,00 €

Klassikon asemaan noussut, Aallon tyyliä hyvin kuvastava valaisin on viehättänyt veistosmaisuudellaan ja käytännöllisyydellään vuosikymmenten ajan. Valo siivilöityy kauniisti varjostimien säleiköistä ...

Artek Lepotuoli 43, luonnonvärinen/valkoinen satulavyö

4 734,00 €

Artekin lepotuoli 43 on Alvar Aallon taidonnäyte. Tuolissa yhdistyvät sulavalinjainen muotoilu ja pötköttelymukavuus. Alvar Aalto suunnitteli klassikkotuolin vuonna 1937. Lepotuoli 43 on vakaa ja jous...

Artek Nojatuoli 400 "Tankki", Zebra-kangas, K 65 cm

4 779,00 €

Artekin nojatuoli 400, joka tunnetaan myös nimellä Tankki, on yksi Alvar Aallon suunnittelemista klassikkohuonekaluista. Lempinimi Tankki tulee tuolin erityisen leveistä käsinojista ja muhkeasta verho...

Artek Nojatuoli 406, luonnonvärinen/valkoinen satulavyö

1 370,00 €

Artekin nojatuoli 406 hurmaa keveydellään. Alvar Aalto suunnitteli tuolin vuonna 1939 ja se on yhä muotoilultaan moneen kotiin sopiva. Suositussa klassikkotuolissa on mukava istua pidempiäkin aikoja. ...

Artek Nojatuoli 42, valkoinen satulavyö, K 72 cm

2 234,00 €

Alvar Aalto suunnitteli nojatuolin 42 Paimion parantolaan vuonna 1932. Tuoli onkin saanut lempinimen ”Pikku Paimio”. Nojatuolin runko on lakattua, muotoon pakotettua koivua. Istuin sekä selkänoja on m...

Artek Paimio-nojatuoli 41, koivu/valkoinen

3 340,00 €

Artekin nojatuoli 41 eli Paimio-tuoli on veistoksellinen ikisuosikki, jota pidetään yhtenä Alvar Aallon mestariteoksista. Aalto suunnitteli nojatuolin Paimion tuberkuloosiparantolaan vuonna 1928. Noja...

Artek Pöytä 80A, koivu/valkoinen laminaatti, 60 x 120 cm

845,00 €

Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema Pöytä 80A sopii tyyliltään monenlaisiin tiloihin. Suorakaiteen muotoinen pöytä tarjoaa loputtomasti käyttömahdollisuuksia – se soveltuu mainosti niin ruokailu-, ...

Artek Pöytä 81B, koivu/valkoinen laminaatti, 75 x 120 cm

891,00 €

Pöytä 81B on Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema ruokapöytä, jossa pöytälevy yhdistyy klassisiin L-jalkoihin. Taivutettu koivuinen L-jalka patentoitiin vuonna 1933 ja siitä muodostui monipuolisesti...

Artek Pöytä 81C, koivu/valkoinen laminaatti, 75 x 75 cm

690,00 €

Artekin pöytä 81C on laadukas Aalto-klassikko, joka sopii näppärästi pieneenkin tilaan. Alvar Aalto suunnitteli pöydän vuonna 1935. Pöytä 81C seisoo tukevasti L-jalkojen varassa ja ikääntyy kauniisti ...

Artek Pöytä 82A, koivu/valkoinen laminaatti, 85 x 150 cm

1 593,00 €

Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema Pöytä 82A sopii tyyliltään monenlaisiin tiloihin. Suorakaiteen muotoinen pöytä tarjoaa loputtomasti käyttömahdollisuuksia – se soveltuu mainosti niin ruokailu-, ...

Artek Pöytä 82B, koivu/valkoinen laminaatti, 85 x 135 cm

1 252,00 €

Pöytä numero 82B on tuote, jossa kiteytyy Alvar Aallon uran suurimmat saavutukset. Aalto esitteli vallankumouksellisen taivutetun L-jalan ensi kertaa vuonna 1933, ja se yleistyi nopeasti vakio-osana A...

Artek Pöytä 83, koivu/valkoinen laminaatti, 91 x 182 cm

1 787,00 €

Artekin pöytä 83 on Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema klassikkoruokapöytä. 83-pöydässä näkyy Alvar Aallon kyky innovatiiviseen muotoiluun. Aalto esitteli vallankumouksellisen taivutetun L-jalan e...

Artek Pöytä 90A, valkoinen laminaatti, ø 100 cm

978,00 €

Pöytä 90A on Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema pyöreä ruokapöytä, joka sopii luontevasti niin työhuoneeseen kuin ruokailutilaankin. Ruokapöydän suosio perustuu pöytälevyn ja L-jalan klassiseen yh...

Artek Pöytä 90D, koivu/valkoinen

460,00 €

Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema Pöytä 90D sopii muotonsa ja kokonsa puolesta moneen paikkaan. Artekin 90D-sohvapöydässä pyöreä pöytätaso yhdistyy klassisiin L-jalkoihin. Taivutettu koivuinen L-...

Artek Pöytä 91, koivu/valkoinen laminaatti, ø 125 cm

1 607,00 €

Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema Pöytä 91. Useimmissa Alvar Aallon suunnittelemissa pöydissä pöytätaso yhdistyy aina klassisiin L-jalkoihin. Taivutettu koivuinen L-jalka patentoitiin vuonna 1933...

Artek Pöytä 95, koivu/valkoinen laminaatti, 60 x 120 cm

963,00 €

Artekin pöytä 95 on Aalto-pöydille tuttuun tapaan todellinen moniottelija, joka soveltuu niin julkisiin tiloihin kuin kotitoimistoon, lastenhuoneeseen ja keittiöönkin. Alvar Aalto suunnitteli pöydän v...

Artek Pöytä 97, koivu/valkoinen laminaatti, 85 x 135-190 cm

2 742,00 €

Artekin pöytä 97 on kaunis ja ajaton jatkettava pöytä, joka muuntautuu vieraiden tullen näppärän kokoisesta työpöydästä kookkaaksi ruokapöydäksi yhdellä jatkopalalla. Alvar Aalto suunnitteli pöydän vu...

Artek Riippuvalaisin A110, valkoinen/messinki

439,00 €

Alvar Aallon suunnittelema A110 on saanut muotonsa perusteella lempinimen Käsikranaatti. Aallon riippuvalaisin suunniteltiin alun perin Suomalaisten teknikkojen seuran taloon (ns. Insinööritalo). Aall...

Artek Riippuvalaisin A110, valkoinen/valkoinen

439,00 €

Alvar Aallon suunnittelema A110 on saanut muotonsa perusteella lempinimen Käsikranaatti. Aallon riippuvalaisin suunniteltiin alun perin Suomalaisten teknikkojen seuran taloon (ns. Insinööritalo). Aall...

Artek Riippuvalaisin A330S, maalattu valkoinen

439,00 €

Kaunis kellomainen valaisin suunniteltiin alun perin 1937 avautuneen ravintola Savoyn sisustukseen Helsinkiin. Edelleen Savoyn ravintolassa vaikuttava A330S on kulkenut läpi Pariisin maailman näyttely...

Artek Riippuvalaisin A331 Mehiläispesä, valkoinen/kromi

1 050,00 €

Artek A331 -riippuvalaisin, joka tunnetaan myös nimellä Mehiläispesä, on yksi Alvar Aallon suosituimpia valaisinmalleja. Veistoksellinen Mehiläispesä suunniteltiin alun perin Jyväskylän yliopiston sis...

Artek Riippuvalaisin A331 Mehiläispesä, valkoinen/messinki

1 050,00 €

Artek A331 -riippuvalaisin, joka tunnetaan myös nimellä Mehiläispesä, on yksi Alvar Aallon suosituimpia valaisinmalleja. Veistoksellinen Mehiläispesä suunniteltiin alun perin Jyväskylän yliopiston sis...

Artek Riippuvalaisin A333, valkoinen/messinki

470,00 €

Valaisin A333 on saanut lempinimen "Nauris" muotonsa ansiosta. Klassikkovalaisin loistaa valoa alaspäin ja sopii siksi hyvin pöydän tai saarekkeen päälle, eteiseen tai olohuoneen nurkkaan.

Artek Riippuvalaisin A333, valkoinen/valkoinen

470,00 €

Valaisin A333 on saanut lempinimen "Nauris" muotonsa ansiosta. Klassikkovalaisin loistaa valoa alaspäin ja sopii siksi hyvin pöydän tai saarekkeen päälle, eteiseen tai olohuoneen nurkkaan.

Artek Riippuvalaisin A338, valkoinen

439,00 €

Lempinimeä "Juolukka" kantava riippuvalaisin A338 soveltuu mainiosti kohdevaloksi. Varjostimen sivussa oleva aukko päästää valoa sinne missä sitä tarvitaan. Valaisinta numero A338 käytettiin mm. Maiso...

Artek Riippuvalaisin AMA 500, valkoinen/messinki

524,00 €

Artek AMA 500 -riippuvalaisin on kaunis klassikko vuosikymmenten takaa ja nyt se tulee uudelleen tuotantoon. AMA 500 on Aino Aallon käsialaa vuodelta 1941. Kattolampun kaunis alaspäin levenevä varjost...

Artek Ritiläpenkki 153A, maalattu valkoinen, L 112 cm

654,00 €

Artekin Ritiläpenkki 153A on Alvar Aallon vuonna 1945 suunnittelema designklassikko. Suomalaisesta koivusta valmistettua ritiläosaa kannattelee Aallon tuotannosta tutut, taivutetut L-jalat. Ritiläpenk...

Artek Ritiläpenkki 153B, maalattu valkoinen, L 73 cm

549,00 €

Artekin Ritiläpenkki 153B on Alvar Aallon vuonna 1945 suunnittelema designklassikko. Suomalaisesta koivusta valmistettua ritiläosaa kannattelee Aallon tuotannosta tutut, taivutetut L-jalat. Ritiläpenk...