Tuote lisätty ostoskoriin

Jensen - laatusänkyjä, joissa yhdistyvät tyyli ja tekniikka

Norjalainen Jensen Möbler valmisti vuonna 1947 ensimmäiset kuusi patjaansa hevosenjouhesta ja puuvillavanusta. Sen jälkeen yritys on jatkuvasti panostanut uusien materiaalien ja sänkyjen teknisten ominaisuuksien kehittämiseen – ja siitä on tullut yksi Pohjoismaiden johtavista patjanvalmistajista. Nykyään Svelvikissa, Oslo-vuonon rannalla, valmistuu vuosittain yli 150 000 patjaa. 

Jensen-sänkyjen mukavuus perustuu vyöhykejärjestelmään, jonka ansiosta vuode joustaa ja tukee vartaloa juuri oikeista kohdista. Ristiselälle on enemmän tukea ja hartioiden kohdalta vuode joustaa enemmän, jolloin olkaniveliin ei kohdistu painetta. Koska sama vuode ei käy kaikille, sängyissä on neljä eri jämäkkyysastetta. Laadun takaa pussijousitus, jossa jokainen jousi on ommeltu erilliseen taskuunsa. Myös ympäristö ja kestävän kehityksen periaatteet on huomioitu sänkyjen valmistuksessa. Suurin osa tuotteista on saanut Joutsenmerkin, ja kaikki Jensen-patjat on valmistettu raaka-aineista, jotka on hyväksytty Öko-Tex 100:n mukaisesti. 

Sängyltä vaaditaan nykyisin paljon. Jensen onkin laajentanut valikoimaansa myös kätevillä säädettävillä vuoteilla ja moottorisängyillä. Säädettävissä vuoteissa jopa sängyn kovuus on säädettävissä helposti vuoteeseen kuuluvalla kaukosäätimellä. Huipputekniikan lisäksi Jensenin sängyissä on panostettu designiin: sänky saa olla paitsi mukava myös huipputyylikäs.

Lue lisää Jensenin ympäristöstandardeista »

Takuu
Kaikilla Jensen-patjoilla on 5 vuoden kokonaistakuu ja 25 vuoden takuu runko- ja jousimurtumia vastaan. Täydet takuuehdot voit lukea patjan mukana tulevasta takuutodistuksesta.

Lue lisää
Suodata tuloksia

Tuotteet (52):

Jensen Eicon -yöpöytä, öljytty tammi

380,00 €

Jensenin Eicon-yöpöytä viimeistelee makuuhuoneen sisustuksen. Massiivipuisen yöpöydän sirot jalat tuovat mieleen 50-luvun kalusteet. Eicon-pöydässä on vetolaatikko, jonka sisäpuolella on tila latausjo...

Jensen Eicon -yöpöytä, musta tammi

380,00 €

Jensenin Eicon-yöpöytä viimeistelee makuuhuoneen sisustuksen. Massiivipuisen yöpöydän sirot jalat tuovat mieleen 50-luvun kalusteet. Eicon-pöydässä on vetolaatikko, jonka sisäpuolella on tila latausjo...

Jensen Eicon -yöpöytä, valkolakattu tammi

380,00 €

Jensenin Eicon-yöpöytä viimeistelee makuuhuoneen sisustuksen. Massiivipuisen yöpöydän sirot jalat tuovat mieleen 50-luvun kalusteet. Eicon-pöydässä on vetolaatikko, jonka sisäpuolella on tila latausjo...

Jensen Perfect TempSmart -tyyny

79,00 €

Jensen PerfectPillow -tyynyn täytteenä on tuhansia Comforel Allerban -kuitupalloja, jotka muotoutuvat pääsi mukaan.

Jensen Diplomat Dream -säätövuode, Tempsmart-petauspatja, 90 x 200 cm, pehmeä

3 373,00 €

Jensen Diplomat Dream -säätöpohjan mekanismia voidaan säätää kaukosäätimellä itselle sopivaksi alkaen pienestä niskaa tukevasta kulmasta aina koko selän ja jalkopään nostavaan asentoon.

Jensen Diplomat Dream -säätövuode, Tempsmart-petauspatja, 90 x 200 cm, medium

3 373,00 €

Jensen Diplomat Dream -säätöpohjan mekanismia voidaan säätää kaukosäätimellä itselle sopivaksi alkaen pienestä niskaa tukevasta kulmasta aina koko selän ja jalkopään nostavaan asentoon.

Jensen Diplomat Dream -säätövuode, Tempsmart-petauspatja, 90 x 200 cm, tukeva

3 373,00 €

Jensen Diplomat Dream -säätöpohjan mekanismia voidaan säätää kaukosäätimellä itselle sopivaksi alkaen pienestä niskaa tukevasta kulmasta aina koko selän ja jalkopään nostavaan asentoon.

Jensen Diplomat Dream -säätövuode, Tempsmart-petauspatja, 90 x 200 cm, extratukeva

3 373,00 €

Jensen Diplomat Dream -säätöpohjan mekanismia voidaan säätää kaukosäätimellä itselle sopivaksi alkaen pienestä niskaa tukevasta kulmasta aina koko selän ja jalkopään nostavaan asentoon.

Jensen Add-on -yöpöytä, valkolakattu

159,00 €

Jensenin Add-on–yöpöytä on sänkyyn kiinnitettävä moderni ja selkeälinjainen yöpöytä, joka sopii moneen erilaiseen sisustustyyliin.

Jensen Add-on -yöpöytä, vasen, musta

159,00 €

Jensenin Add-on–yöpöytä on sänkyyn kiinnitettävä moderni ja selkeälinjainen yöpöytä, joka sopii moneen erilaiseen sisustustyyliin.

Jensen Add-on -yöpöytä, vasen, tammi

159,00 €

Jensenin Add-on–yöpöytä on sänkyyn kiinnitettävä moderni ja selkeälinjainen yöpöytä, joka sopii moneen erilaiseen sisustustyyliin.

Jensen Add-on Floor -yöpöytä, valkolakattu

249,00 €

Jensenin Add-on Floor on vapaasti seisova selkeälinjainen yöpöytä, joka sopii moneen erilaiseen sisustustyyliin.

Jensen Add-on Floor -yöpöytä, musta

249,00 €

Jensenin Add-on Floor on vapaasti seisova selkeälinjainen yöpöytä, joka sopii moneen erilaiseen sisustustyyliin.

Jensen Add-on Floor -yöpöytä, tammi

249,00 €

Jensenin Add-on Floor on vapaasti seisova selkeälinjainen yöpöytä, joka sopii moneen erilaiseen sisustustyyliin.

Jensen Sit-on -päätypenkki, valkolakattu

299,00 €

Jensenin Sit-on–päätypenkki tuo makuuhuoneeseen lisää laskutilaa ja tyylikkyyttä.

Jensen Sit-on -päätypenkki, tammi

299,00 €

Jensenin Sit-on–päätypenkki tuo makuuhuoneeseen lisää laskutilaa ja tyylikkyyttä.

Jensen Sit-on -päätypenkki, musta

299,00 €

Jensenin Sit-on–päätypenkki tuo makuuhuoneeseen lisää laskutilaa ja tyylikkyyttä.

Jensen TempSmart -petauspatja, 90 x 200 cm

882,00 €

TempSmart™-sijauspatjassa on lämmönsäätely-toiminto, joka tasoittaa aktiivisesti kehon lämpötilan vaihteluita ja rauhoittaa siten unta.

Jensen TempSmart -petauspatja, 80 x 200 cm

851,00 €

TempSmart™-sijauspatjassa on lämmönsäätely-toiminto, joka tasoittaa aktiivisesti kehon lämpötilan vaihteluita ja rauhoittaa siten unta.

Jensen TempSmart -petauspatja, 180 x 200 cm

1 743,00 €

TempSmart™-sijauspatjassa on lämmönsäätely-toiminto, joka tasoittaa aktiivisesti kehon lämpötilan vaihteluita ja rauhoittaa siten unta.

Jensen TempSmart -petauspatja, 160 x 200 cm

1 702,00 €

TempSmart™-sijauspatjassa on lämmönsäätely-toiminto, joka tasoittaa aktiivisesti kehon lämpötilan vaihteluita ja rauhoittaa siten unta.

Plania-yöpöytä Musta

225,00 €

Plania on perinteinen yöpöytä, jossa yksi vetolaatikko. Laatikko on varustettu vaimentimella, joten sen käyttö ei häiritse yöaikaankaan.

Plania-yöpöytä Tammi

225,00 €

Plania on perinteinen yöpöytä, jossa yksi vetolaatikko. Laatikko on varustettu vaimentimella, joten sen käyttö ei häiritse yöaikaankaan.

Jensen Diplomat Dream -säätövuode, Softline I -petauspatja, 90 x 200 cm, medium

2 829,00 €

Jensen Diplomat Dream -säätöpohjan mekanismia voidaan säätää kaukosäätimellä itselle sopivaksi alkaen pienestä niskaa tukevasta kulmasta aina koko selän ja jalkopään nostavaan asentoon.

Jensen Diplomat Dream -säätövuode, Softline I -petauspatja, 90 x 200 cm, extratukeva

2 829,00 €

Jensen Diplomat Dream -säätöpohjan mekanismia voidaan säätää kaukosäätimellä itselle sopivaksi alkaen pienestä niskaa tukevasta kulmasta aina koko selän ja jalkopään nostavaan asentoon.

Jensen Diplomat Dream -säätövuode, Softline I -petauspatja, 90 x 200 cm, pehmeä

2 829,00 €

Jensen Diplomat Dream -säätöpohjan mekanismia voidaan säätää kaukosäätimellä itselle sopivaksi alkaen pienestä niskaa tukevasta kulmasta aina koko selän ja jalkopään nostavaan asentoon.

Jensen SoftLine I -petauspatja 105 x 200 cm

390,00 €

SoftLine I on 8 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine I -petauspatja 105 x 210 cm

410,00 €

SoftLine I on 8 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine I -petauspatja 120 x 200 cm

441,00 €

SoftLine I on 8 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine I -petauspatja 120 x 210 cm

472,00 €

SoftLine I on 8 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine I -petauspatja 160 x 200 cm

661,00 €

SoftLine I on 8 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine I -petauspatja 160x210cm

687,00 €

SoftLine I on 8 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine I -petauspatja 180 x 200 cm

687,00 €

SoftLine I on 8 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine I -petauspatja 180x210cm

707,00 €

SoftLine I on 8 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine I -petauspatja 80x200cm

328,00 €

SoftLine I on 8 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine I -petauspatja 90 x 200 cm

338,00 €

SoftLine I on 8 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine I -petauspatja 90 x 210 cm

354,00 €

SoftLine I on 8 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine II -petauspatja 105 x 200 cm

697,00 €

SoftLine II on 9 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine II -petauspatja 120 x 200 cm

810,00 €

SoftLine II on 9 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine II -petauspatja 120 x 210 cm

841,00 €

SoftLine II on 9 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine II -petauspatja 140 x 200 cm

964,00 €

SoftLine II on 9 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine II -petauspatja 160 x 200 cm

1 179,00 €

SoftLine II on 9 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine II -petauspatja 160 x 210 cm

1 230,00 €

SoftLine II on 9 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine II -petauspatja 180 x 200 cm

1 230,00 €

SoftLine II on 9 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine II -petauspatja 180 x 210 cm

1 281,00 €

SoftLine II on 9 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine II -petauspatja 80 x 200 cm

574,00 €

SoftLine II on 9 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine II -petauspatja 90 x 200 cm

615,00 €

SoftLine II on 9 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftLine II -petauspatja 90 x 210 cm

636,00 €

SoftLine II on 9 cm paksu petauspatja, joka on käännettävissä. Patjan profiloitu puoli tuntuu pehmeämmältä ja tasainen puoli kiinteämmältä.

Jensen SoftProtect -petauspatjansuoja 120 x 200 cm

119,00 €

Jensen SoftProtect suojaa petauspatjaa tahroilta ja lialta, sekä hylkii nesteitä. SoftProtect on pehmeä, mukava ja mukautuu petauspatjaasi maatessasi sen päällä.

Jensen SoftProtect -petauspatjansuoja 140 x 200 cm

169,00 €

Jensen SoftProtect suojaa petauspatjaa tahroilta ja lialta, sekä hylkii nesteitä. SoftProtect on pehmeä, mukava ja mukautuu petauspatjaasi maatessasi sen päällä.

Jensen SoftProtect -petauspatjansuoja 160 x 200 cm

189,00 €

Jensen SoftProtect suojaa petauspatjaa tahroilta ja lialta, sekä hylkii nesteitä. SoftProtect on pehmeä, mukava ja mukautuu petauspatjaasi maatessasi sen päällä.

Jensen SoftProtect -petauspatjansuoja 180 x 200 cm

199,00 €