Alvar Aalto

Alvar Aalto – Suomalaisen muotoilun suunnannäyttäjä

Arkkitehti ja muotoilija Alvar Aalto (1898-1976) on yksi Suomen tunnetuimmista arkkitehtuurin ja huonekalumuotoilun uranuurtajista. Hän teki läpimurtonsa 1930-luvun huonekaluillaan, jotka ovat yhä tänäkin päivänä merkittävässä asemassa niin suomalaisissa kodeissa kuin kansainvälisessä muotoiluviennissä. 

Suomen tunnetuin muotoiluyritys Artek perustettiin ensisijaisesti Aallon huonekalujen markkinointiin ja myyntiin. Aallon huonekalut ja valaisimet muodostavat edelleen Artekin valikoiman perustan. Ikisuositut ruokapöydät, jakkarat ja tuolit hyödyntävät L-jalkarakennetta, joka oli yksi Alvar Aallon suurimmista saavutuksista. Aalto esitteli vallankumouksellisen taivutetun L-jalan ensi kertaa vuonna 1933, ja se yleistyi nopeasti vakio-osana Aallon mallistoa. L-jalan taivutustekniikka mahdollisti tuolin tai pöydän jalkojen kiinnittämisen suoraan pöytälevyyn tavalla, joka tukevoitti kalusteen ilman erilisiä lisäosia. 

Muista Alvar Aallon tuotteista suosituimpia ovat nojatuoli 400 eli Tankki-tuoli, Paimion parantolaan suunniteltu Paimio-tuoli sekä valaisimet Kultakello ja Mehiläispesä. Puoliso Aino Aallon kanssa suunniteltua Savoy-maljakkoa eli Aalto-vaasia (1936) on kutsuttu maailman tunnetuimmaksi lasiesineeksi. 

Aalto tunnetaan myös menestyneestä arkkitehtuuristaan, ja monet hänen suunnittelemansa rakennukset, kuten Villa Mairea ja Lakeuden Risti, ovat ulkomaalaisten turistien pyhiinvaelluskohteita. Alvar Aallon kuva on komistanut myös postimerkkiä ja seteliä. Ehkä suurin tunnustus Aallon merkitykselle on silti hänen nimeään kantava korkeakoulu: vuonna 2011 syntynyt Aalto-yliopisto. 

Miksi me edelleen rakastamme ja valitsemme kotiimme yli 80 vuotta sitten suunniteltuja Aallon tuotteita? Ehkä siksi, että olemme oppineet niiden olevan sekä käytännöllisyydessä, kauneudessa että kestävyydessä paras valinta.

Lue lisää
Suodata tuloksia

Tuotteet (20):

Artek Riippuvalaisin A110, musta/musta

439,00 €

Alvar Aallon suunnittelema A110 on saanut muotonsa perusteella lempinimen Käsikranaatti. Aallon riippuvalaisin suunniteltiin alun perin Suomalaisten teknikkojen seuran taloon (ns. Insinööritalo). Aall...

Artek Riippuvalaisin A110, musta/messinki

439,00 €

Alvar Aallon suunnittelema A110 on saanut muotonsa perusteella lempinimen Käsikranaatti. Aallon riippuvalaisin suunniteltiin alun perin Suomalaisten teknikkojen seuran taloon (ns. Insinööritalo). Aall...

Artek Riippuvalaisin A110, valkoinen/messinki

439,00 €

Alvar Aallon suunnittelema A110 on saanut muotonsa perusteella lempinimen Käsikranaatti. Aallon riippuvalaisin suunniteltiin alun perin Suomalaisten teknikkojen seuran taloon (ns. Insinööritalo). Aall...

Artek Riippuvalaisin A110, valkoinen/valkoinen

439,00 €

Alvar Aallon suunnittelema A110 on saanut muotonsa perusteella lempinimen Käsikranaatti. Aallon riippuvalaisin suunniteltiin alun perin Suomalaisten teknikkojen seuran taloon (ns. Insinööritalo). Aall...

Artek Riippuvalaisin A330S, maalattu valkoinen

439,00 €

Kaunis kellomainen valaisin suunniteltiin alun perin 1937 avautuneen ravintola Savoyn sisustukseen Helsinkiin. Edelleen Savoyn ravintolassa vaikuttava A330S on kulkenut läpi Pariisin maailman näyttely...

Artek Riippuvalaisin A330S, messinki

465,00 €

Kaunis kellomainen valaisin suunniteltiin alun perin 1937 avautuneen ravintola Savoyn sisustukseen Helsinkiin. Edelleen Savoyn ravintolassa vaikuttava A330S on kulkenut läpi Pariisin maailman näyttely...

Artek Riippuvalaisin A330S, maalattu musta

439,00 €

Kaunis kellomainen valaisin suunniteltiin alun perin 1937 avautuneen ravintola Savoyn sisustukseen Helsinkiin. Edelleen Savoyn ravintolassa vaikuttava A330S on kulkenut läpi Pariisin maailman näyttely...

Artek Riippuvalaisin A330S, kromi

439,00 €

Kaunis kellomainen valaisin suunniteltiin alun perin 1937 avautuneen ravintola Savoyn sisustukseen Helsinkiin. Edelleen Savoyn ravintolassa vaikuttava A330S on kulkenut läpi Pariisin maailman näyttely...

Artek Riippuvalaisin A330S Savoy, pinnoittamaton messinki

506,00 €

Kaunis kellomainen valaisin suunniteltiin alun perin 1937 avautuneen ravintola Savoyn sisustukseen Helsinkiin. Edelleen Savoyn ravintolassa vaikuttava A330S on kulkenut läpi Pariisin maailman näyttely...

Artek Riippuvalaisin A331 Mehiläispesä, musta/messinki

1 050,00 €

Artek A331 -riippuvalaisin, joka tunnetaan myös nimellä Mehiläispesä, on yksi Alvar Aallon suosituimpia valaisinmalleja. Veistoksellinen Mehiläispesä suunniteltiin alun perin Jyväskylän yliopiston sis...

Artek Riippuvalaisin A331 Mehiläispesä, valkoinen/kromi

1 050,00 €

Artek A331 -riippuvalaisin, joka tunnetaan myös nimellä Mehiläispesä, on yksi Alvar Aallon suosituimpia valaisinmalleja. Veistoksellinen Mehiläispesä suunniteltiin alun perin Jyväskylän yliopiston sis...

Artek Riippuvalaisin A331 Mehiläispesä, valkoinen/messinki

1 050,00 €

Artek A331 -riippuvalaisin, joka tunnetaan myös nimellä Mehiläispesä, on yksi Alvar Aallon suosituimpia valaisinmalleja. Veistoksellinen Mehiläispesä suunniteltiin alun perin Jyväskylän yliopiston sis...

Artek Riippuvalaisin A333, valkoinen/messinki

470,00 €

Valaisin A333 on saanut lempinimen "Nauris" muotonsa ansiosta. Klassikkovalaisin loistaa valoa alaspäin ja sopii siksi hyvin pöydän tai saarekkeen päälle, eteiseen tai olohuoneen nurkkaan.

Artek Riippuvalaisin A333, valkoinen/valkoinen

470,00 €

Valaisin A333 on saanut lempinimen "Nauris" muotonsa ansiosta. Klassikkovalaisin loistaa valoa alaspäin ja sopii siksi hyvin pöydän tai saarekkeen päälle, eteiseen tai olohuoneen nurkkaan.

Artek Riippuvalaisin AMA 500, valkoinen/messinki

524,00 €

Artek AMA 500 -riippuvalaisin on kaunis klassikko vuosikymmenten takaa ja nyt se tulee uudelleen tuotantoon. AMA 500 on Aino Aallon käsialaa vuodelta 1941. Kattolampun kaunis alaspäin levenevä varjost...

Artek Seinävalaisin A330S, messinki

610,00 €

Artekin A330S on seinävalaisinversio tutusta vuoden 1937 klassikosta, Kultakellosta. Alun perin Alvar Aallon ravintola Savoyhin suunnittelema valaisin kuuluu suomalaisen muotoilun rakastetuimpiin ikon...

Artek Seinävalaisin A330S, valkoinen

506,00 €

Artekin A330S on seinävalaisinversio tutusta vuoden 1937 klassikosta, Kultakellosta. Alun perin Alvar Aallon ravintola Savoyhin suunnittelema valaisin kuuluu suomalaisen muotoilun rakastetuimpiin ikon...

Artek Seinävalaisin A330S, musta

506,00 €

Artekin A330S on seinävalaisinversio tutusta vuoden 1937 klassikosta, Kultakellosta. Alun perin Alvar Aallon ravintola Savoyhin suunnittelema valaisin kuuluu suomalaisen muotoilun rakastetuimpiin ikon...

Artek Seinävalaisin A330S, kromi

506,00 €

Artekin A330S on seinävalaisinversio tutusta vuoden 1937 klassikosta, Kultakellosta. Alun perin Alvar Aallon ravintola Savoyhin suunnittelema valaisin kuuluu suomalaisen muotoilun rakastetuimpiin ikon...

Artek Seinävalaisin A910, valkoinen

524,00 €

A910-seinävalaisin edustaa rakenteeltaan Aallon suunnittelemia valaisimia, joissa varjostinten peruselementti on porrastuva, ohut metallinen lamelli. A910 sopii erinomaisesti porrastiloihin ja täydent...