Philippe Starck

Philippe Starck – Muotoilun megatähti Ranskasta

Ranskalainen muotoilija Philippe Starck (s. 1949) on tunnettu persoonallisesta tyylistään ja monipuolisesta tuotannostaan. Starck toimistoineen on suunnitellut kaikkea kuulokkeista hotellisisustuksiin ja pastakauhasta luksusjahteihin. Moni muistaa etenkin Starckin pitkäjalkaisen Juicy Salif -sitruspuristimen, joka kuului itseoikeutetusti jokaiseen 1990-luvun designkeittiöön niin statuselementtinä kuin kauniina käyttöesineenä. 

Vuonna 2002 Starck osui kultasuoneen suunnittelemalla italialaiselle Kartellille Louis Ghost -tuolin, läpinäkyvän tulkinnan uusklassisesta istuimesta. Tuolista on saatavilla myös ihastuttava pienempi versio, Lou Lou Ghost -lastentuoli. Myös toinen Starckin tuoliklassikko on rohkea tulkinta. Kartellin Masters-tuolissa yhdistyvät kolmen tuoliklassikon ääriviivat kokonaan uudennäköiseksi istuimeksi. Molemmat tuolit ovat erottuvia, pinottavia, mukavia ja edullisia. 

Vaikka Starck on muotoilijana tuottelias, on hän myös ekologisesti hyvin valveutunut. Pyrkimys uudenlaisen elämäntyylin luomiseen on vienyt miehen mukaan suunnittelemaan muun muassa tuulivoimaloita.

Lue lisää
Suodata tuloksia

Tuotteet (72):

Flos Ktribe S2 -riippuvalaisin, savunharmaa, K 30 x ø 40 cm

470,00 €

Filippe Starkin suunnittelema valaisin sopii hyvin sekä moderniin että klassiseen sisustukseen. Valkoinen sisävarjostin kuultaa savunharmaan ulkovarjostimen läpi, mikä antaa valaisimelle sen uniikin i...

Flos Ktribe S2 -riippuvalaisin, kirkas, K 30 x ø 40 cm

470,00 €

Filippe Starkin suunnittelema valaisin sopii hyvin sekä moderniin että klassiseen sisustukseen. Valkoinen sisävarjostin kuultaa kirkkaan ulkovarjostimen läpi, mikä antaa valaisimelle sen uniikin ilmee...

Flos Ktribe S3 -riippuvalaisin, hopea, K 45 x ø 50 cm

714,00 €

Filippe Starkin suunnittelema valaisin sopii hyvin sekä moderniin että klassiseen sisustukseen. Valkoinen sisävarjostin kuultaa sisäpinnaltaan hopeanväriseksi aluminoidun ulkovarjostimen läpi, mikä an...

Flos Ktribe S3 -riippuvalaisin, kirkas, K 45 x ø 50 cm

665,00 €

Filippe Starkin suunnittelema valaisin sopii hyvin sekä moderniin että klassiseen sisustukseen. Valkoinen sisävarjostin kuultaa kirkkaan ulkovarjostimen läpi, mikä antaa valaisimelle sen uniikin ilmee...

Flos Ktribe S3 -riippuvalaisin, pronssi, K 45 x ø 50 cm

714,00 €

Filippe Starkin suunnittelema valaisin sopii hyvin sekä moderniin että klassiseen sisustukseen. Valkoinen sisävarjostin kuultaa sisäpinnaltaan hopeanväriseksi aluminoidun ulkovarjostimen läpi, mikä an...

Flos Miss K T -pöytävalaisin, hopea

346,00 €

Filippe Starkin suunnittelema valaisin sai vuonna 2004 Red Dot Design Award -palkinnon. Sen valkoinen sisävarjostin kuultaa sisäpinnaltaan hopeanväriseksi aluminoidun ulkovarjostimen läpi, mikä antaa ...

Flos Miss K T -pöytävalaisin, luonnonvärinen kangas

346,00 €

Filippe Starkin suunnittelema valaisin sai vuonna 2004 Red Dot Design Award -palkinnon. Sen särmikkäästi vekitetty kangasvarjostin antaa pehmän ja miellyttävän valon. Yhdessä hengettömän jalkarakentee...

Flos Miss K T -pöytävalaisin, musta

346,00 €

Filippe Starkin suunnittelema valaisin sai vuonna 2004 Red Dot Design Award -palkinnon. Sen valkoinen sisävarjostin kuultaa sisäpinnaltaan kullanväriseksi aluminoidun ulkovarjostimen läpi, mikä antaa ...

Kartell A.I.-tuoli, musta

221,00 €

Kartellin A.I.-tuoli on luovuuden, leikkisyyden ja tekoälyn täydellinen yhteenliittymä. Tuoli yhdistä nerokkaan muotoilun ja Kartellin laadukkaan ergonomian. Istuimen runko on kevyt mutta vahva. Voit ...

Kartell A.I.-tuoli, titaani

510,00 €

Kartellin A.I.-tuoli yhdistää ranskalaisen suunnittelijan Philippe Starckin nerokkaan muotoilun sekä laadukkaan ergonomian. A.I.-tuolin runko on kevyt mutta vahva. Metallinhohtoinen ja linjakas tuoli ...

Kartell A.I.-tuoli, oranssi

221,00 €

Kartellin A.I.-tuoli on luovuuden, leikkisyyden ja tekoälyn täydellinen yhteenliittymä. Tuoli yhdistä nerokkaan muotoilun ja Kartellin laadukkaan ergonomian. Istuimen runko on kevyt mutta vahva. Voit ...

Kartell A.I.-tuoli, metallinharmaa

221,00 €

Kartellin A.I.-tuoli on luovuuden, leikkisyyden ja tekoälyn täydellinen yhteenliittymä. Tuoli yhdistä nerokkaan muotoilun ja Kartellin laadukkaan ergonomian. Istuimen runko on kevyt mutta vahva. Voit ...

Kartell A.I.-tuoli, valkoinen

221,00 €

Kartellin A.I.-tuoli on luovuuden, leikkisyyden ja tekoälyn täydellinen yhteenliittymä. Tuoli yhdistä nerokkaan muotoilun ja Kartellin laadukkaan ergonomian. Istuimen runko on kevyt mutta vahva. Voit ...

Kartell A.I.-tuoli, vihreä

221,00 €

Kartellin A.I.-tuoli on luovuuden, leikkisyyden ja tekoälyn täydellinen yhteenliittymä. Tuoli yhdistä nerokkaan muotoilun ja Kartellin laadukkaan ergonomian. Istuimen runko on kevyt mutta vahva. Voit ...

Kartell A.I.-tuoli, pronssi

510,00 €

Kartellin A.I.-tuoli yhdistää ranskalaisen suunnittelijan Philippe Starckin nerokkaan muotoilun sekä laadukkaan ergonomian. A.I.-tuolin runko on kevyt mutta vahva. Metallinhohtoinen ja linjakas tuoli ...

Kartell Charles Ghost -jakkara, valkoinen, K 75 cm

262,00 €

Kartellin Charles Ghost on moderni ja kevyt muovijakkara, joka soveltuu monenlaiseen käyttöön. Pinottava jakkara on valmistettu kestävästä polykarbonaatista. Läpinäkyvässä tuolissa on aavistuksen ulos...

Kartell Charles Ghost -jakkara, kirkas, K 75 cm

262,00 €

Kartellin Charles Ghost on moderni ja kevyt muovijakkara, joka soveltuu monenlaiseen käyttöön. Pinottava jakkara on valmistettu kestävästä polykarbonaatista. Läpinäkyvässä tuolissa on aavistuksen ulos...

Kartell Charles Ghost -jakkara, valkoinen, K 46 cm

153,00 €

Kartellin Charles Ghost on moderni ja kevyt muovijakkara, joka soveltuu monenlaiseen käyttöön. Pinottava jakkara on valmistettu kestävästä polykarbonaatista. Läpinäkyvässä tuolissa on aavistuksen ulos...

Kartell Charles Ghost -jakkara, musta, K 75 cm

262,00 €

Kartellin Charles Ghost on moderni ja kevyt muovijakkara, joka soveltuu monenlaiseen käyttöön. Pinottava jakkara on valmistettu kestävästä polykarbonaatista. Läpinäkyvässä tuolissa on aavistuksen ulos...

Kartell Charles Ghost -jakkara, kirkas, K 46 cm

153,00 €

Kartellin Charles Ghost on moderni ja kevyt muovijakkara, joka soveltuu monenlaiseen käyttöön. Pinottava jakkara on valmistettu kestävästä polykarbonaatista. Läpinäkyvässä tuolissa on aavistuksen ulos...

Kartell Charles Ghost -jakkara, harmaa, K 75 cm

262,00 €

Kartellin Charles Ghost on moderni ja kevyt muovijakkara, joka soveltuu monenlaiseen käyttöön. Pinottava jakkara on valmistettu kestävästä polykarbonaatista. Läpinäkyvässä tuolissa on aavistuksen ulos...

Kartell Charles Ghost -jakkara, harmaa, K 65 cm

241,00 €

Kartellin Charles Ghost on moderni ja kevyt muovijakkara, joka soveltuu monenlaiseen käyttöön. Pinottava jakkara on valmistettu kestävästä polykarbonaatista. Läpinäkyvässä tuolissa on aavistuksen ulos...

Kartell Charles Ghost -jakkara, harmaa, K 46 cm

153,00 €

Kartellin Charles Ghost on moderni ja kevyt muovijakkara, joka soveltuu monenlaiseen käyttöön. Pinottava jakkara on valmistettu kestävästä polykarbonaatista. Läpinäkyvässä tuolissa on aavistuksen ulos...

Kartell Charles Ghost -jakkara, kirkas, K 65 cm

241,00 €

Kartellin Charles Ghost on moderni ja kevyt muovijakkara, joka soveltuu monenlaiseen käyttöön. Pinottava jakkara on valmistettu kestävästä polykarbonaatista. Läpinäkyvässä tuolissa on aavistuksen ulos...

Kartell Charles Ghost -jakkara, musta, K 65 cm

241,00 €

Kartellin Charles Ghost on moderni ja kevyt muovijakkara, joka soveltuu monenlaiseen käyttöön. Pinottava jakkara on valmistettu kestävästä polykarbonaatista. Läpinäkyvässä tuolissa on aavistuksen ulos...

Kartell Charles Ghost -jakkara, musta, K 46 cm

153,00 €

Kartellin Charles Ghost on moderni ja kevyt muovijakkara, joka soveltuu monenlaiseen käyttöön. Pinottava jakkara on valmistettu kestävästä polykarbonaatista. Läpinäkyvässä tuolissa on aavistuksen ulos...

Kartell Charles Ghost -jakkara, valkoinen, K 65 cm

241,00 €

Kartellin Charles Ghost on moderni ja kevyt muovijakkara, joka soveltuu monenlaiseen käyttöön. Pinottava jakkara on valmistettu kestävästä polykarbonaatista. Läpinäkyvässä tuolissa on aavistuksen ulos...

Kartell Dr. Yes -tuoli, musta

164,00 €

Philippe Starckin yhdessä Eugeni Quitlletin kanssa Kartellille suunnittelema Dr. Yes -tuoli on kaunis ja moderni tuoli sisä- ja ulkokäyttöön. Kartell käyttää tuotannossaan vain täysin kierrätettäviä r...

Kartell Dr. Yes -tuoli, valkoinen

164,00 €

Philippe Starckin yhdessä Eugeni Quitlletin kanssa Kartellille suunnittelema Dr. Yes -tuoli on kaunis ja moderni tuoli sisä- ja ulkokäyttöön. Kartell käyttää tuotannossaan vain täysin kierrätettäviä r...

Kartell Dr. Yes -tuoli, harmaa

164,00 €

Philippe Starckin yhdessä Eugeni Quitlletin kanssa Kartellille suunnittelema Dr. Yes -tuoli on kaunis ja moderni tuoli sisä- ja ulkokäyttöön. Kartell käyttää tuotannossaan vain täysin kierrätettäviä r...

Kartell Generic A -tuoli, valkoinen

176,00 €

Generic A on monikäyttöinen ja helppohoitoinen tuoli kotiin tai julkitiloihin. Leveä selkänoja ja käsinojat takaavat ryhdikkään ja hyvän istumamukavuuden. Kevyt tuoli sopii sekä sisä- että ulkokäyttöö...

Kartell Generic A -tuoli, vihreä

176,00 €

Generic A on monikäyttöinen ja helppohoitoinen tuoli kotiin tai julkitiloihin. Leveä selkänoja ja käsinojat takaavat ryhdikkään ja hyvän istumamukavuuden. Kevyt tuoli sopii sekä sisä- että ulkokäyttöö...

Kartell Generic A -tuoli, harmaa

176,00 €

Generic A on monikäyttöinen ja helppohoitoinen tuoli kotiin tai julkitiloihin. Leveä selkänoja ja käsinojat takaavat ryhdikkään ja hyvän istumamukavuuden. Kevyt tuoli sopii sekä sisä- että ulkokäyttöö...

Kartell Generic A -tuoli, beige

176,00 €

Generic A on monikäyttöinen ja helppohoitoinen tuoli kotiin tai julkitiloihin. Leveä selkänoja ja käsinojat takaavat ryhdikkään ja hyvän istumamukavuuden. Kevyt tuoli sopii sekä sisä- että ulkokäyttöö...

Kartell Ghost Buster -sivupöytä, harmaa

952,00 €

Philippe Starckin suunnittelema Ghost Buster -muovilipasto, jossa on kaksi hyllyä. Pöytä soveltuu myös katettuun ulkotilaan, mutta se ei kestä pakkasta. Kartell käyttää tuotannossaan vain täysin kierr...

Kartell Ghost Buster -sivupöytä, valkoinen

952,00 €

Philippe Starckin suunnittelema Ghost Buster -muovilipasto, jossa on kaksi hyllyä. Pöytä soveltuu myös katettuun ulkotilaan, mutta se ei kestä pakkasta. Kartell käyttää tuotannossaan vain täysin kierr...

Kartell Ghost Buster -sivupöytä, kirkas

952,00 €

Philippe Starckin suunnittelema Ghost Buster -muovilipasto, jossa on kaksi hyllyä. Pöytä soveltuu myös katettuun ulkotilaan, mutta se ei kestä pakkasta. Kartell käyttää tuotannossaan vain täysin kierr...

Kartell Lou Lou Ghost -tuoli, pinkki

116,00 €

Philippe Starckin suunnittelema Lou Lou Ghost -lastentuoli on pienempi versio suositusta Louis Ghostista.

Kartell Lou Lou Ghost -tuoli, kirkas

116,00 €

Philippe Starckin suunnittelema Lou Lou Ghost -lastentuoli on pienempi versio suositusta Louis Ghostista.

Kartell Lou Lou Ghost -tuoli, sininen

116,00 €

Philippe Starckin suunnittelema Lou Lou Ghost -lastentuoli on pienempi versio suositusta Louis Ghostista.

Kartell Lou Lou Ghost -tuoli, musta

116,00 €

Philippe Starckin suunnittelema Lou Lou Ghost -lastentuoli on pienempi versio suositusta Louis Ghostista.

Kartell Louis Ghost -tuoli, vihreä

336,00 €

Louis Ghost -tuolin moderni materiaali yhdistettynä barokkityylisiin muotoihin saa aikaan mielenkiintoisen lopputuloksen. Muotoilija Philippe Starckin vuonna 2002 suunnittelema ikoninen tuoli on kestä...

Kartell Louis Ghost -tuoli, sininen

336,00 €

Louis Ghost -tuolin moderni materiaali yhdistettynä barokkityylisiin muotoihin saa aikaan mielenkiintoisen lopputuloksen. Muotoilija Philippe Starckin vuonna 2002 suunnittelema ikoninen tuoli on kestä...

Kartell Louis Ghost -tuoli, harmaa

336,00 €

Louis Ghost -tuolin moderni materiaali yhdistettynä barokkityylisiin muotoihin saa aikaan mielenkiintoisen lopputuloksen. Muotoilija Philippe Starckin vuonna 2002 suunnittelema ikoninen tuoli on kestä...

Kartell Louis Ghost -tuoli, musta

336,00 €

Louis Ghost -tuolin moderni materiaali yhdistettynä barokkityylisiin muotoihin saa aikaan mielenkiintoisen lopputuloksen. Muotoilija Philippe Starckin vuonna 2002 suunnittelema ikoninen tuoli on kestä...

Kartell Louis Ghost -tuoli, kirkas

300,00 €

Louis Ghost -tuolin moderni materiaali yhdistettynä barokkityylisiin muotoihin saa aikaan mielenkiintoisen lopputuloksen. Muotoilija Philippe Starckin vuonna 2002 suunnittelema ikoninen tuoli on kestä...

Kartell Louis Ghost -tuoli, valkoinen

336,00 €

Louis Ghost -tuolin moderni materiaali yhdistettynä barokkityylisiin muotoihin saa aikaan mielenkiintoisen lopputuloksen. Muotoilija Philippe Starckin vuonna 2002 suunnittelema ikoninen tuoli on kestä...

Kartell Louis Ghost -tuoli, oranssi