Näin valmistuu laadukas Jensen-sänky – tavoitteena täydellinen uni
Jensen on laadustaan tunnettu sänkymaailman edelläkävijä. Norjalaisesta vuonomaisemasta paljastuu sänkytehdas, jossa arvostetaan ihmisiä, ympäristöä ja käsityötä. Siellä valmistuu sänkyjä, joissa on hyvä nukkua.
Kapea tie kiemurtelee ja seuraa vuonon rantaviivaa, meri on paikoitellen vain metrien päässä. Maisema on juuri niin idyllinen kuin Norjassa voi kuvitella olevan. Nyt ei olla kuitenkaan lomamatkalla ihailemassa maisemia vaan ajamassa Jensenin sänkytehtaalle Svelvikin kylään noin tunnin ajomatkan päähän Oslosta. Svelvikissä, Drammenin vuonon rannalla, on valmistettu Jensen-sänkyjä jo yli 75 vuotta.
Svelvikiläiselle tehtaanjohtajalle Svein Grepperudille tie on tuttu, sillä sänkytehdas on ollut hänen työpaikkansa jo 29 vuotta. Hän tuntee tehtaan ja sen työntekijät kuin omat taskunsa. Grepperudin kaikki työpäivät tehtaalla alkavat tunnin tai kahden kierroksella, jonka aikana hän tervehtii henkilökohtaisesti kaikki vuoron työntekijät. Tänään hän on myös oppaamme tehdaskierroksella. Työpäivä Jensenin sänkytehtaalla on alkamassa.
Sänkyjen valmistus aloitetaan ompelukoneella
Matka sängyn valmistuksen saloihin starttaa yläkerran ompelimosta. Täällä ommellaan kaikki Jensen-patjojen ja -sänkyjen kangasosat.
”Tämä on harvinaista Länsi-Euroopassa, ja olemme ylpeitä, että sänkyjemme verhoilut ommellaan täällä Norjassa. Myös kankaat tulevat mahdollisimman läheltä joko Norjasta tai muualta Euroopasta. Esimerkiksi kaikki villakankaat ovat norjalaisia, ja niillä verhoillaan noin 40 prosenttia sängyistämme”, Grepperud kertoo.
Jensenillä on tiukat laatuvaatimukset kankaille. Niiden pitää täyttää pohjoismaisen ympäristömerkin, Joutsenmerkin, tarkat kriteerit. Tärkeä ominaisuus sängyn verhoilu- ja patjakankaalle on myös oikeanlainen joustavuus. Kankaan on elettävä repeämättä patjan ja nukkujan mukana.
Suuret, painavat kangasrullat siirretään pumppukärryn avulla varastohyllystä leikkuupöydälle. Kankaan leikkaaminen onkin sängyn valmistuksen ensimmäinen vaihe. Seuraavaksi ompelija brodeeraa osaan kangaspaloista ompelukoneella Jensen-tekstin tai -logon. Kolmannella työpisteellä kankaisiin ommellaan tarranauhaa, jos kyseessä on irrotettava ja vaihdettava sänkyverhoilu, kuten nykyisin valtaosassa Jensen-sänkyjä on.
Jokainen kangaspala myös huolitellaan, jotta saumat kestävät, eikä kangas rispaannu tai purkaannu vuosienkaan käytössä. Huolitellut kangaspalat ommellaan yhteen ja viimeistellään koristeompeleella.
”Ompelimossa työskentelee 29 naista ja yksi mies. Kaikki ovat koulutettuja ompelijoita, joilla on erikoisosaamista. He ovat erittäin tärkeitä työntekijöitä. Erilaisia ompelukoneita on paljon, mutta jokaista konetta ohjaa ihminen. Ilman heitä täällä ei tapahtuisi mitään”, Grepperud sanoo.
Sängyt valmistuvat taitavien ammattilaisten käsissä
Yhden ompelukoneen ääressä istuu keskittyneesti ompelimon esihenkilö Elisabeth Fjellvang Vesterli. Hän huolehtii, että ompelimossa kaikilla on hommia, ja auttaa siellä missä tarvitaan.
”Tänään ompelen sängyn verhoilussa tarvittavia kangasosia yhteen. Huomenna teen todennäköisesti jotakin muuta. Pidän siitä, että teemme täällä kaikki vaihtelevasti hommia eri työpisteillä”, Fjellvang Vesterli sanoo ja jatkaa:
”Yleensä minulla on kuulokkeet korvilla ja kuuntelen podcasteja. Työpäivät kuluvat kuunnellessa vauhdilla.”
Vauhdilla sujuu myös ompelu. Ompelukone hurahtaa käyntiin ja muuta-massa sekunnissa Fjellvang Vesterli on ommellut kankaat yhteen ja asetellut seuraavat valmiiksi. Työssä tarvitaan tarkkuutta – taitamattomampi olisi jo ommellut neulan sormeensa. Onneksi täällä homman hoitavat ammattilaiset.
Sängyissä pohjoismaisia raaka-aineita
Valmiiksi ommellut kangaspäälliset päätyvät ompelimosta alakertaan sänkytehtaan puolelle. Alakerrassa laitteet ovat isompia, varastohyllyt korkeampia ja metelikin astetta kovempi. Varastoon on koottu tavarantoimittajien tehtaalle toimittamat raakamateriaalit. Hyllyissä näkyy vaahtomuoveja, puuosia ja jousia.
”Ne ovat sänkyjen kolme pääraaka-ainetta. Ostamme ne niin läheltä kuin mahdollista. Vain moottorisänkyjen elektroniikkaosat tulevat Kiinasta, kaikki muu tulee Euroopasta. Esimerkiksi vaahtomuovit tulevat Norjasta, jouset Tanskasta, ja sängyn mäntypuinen runko Ruotsista.”
Kaksi miestä käyttää konetta, joka kiertää auki suurta rullaa. Rullan sisältä paljastuu patjojen metallisia huovitettuja ”jousikasetteja”. Jousikasetti on joustinpatjan ydin, jossa sadat jouset lepäävät vieri vieressä muodostaen patjan rungon, jousiston. Tarvitaan valtavasti voimaa, jotta jouset saadaan puristettua ja pakattua tiukaksi rullaksi.
”Uskokaa tai älkää, tuohon halkaisijaltaan alle metrin rullaan voi olla pakattuna jopa 20 patjan jousikasetit. Jos jouset kestävät rullalle puristamisen, on varmaa, että ne kestävät myös ihmisen painon patjalla. Joustinpatjassa kuluvat ja pettävät muut osat ennen jousia. Jouset ovat oikeastaan ikuisia”, tehtaanjohtaja Grepperud kertoo.
Jousista patjaksi
Seuraamme jousikasetin matkaa varastosta sänkytehtaan tuotantotiloihin. Pysähdymme koneen ääreen, jossa metalliset jouset saavat ympärilleen vaahtomuovipehmusteet. Pehmusteet kiinnitetään kasetin jousistoon myrkyttömällä kuumaliimalla.
”Patjojen liima on vaaratonta eikä allergisoi. Sitä voisi jopa syödä. En suosittele, mutta voisi”, Grepperud nauraa.
Jousisto on nyt peittynyt vaahtomuoviin, ja kasetti alkaa näyttää mukavan pehmeältä patjalta. Patja sujahtaa seuraavaksi ohuen verkkokankaan sisään. Yläkerran ompelimo ja alakerran tehdas kohtaavat tässä kohtaa, kun patja saa ylleen verhoilun.
”Verkkokangas vähentää kitkaa, kun patjalle puetaan valmiiksi ommeltu kangaspäällinen.”
Joustinpatja on nyt valmis. Runkopatjasänkyjen, jenkkisänkyjen ja moottoroitujen sänkyjen valmistus vaatii vielä muutamia työvaiheita ja ammattilaisen kosketusta, ennen kuin tuote on valmis pakattavaksi ja lähetettäväksi asiakkaalle. Sängyn alaosan puurunkoon kiinnitetään esimerkiksi verhoilu ja sänkyyn asennetaan jalkoja varten kulmaraudat sekä mahdolliset sähköosat. Lisäksi kuhunkin sänkyyn huolehditaan oikeat patjat, petauspatjat ja lisävarusteet asiakkaan tilauksen mukaan. Yhteensä pehmuste- ja jousikerroksia voi valmiissa sängyssä olla jopa viisi.
Oopperalaulajan tilaussänky
Jensenillä patjat ja sängyt valmistetaan tilauksesta. On tiistai ja Suomen kuorma on lähdössä kohti kotimaatamme. Tuotteiden valmistus on aloitettu edellisen viikon lopulla, ja nyt kaikki on valmista. Rekkaa odotetaan noutamaan ja kuljettamaan tavarat Suomeen. Sängyn valmistaminen vie Jensenin tehtaalla kolmesta neljään päivää, kun tuotanto suunnitellaan ja ketjutetaan järkevästi.
”Mutta tarpeen tullen sänky voidaan valmistaa vaikka puolessa tunnissa. Kerran, vuosia sitten, se tuli testattua”, Grepperud paljastaa ja kertoo tarinan italialaisesta oopperalaulaja Luciano Pavarottista.
”Pavarotti oli saapunut esiintymään Osloon, eikä hotellin sänky miellyttänyt. Hän uhkasi lähteä hotellista. Pavarotti meni lounaalle, ja me saimme puhelun. Reilun puolen tunnin päästä erikoisleveä sänky oli jo matkalla Osloon. Pavarotti palasi lounaalta ja hotellin sänky oli vaihdettu.”
Pienen kylän perheyhtiö
Sänkytehtaan vaiheisiin mahtuu monia muitakin muistelemisen arvoisia sattumuksia, onhan se todistanut ja jopa luonut monenlaisia sänkytrendejä 75-vuotisen historiansa aikana. Jan Trygve Jensen on sukunimeään kantavan perheyhtiön toimitusjohtaja ja toisen sukupolven edustaja. Yhtiön alkutaipaleella 1940-luvun lopulla Jensen valmisti vauvojen patjoja, jotka täytettiin luonnonmateriaaleilla kuten villalla ja hevosen jouhilla. Jo vuonna 1952 lanseerattiin yhtiön ensimmäinen joustinpatja nimeltään Svella.
”Olemme olleet monessa mukana. 1980-luvulla valmistimme vesisänkyjä ja vuonna 1992 lanseerasimme ensimmäisinä maailmassa säädettävän, moottoroidun sängyn, Jensen Vitalin”, Jensen kertoo.
Nykyään Jensen on monien tuntema Euroopan johtava sänkybrändi, sänkymaailman edelläkävijä ja Svelvikin kylän ylpeydenaihe.
”Juuret ovat minulle tärkeitä ja olen ylpeä, että sängyissämme lukee made in Norway. Se on laadun tae, joka näkyy kehitys- ja suunnittelutyössä, materiaaleissa, designissa, valmistuksessa sekä palvelussa.”
Eikä kehitystyö lopu. Jensen haluaa olla edelläkävijä myös ympäristöasioissa. Tehtaalla vähennetään jatkuvasti muovin kulutusta, jätteet kierrätetään ja valaistus on vaihdettu led-lampuiksi, mikä pienentää sähkönkulutusta jopa 50 prosenttia. Kehitteillä on myös täysin kierrätettävä sänky, jonka kaikki osat voitaisiin käyttää uudelleen muodossa tai toisessa, eikä mitään jouduttaisi heittämään pois. Pohjoismaisen Joutsenmerkin suhteen Jensen on jo pioneeri. Merkki otettiin käyttöön vuonna 2006. Nykyään kaikki Jensen-sängyt ja -tuotteet ovat Joutsen-merkittyjä.
Lue asiantuntijan vinkit oikeanlaisen sängyn valinnasta
Kaiken kehitystyön keskiössä on kuitenkin tavoite, että ihmiset voisivat nukkua entistä mukavammin, paremmin ja terveellisemmin.
”Koko pitkän historian aikana meillä on ollut yksi tärkeä päämäärä: taata ihmisille mahdollisimman hyvät unet”, Jensen muistuttaa.
Hymyilevää miestä, joka on nukkunut koko elämänsä Jensen-sängyissä, on helppo uskoa.
Anatomian mestari
Kun sänkytehdasvierailulla puheet kääntyvät uneen, meidät esitellään Jensenin uni- ja anatomia-asiantuntija Truls Hotvedtille. Hän on entinen Norjan taekwondo-mestari ja naprapaatti. Hotvedt suhtautuu uneen intohimoisesti ja luottaa tutkimustuloksiin.
”Uneen vaikuttavat monet asiat kuten elämäntavat, liikunta, stressitasot, makuuhuoneen lämpötila, hormonit ja niin edespäin. Ihminen viettää vuorokaudesta keskimäärin kahdeksan tuntia sängyssä, joten patjalla on iso rooli, kun tavoitellaan hyvää unta”, Hotvedt sanoo.
Jensenillä on patjojen anatomian parissa tehty töitä pitkään. Ensimmäinen fysioterapeuttien kanssa yhteistyössä kehitetty sänky näki päivänvalonsa jo 1990-luvun alussa. Vuonna 1998 lanseerattiin patjat, joissa oli uusi Jensen Original Zone System. Tänä päivänä se on kaikissa Jensenin patjoissa ja sängyissä.
”Original Zone System tarkoittaa, että patjamme on jaettu viiteen erilaiseen vyöhykkeeseen. Jousien tehtävät ovat vyöhykkeissä erilaisia, ja ne tukevat vartaloa eri tavoin. Tavoitteena on, että selkäranka olisi mahdollisimman suorassa kyljellään nukkuessa. Siksi esimerkiksi jouset lantion ja takapuolen kohdalla patjaa ovat pehmeämmät kuin vaikkapa ristiselän alla. Patja kannattelee nukkujaa oikein”.
Hotvedt nukkuu yönsä tietenkin Jensen-sängyssä, mutta myöntää, ettei uni aina silti ole täydellistä. Syy ei kuitenkaan ole sängyssä.
”Olen melko tuore isä. Hoidan vauvaamme kotona ja elän kahvin voimalla. Onneksi vartin nokoset päivällä vauvan kanssa onnistuvat myös loistavasti Jensen-sängyssä”, hän vinkkaa tyytyväisenä.
Kello on neljä. Hotvedt nousee autoonsa ja ajaa kiemuraista vuonotietä kotiin perheensä luokse. Vastaan ajaa suomalainen rekka noutamaan lastiaan. Työpäivä norjalaisella sänkytehtaalla on melkein ohi.