Tuote lisätty ostoskoriin

Ritva Puotila

Ritva Puotila - palkittu taiteilija Woodnotesin ja paperinarujen takana

Ritva Puotila (s. 1935) on palkittu suomalainen tekstiilitaiteilija, joka on tehnyt merkittävän kansainvälisen uran tekstiili- ja värisuunnittelijana. Parhaiten hänet tunnetaan paperinaruun keskittyvästä Woodnotes-yrityksestään, jonka hän perusti poikansa Mikko Puotilan kanssa vuonna 1987. 

Puotila keksi ensimmäisenä maailmassa käyttää paperinarua modernien käyttötekstiilien valmistuksessa kaupallisessa mittakaavassa. Erityisen tunnettuja ovat Puotilan suunnittelemat elegantit ja hillityn väriset paperinarumatot, joissa on vaikutteita sekä perinteisistä suomalaisista käsitöistä että japanilaisuudesta. 

Kestävä ja pölyä keräämätön materiaali on monen allergikon suosiossa. Käyttötekstiilien lisäksi Puotila toteuttaa uniikkeja taidetekstiileitä. 

”Joka kerta, kun näen lankoja, saan uuden idean, mitä niistä voisi tehdä”, Puotila kertoo rakkaudestaan materiaaliin. 

Työhönsä Puotila hakee inspiraatiota maalaustaiteesta sekä hyvästä arkkitehtuurista, kuten esimerkiksi Helsingin Hernesaaren Löyly-rakennuksesta tai Narinkka-torin Kampin kappelista. Hän ihailee sellaista arkkitehtuuria, jossa rakennus elää ja muuttuu kuin kasvi. 

”Luonto on innostanut minua aina.” 

Ritva Puotila on palkittu töistään lukuisilla palkinnoilla, kuten Kaj Franck -muotoilupalkinnolla vuonna 2000 ja Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2003. Hänet valittiin myös vuoden 2001 tekstiilitaiteilijaksi. Puotilan töitä on esillä ympäri maailmaa, muun muassa nykytaiteen museossa MoMA:ssa New Yorkissa.

Lue lisää
Suodata tuloksia

Tuotteet (9):

Woodnotes Big Stripe -matto, 170 x 240 cm, black-stone

1 169,00 €

Woodnotesin Big Stripe -matto täydentää raidallisten mattojen sarjaa muhkeilla, 10 cm leveillä raidoilla. Raidat antavat huoneeseen lisää vauhdikkuutta ja tilantuntua.

Woodnotes Big Stripe -matto, 170 x 240 cm, grey-stone

1 169,00 €

Woodnotesin Big Stripe -matto täydentää raidallisten mattojen sarjaa muhkeilla, 10 cm leveillä raidoilla. Raidat antavat huoneeseen lisää vauhdikkuutta ja tilantuntua.

Woodnotes Midsummer-matto, 170 x 240 cm, graphite-black

991,00 €

Midsummer on suoraviivainen paperinarumatto, jonka ohuet raidat antavat huoneelle suuntaa, mutta kokonaisuudessa sekoittuvat kauniiksi värien harmoniaksi.

Woodnotes Midsummer-matto, 170 x 240 cm, graphite-stone

991,00 €

Midsummer on suoraviivainen paperinarumatto, jonka ohuet raidat antavat huoneelle suuntaa, mutta kokonaisuudessa sekoittuvat kauniiksi värien harmoniaksi.

Woodnotes Midsummer-matto, 170 x 240 cm, white-graphite

991,00 €

Midsummer on suoraviivainen paperinarumatto, jonka ohuet raidat antavat huoneelle suuntaa, mutta kokonaisuudessa sekoittuvat kauniiksi värien harmoniaksi.

Woodnotes San Francisco -matto, 170 x 240 cm, grey-stone

1 090,00 €

San Francisco -matto on yhdistelmä erilaisia raitoja ja kuoseja. Päätyhapsut antavat modernille paperinarumatolle perinteisen ilmeen.

Woodnotes San Francisco -matto, 170 x 240 cm, light grey-stone

1 090,00 €

San Francisco -matto on yhdistelmä erilaisia raitoja ja kuoseja. Päätyhapsut antavat modernille paperinarumatolle perinteisen ilmeen.

Woodnotes San Francisco -matto, 170 x 240 cm, nutria-stone

1 090,00 €

San Francisco -matto on yhdistelmä erilaisia raitoja ja kuoseja. Päätyhapsut antavat modernille paperinarumatolle perinteisen ilmeen.

Woodnotes San Francisco -matto, 170 x 240 cm, stone-white

1 090,00 €

San Francisco -matto on yhdistelmä erilaisia raitoja ja kuoseja. Päätyhapsut antavat modernille paperinarumatolle perinteisen ilmeen.