Ruokailuryhmät










Ruokailuryhmä tekee kodin
Ruokailuryhmä on keittiön sydän
Ruokailuryhmä on ruokapöydästä ja tuoleista koostuva valmis kokonaisuus, jonka osat on suunniteltu yhteensopiviksi keskenään. Keittiön keskipisteenä toimivat ruokaryhmät ovat pääsääntöisesti tarkoitettu joko neljälle, kuudelle tai kahdeksalle hengelle. Jatkettavalla ruokapöydällä varustettu ruokaryhmä taas voi hyvinkin mahduttaa jopa kymmenen henkeä, kun sen äärelle lisää pari ylimääräistä tuolia. Ruokailuryhmien suosio piilee siinä, että samaa sarjaa olevat tuolit ja pöytä tuovat tilaan yhtenäisen ilmeen. Lisäksi ruokailuryhmä on ennalta suunniteltu kauniiksi kokonaisuudeksi, joten voit helposti vain hankkia tuolit ja pöydän yhdellä kerralla sen enempää sommittelematta.
Täydennä ruokailuryhmää muilla huonekaluilla
Vaikka ruokailuryhmissä tuolien ja pöydän yhtenäinen ilme onkin ennalta mietitty, voit hyvin täydentää myöhemmin ruokailuryhmää valikoimastamme löytyvien saman tuoteperheen tuoleilla tai jakkaroilla. Ruokailuryhmä kaipaa usein myös seurakseen mattoa, joka suojaa lattiaa ja vähentää tilan kaikua. Ruokailuryhmän alle sijoitettava matto voi olla materiaaliltaan esimerkiksi helppohoitoista juuttia tai puuvillaa. Kokonsa puolesta maton tulee olla tarpeeksi suuri, jotta se kattaa koko ruokailuryhmän alle jäävän pinta-alan. Ruokailuryhmän viimeistelee sen ylle ripustettu kattokruunu tai useampi pieni riippuvalaisin. Valikoimastamme saat myös pienemmät sisustusesineet, kuten kynttilänjalat, tarjoiluastiat ja koriste-esineet täydellisen kattauksen luomiseen.
4,6 tai 8 hengen ruokailuryhmät Vepsäläiseltä
Laajasta tuotevalikoimastamme löydät laadukkaat ruokailuryhmät tunnetuilta tuotemerkeiltä useissa eri materiaaleissa. Esimerkiksi Artekin laadukkaat ruokailuryhmät tunnetaan ajattomuudesta ja kotimaisuudesta, kun taas Calligaris edustaa italialaista muotoilua parhaimmillaan. Muita valikoimamme kestosuosikkeja ovat tanskalaisvalmistajat BoConcept ja Skovby, joiden tuotevalikoimat kattavat myös pyöreät ruokailuryhmät. Sisäkäyttöön tarkoitettujen kokonaisuuksien lisäksi meiltä saat myös säänkestävät ruokailuryhmät ulos. Muista myös tarjoamamme kuluttomat ja korottomat rahoitusvaihtoehtomme, jolla arvokkaamman pöytäryhmäkokonaisuuden voi maksaa osissa.
Usein kysyttyä ruokailuryhmistä
Miten valita oikean kokoinen ruokailuryhmä?
+Ruokaryhmä kannattaa valita ensisijaisesti ruokailijoiden lukumäärän ja tilan koon mukaan. Yleisimpiä ovat 4 tai 6 hengelle tarkoitetut ruokailuryhmät, mutta suuriin tiloihin sopii 8 hengen kokonaisuus. Pöydän päätyihin voi tarvittaessa lisätä kaksi ylimääräistä istuinta, jolloin sen äärelle voi mahtua jopa kymmenen henkilöä kerrallaan. Koon lisäksi myös pöydän muodolla on väliä. Pyöreä ruokailuryhmä esimerkiksi vaatii hieman enemmän väljyyttä ympärilleen, kun taas pieni suorakaiteen muotoinen ruokailuryhmä mahtuu pienempäänkin ruokailutilaan.
Kuinka paljon jokaisen ruokailijan ympärille tulisi varata tilaa?
+Yleisen nyrkkisäännön mukaan jokaiselle istujalle pitäisi varata vähintään 60 senttimetriä tilaa. Ruokailuryhmässä tämä on jo mietitty puolestasi, sillä pöydät ovat valmiiksi mitoitettu joko 4, 6 tai 8 hengelle. Esimerkiksi neljän hengen suorakulmainen ruokapöytä on useimmiten pituudeltaan 140–160 cm ja pyöreä ruokapöytä halkaisijaltaan 90–120 cm.
Ruokailuryhmää hankkiessa on hyvä ottaa myös huomioon, että ruokapöydän jokaiselle laidalle tulisi jäädä vähintään 70 senttimetriä tyhjää tilaa, jotta tuoleihin pääsee istuutumaan helposti. Suosittelemmekin siis mittaamaan keittiön tai ruokailutilan ennen ostoksille lähtemistä!
Onko ruokailuryhmä vaikea kasata itse?
+Useimmat ruokaryhmistä on helppo koota itse ja osa tuotteista on valmiiksi koottuja. Mikäli kuitenkin tarvitset apua ruokailuryhmän kokoamiseen, Vepsäläisen asennuspalvelu on apunasi. Kalusteasentaja tulee kotiisi ja kokoaa ostamasi kalusteet haluamasi paikkaan. Huomioithan, että asennuspalvelusta tulee sopia ennen tuotteiden toimitusta. Kysy lisää kokoamispalvelusta myymälöistämme tai verkkokaupan asiakaspalvelusta.