Erilaiset tilat ja rakennukset ovat pienestä saakka kiehtoneet minua. On mielenkiintoista nähdä miten voi saada eri materiaalit toimimaan hyvin keskenään ja miten väreillä voi saada aikaan voimakkaita kontrasteja ja erilaisia tunnelmia tiloihin. 

Minulla on sisustusarkkitehdin ja kalustesuunnittelijan koulutus, valmistuin vuonna 2013. Olen ollut valmistumisen jälkeen muutaman vuoden sisustus- ja myyntialalla ennen kuin siirryin Vepsäläiselle 2016.

Tilojen kokonaisuus, viihtyvyys ja käytännöllisyys ovat tärkeitä suunnittelussa. Autan mielelläni asiakkaita sisustukseen liittyvissä kysymyksissä, esimerkiksi löytämään tilan punaisen langan, jotta kokonaisuus olisi toimiva.

Teen mielelläni sekä pieniä että suurempia julkitilaprojekteja.

Jokainen sisustusprojekti on omanlaisensa. Otathan minuun yhteyttä, jos tarvitset apua

 -Matilda-